Vihdoin jotakin valmista!

Ensimmäinen amigurumini olkaa hyvä. Ostin taannoin kirjan "Virkkaa omat maskottisi" ja siitä tuloksena kilppari Lilli( Poriin muuttaneen kilpikonnani mukaan). Sain valmiiksi myös tytön kirjan ohjeilla, mutta Leevi ehti ottaa hänet niin hyvin hengiltä, että hänestä jäi vain muisto - ja kasa lankoja...
Amigurumien tekeminen on hauskaa ja melko nopeaa puuhaa. Suurin työ on kasaamisessa, mutta sekään ei ole vaikeaa. Näitä teen vielä kyllä lisääkin.

Olen hyvässä vauhdissa kyllä myös hahtuvalapasten kanssa, mutta esittelen ne vasta, kun olen saanut ne viimeisteltyä. Virosta tuomani hahtuvat olen kohta virkannut, pitäisi varmaan huikata jollekin Tallinnan kävijälle, että saan lisää lankaa. Se on siellä tosi paljon halvempaa, ja ihan yhtä hyvää kuin tälläkin.

Huomenna olisi loma taas historiaa ja työ kutsuu. Nyt on kyllä jotenkin niin vaikeaa kammeta itsensä aamuisin ylös että- no, ehkä se taas siitä, kun alkuun pääsee. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Surullinen keskiviikko

 Meillä oli eilen surun päivä. Tulin töistä kotiin neljän aikaan, kun tuttava soitti ja kysyi varovasti, onko meillä kaikki kissat kotona. Meidän tienhaarasta vähän eteenpäin oli jäänyt vaalea kissa auton alle. Tiesin heti, että se oli Nöpö.
Lähdin katsomaan ja Kitaravirtuoosi olisi halunut mukaan. En ottanut, kun ajattelin, jos on käynyt rumasti.
Nöpöhän se oli, näin heti kun pihasta käännyin. Oli nostettu nätisti tien sivuun.
Pikkuisen oli verta suusta tullut, mutta muuten ei mitään päällepäin näkynyt. Otin muruseni syliin ja kannoin kotiin, ei ollut tapahtumasta kauaa, koska tunsin lämpöä, eikä kankeus ollut vielä paha. Etsittiin laatikko, siliteltiin ja kuiskattiin jäähyväiset, peiteltiin ja suljettiin laatikko. Isäntä säästyi tältä,oli töissä.
Mopopoika kaivoi haudan sinne tuomen juureen, missä myös Miisu ja tämän pikkuinen lepäävät. Peitimme haudan ja laitimme kynttilän, jottei jäisi Nöpö yksin pimeään. Itkimme yhdessä ja nytkin itkettää...

Nöpö oli omaa laatuaan. Se haettiin meille melkein tasan neljä vuotta sitten Loviisasta. Sen isä oli hännätön ja äiti puoliksi ragdoll. Nöpön pentueessa oli seitsemän pentua, joista vain yhdellä oli häntä, Nöpöllä ei. Nöpö otti meidät omakseen ensi silmäyksestä. Sen katseessa oli jotain, joka minut vieläkin sai tuntemaan, että tämä kissa miettii syvällisiä asioita.








Nöpöllä oli tempperamenttia. Jos se päätti jossakin olla, se oli. Sitä ei passannut mennä komentelemaan, silloin se laittoi korvat luimuun ja jäi mököttämään paikoilleen pitkäksi aikaa.
Nekku inhosi sitä alkuun, sähisi ja murisi sille. Mutta sitkeästi Nöpö meni luokse, hiipi kainaloon ja viimein sai siihen jäädä. Nekku pesi aina sen korvienvälin, kun se tuli sisään ja väisti ruokakupilta ja antoi Nöpön vaikka syödä omat ruokansa. Tähän meidän piti vähän puuttua.

Talvella Nöpö inhosi ulkoilua ja talviaikaan se aina lihoi. Mutta kesällä se nautti täysin siemauksin. Onneksi se sai elää tämän vuoden kesän aina syksyn viimeisiin hetkiin.
Kaipaan sitä hirmuisesti. Kuka nyt on mukana pihatöissä? Kaivaa kukkasipulit sitä mukaa ylös, kun saan ne maahan. Kuka nyt häärää kanssani kasvihuoneessa? Kuka nyt tulee yltä päältä kurassa kotiin ja ihmettelee katseellaan hössötystä jonka saa aikaan. Kuka nyt osoittaa mieltään ja pissii säkkituoliin, jos Kultakutrin huoneen ovi on kiinni?
Voi Nöpö rakas - jätit niin tyhjän paikan! Me kaipaamme sinua niin hirmuisesti, me ihmiset sekä Nekku ja Leevikin, jonka kanssa jo leikit niin kivasti. Toivon sinulle kultaseni aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä taivaan kodissa, kissaenkelinä...Hyvästi Nöpö

Ulkoilua ja kirppislöytö

Tänään oltiin "aamulenkillä" Isännän, Kultakutrin ja Kitaravirtuoosin kanssa luonnonpuistossa. Se on kaunista suomaastoa ja siellä saa melkein koko matkan kävellä pitkospuilla. Lisäksi siellä on lintutorni, mutta niin onnekkaita ei oltu tänään, että olisimme nähneet lintuja tai hirviä. Jälkimmäiset ovat kai tajunneet juosta metsien pimentoon piiloon metsämiehiltä.. Pikkuiset eväät ja kahvia oli mukana ja kotona odotti ruoka uunissa.

 Myöhemmin ehdimme vielä pihatöihin ulkosaunan lämmetessä. Leevi yritti kovasti olla avuksi, kun karsin perenojen varsia kukkapenkistä. Se on kyllä varsinainen joka paikan höylä. Se syökin kaikkien kolmen kissan kupista vuorotellen, välittämättä isojen kissojen murinoista tai sähinöistä. Kaiken touhun välissä se ehtii juosta jokaisen läsnäolevan sylissä ja palaa taas ruokakupille. On ihan hyvä, että se pääsee ulos päästelemään höyryjä, taitaa olla Ad-hd-kissa..

 Vielä sinnittelee Jakobintikapuu kukassa. Löysin sen kesällä Plantagenista ja nyt vain toivon sen selviävän talvesta. Ainakaan menneistä kylmistä öistä se ei ole ollut tietääkseenkään.

 Vielä täytyy esitellä kirppislöytö, jonka taannoin tein. Aivan ehjä 70-luvun Röstrandin Annika pata. Maksoin siitä 8€ ja minusta se on sen väärti.

 On ollut tosi kauniita päiviä. Oikein harmittaa, että suurin osa niistä kuluu toimistossa vain ikkunasta ihaillen. Onneksi ei illalla ihan heti tule vielä pimeää, vaan vielä ehtii uloskin.
Eilen käytiin Kultakutrin kanssa lenkillä. Nautittiin täysin siemauksin syksyn väreistä ja iltaa kohti viilenevästä säästä. Oli kaunista ja hiljaista, vain askeltemme rapiseva ääni hiekkatiellä, jossain haukkui koira ja kuului hevosen hirnuntaa. Ne oli jo viety niityltä sisään, joten äänikin oli vaimea tallin syvyyksistä.
Oli mukavaa jutella kävellessä tyttären kanssa. Kotona usein tuntuu, että pojat ovat enemmän äänessä ja Kultakutri puuhailee omiaan. On vähän sellainen näpertelijä, äitiinsä hiukkasen kai tullut...

Paljon olisi vielä pihalla töitä. Omenat on nyt loppuun käsitelty, tai jalostettu,

miten sen nyt haluaa ilmaista. Vielä niitä löytyy talveksikin mehuna, hillona ja lohkoina pakkasesta.
Kasvihuone kaipaisi tyhjennyksen, sekin on kaikkensa antanut. Viimeiset suippopaprikat saavat punertua ruukussaan kodinhoitohuoneen lämmössä, viimeinen kurkku syötiin viikonloppuna. Tomaatteja en ole enää saanut vähään aikaan, mutta hyviä olivat ja runsaasti, niin kauan kuin niitä riitti.
Talvi on loppujen lopuksi puutarhurille ihan tervetullut. Silloin ehtii muutakin kuin häärätä pihalla. Ihan vielä en sitä odota, sillä kuten aikaisemmin mainitsin, paljon on vielä tekemistä. Mutta sitten se saa tulla ja laskeutua puutarhan ylle, ja kaikki
lepää herätäkseen taas keväällä uudella innolla - ihan niin kuin puutarhurikin...