Ennen kuin tulin kipeäksi, päätin lähteä käymään läheisellä eläintenruokintapaikalla, sillä siellä oli nähty merikotkia. No, nyt moni odottaa jo kuvia uljaista kotkista --- noup, ei tule.
Tuli märät jalat, yhtään elukkaa en nähnyt, kaikki linnut joita näin, olivat niin, ettei niitä saanut kuviin, mutta paskaa oli
 |
| Hirvi? |
Ainakin nämä jälet ovat hirven...
 |
| Peura? |
 |
| Olisiko tämäkin hirvi? Toivottavasti ei ainakaan karhu... |
 |
| Ihmisen paskaa |
 |
| samoin tämä |
En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi jotain autonromuja pitää säilöä metsään!? Pimeetä touhua! Noistahan romuttamo jopa maksaisi jotain.
Alla olevaa tietä minun oli tarkoitus mennä ruokintapaikalle, mutta tiellä oli nilkkoihin asti vettä ja viisaasti olin laittanut lenkkarit jalkaan. Aikani yritin hypellä, mutta luovutin ja käännyin takaisin, litisevin lenkkarein.. Ehkä tuo retki oli viimeinen niitti kipeäksi tulemiselle....
Mutta löysin minä jotain kaunistakin reissullani. Kuvat eivät tee oikeutta, mutta katsokaa tätä vihreyttä! Kaikki nuo vihreän sävyt ja tulevan kuukauden aikana palettiin tulee vielä lisää sävyjä, kun puut ja pensaat alkavat vihertää. Tuohon ei koskaan kyllästy!
 |
| Osmankäämistä oli tullut talven aikana taideteos |
 |
| Lunta vain vähän metsänreunassa. Mahtavaa! |
Ja löytyihän se eläinkin kuviin 😉 Siinä se Leevi odotteli, että olisikohan jo iltapalan aika💓
Sellainen reissu, parempi onni ensi kerralla. Mutta täytyy se sanoa, että vaikka jalat kastuivatkin ja kuviin löytyi melkein pelkkää paskaa, kyllä luonnossa kuitenkin tuntee jotenkin olevansa. Se ei ole satua, että luonnossa ihmisen mieli lepää. Nuo autonromut jäivät kyllä kaivelemaan; millähän ne saisi hommattua metsästä pois. Jälkimmäisessä kyllä oli rekisterinumerokin tallella, että ehkäpä omistajan saisi selville....
Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!
