perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ei sadepäivä vaan helle!

Siis ei ajanut minua sisään sade tai myrsky, vaan tuo ihana etelämaalainen helle! Valittaa en siitä aio, sillä se voi olla hyvinkin ohi kiitävää, mutta tulin välillä sisälle vilvoittelemaan ja ajattelin samalla vähän tänne päivitellä ja tsekkailla, mitä teille kuuluu.
Sain tänään myös postissa Kakkukahvi -blogista voittamani palkinnon. Aivan ihana Devil Angel-kassi, johon on mukava heittää lompakko ja puhelin ja lähteä kesäkaduille! Kiitos Kahvikissa! Lisäksi mukana oli myös ihania vanhojen kiiltokuvien mukaisia, kissa aiheisia, kahviliinoja! Tosi makee voitto, sanoisin!


Sain myös lauantaina myöhästyneen äitienpäivälahjan Kultakutrilta. Hän oli koulussa tehnyt minulle uuden käsityöpussin, mutta ei saanut sitä äitienpäiväksi kotiin, koska se piti vielä arvostella. Aivan mahtava taidonnäyte! Itse ommeltu ja kirjottu, juuri oikeanlainen! Taitava tytär minulla!
Laitan tähän vielä pienen kuvasarjan pihalta, jossa melkein kaiken ajan vietänkin näin kesällä. Sinne kohta taas lähden takaisin, kun aurinko pikkuisen siirtyy puiden taakse. Kukat tahtovat vettä kuuman päivän jälkeen. See you again soon!





Juhannusruusu kukkii jo nyt. Harmi, sillä juhannukseen on vielä matkaa...



Huuhkaja puussa ei ole bongattu, vaan ostettu Robin Hoodista toissa kesänä.








Hiekkalaatikko sai uuden elämän kasvimaana.

Koivun oksat ovat suojaamassa taimia kissoilta. Ne kun luulivat saaneensa uuden hiekkiksen..




Viimeisenä vaan ei vähäisempänä Lipstikka.

16 kommenttia:

  1. No on sulla kyllä taitava tytär! Vallan mahdottoman suloinen lahja tupsuineen kaikkineen. Sinulla on kasvihuone täydessä kasvussa! Kukkiakin on vaikka millä mitalla. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanan käsityöpussin olet kyllä saanut! :)
    Kivoja kesäkuvia oli. :)
    Täälläkin on ollut ihania hellepäiviä. Tänään oli vapaapäivä, joten pyöräilin pitkän lenkin ja kävin vielä salilla. Koko aikaa ei jaksa olla ulkona, vaikka onkin ihana kun on lämmin. :)

    VastaaPoista
  3. Auli: Jep. tupsutkin ovat sävy-sävyyn muun värimaailman kanssa. Tänä vuonna sai kasvihuoneen laitettua aikaisin.
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle!
    Pumpuliina: Helle on mukavaa, mutta totta on, ettei ole edes terveellistä olla koko ajan ulkona, sitähän kuivuu tyystin. Käytiin tänään ekan kerran meressä uimassa - tai siis kuopus ui ja minä tyydyin kahlaamaan. Vesi oli kyllä yllättävän lämmintä, jos olisin ottanut uikkarit mukaan, kuka tietää vaikka talviturkki olisi tippunut. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on TODELLA taitava neitokainen, monennellako luokalla mahtaa tekijä jo olla? Kyllä näkee, että kotona tehdään käsitöitä ja näytetään hienoa mallia tytölle, kuinka palkitsevaa käsillä tekeminen on. Onneksi käsityöinnostus on taas nousussa :)
    Upeita kukkakuvia, kaikki tältä kesältä?

    VastaaPoista
  5. Willenmiina: Kultakutri päätti juuri peruskoulun ja aloittaa syksyllä lukiossa. Olen vähän yllyttänyt, että tekisi jollain lailla kädentaidoistaan ammatin itselleen(on myös taitava piirtämään ja maalaamaan), mutta ei vielä itse tiedä, mitä haluaa. Siksi meneekin lukioon miettimään.
    Kaikki kuvat on itse asiassa otettu eilen.

    VastaaPoista
  6. Ihana palkinto ja ihana äitienpäivälahja!
    Todella taitava on tyttäresi!

    Minäkin olen vilvoittelemassa täällä sisällä pihahommien lomassa:)
    Aivan ihanalta näyttää pihassanne. Niin kauniita kukkia ja muutenkin kaunista!

    VastaaPoista
  7. Susanne: Kuvissa on tietenkin paraatipuoli, paljon rikkaruohoja ja muuta roinaa löytyy myös, mutta niistä hys,hys...Lisäksi meillä on menossa kattoremontti, joten on rakennustelinettä, vanhaa peltiä jne. Mutta kiitos kehuista, kaunis piha haaveissa siintää...

    VastaaPoista
  8. Kivan kesäinen postaus! Mukavaa juhannuksen odotusta, toivottavasti osa ruusuista avaa nuppunsa vasta silloin!

    VastaaPoista
  9. Intianminttu: Toivottavasti tämä viileämpi viikko hillitsee ruusua sen verran, että kukkia riittää myös juhannukseksi. Se ei ole vielä kertaakaan kukkinut noin runsaasti kuin nyt. Mukavaa juhannuksen odotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hieno tuo tyttösi tekemä pussukka! Ja kiva kun muistutit, minäkään en ole vielä postannut äitienpäivälahjaani :)

    VastaaPoista
  11. Pirjo:Toimeen vain sitten! Sain mäkin kuopukselta kukkalaatikon, jolle kävi kotimatkalla vähän köpelösti pyörän sarvessa ja sain sen ikään kuin koottavana versiona. Viikonloppuna sain sen kasaan ja maalattuakin, mutta kuva on vielä ottamatta. Se tulee kyllä tänne myös.

    VastaaPoista
  12. Ihania pihakuvia ja kukkasia! :) Harmi, kun juhannusruusut kukkivat vähän huomaamatta nyt.

    VastaaPoista
  13. Sini: Kiitos. Tosi harmi nuo ruusut, mutta onneksi Pionit aloittavat kohta kukintansa. Ne ovat ehdottomasti lempikukkiani!

    VastaaPoista
  14. Ihana lapsen tekemä käsityö!!!
    Teilläkin noita lupiineja piisaa!

    VastaaPoista
  15. Katjusha: Jep Lupiineissa löytyy. Monet pitävät niitä rikkakasveina, mutta minusta ne ovat tosi kauniita ja saavat olla ihan rauhassa tuossa pellon reunassa. Monet ovat pyytäneet niistä siemeniä ja olen niitä sitten jakanut. Lupiineissa on uskomattoman upeita useita väriyhdistelmiä:)

    VastaaPoista
  16. Ompa kaunis pussukka!!! Wau! Hienoa jälkeä!!!

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!