Terveisiä Turkista!

Heippa taasen. Eilen palailtiin ihanasta, aurinkoisesta ja lämpimästä Alaniasta. Näillä sanoilla väänsin veistä haavassa - täällä sumuisessa, tihkuisessa, pimeässä...plääh...
Tuntui tänään ihan omituiselta käydä kaupassa, kun joka paikassa oli joulutavaroita, pussukoita, suklaita...
ja ihan outoa, että huomenna on isänpäivä. Oman isäni kuolemasta on kulunut jo melkein 17 vuotta, mutta viime yönä näin hänestä unta, se oli mukava uni. Minulla on vieläkin usein isääni ihan mielettömän ikävä. Hän kuoli viikko sen jälkeen, kun Kultakutri syntyi, eikä ennättänyt nähdä tätä. Tiesi kuitenkin, että meille oli syntynyt tyttö.
Viime keväänä kuoli mieheni isoisä. Huomenna siis juhlimme miestäni ja hänen isäänsä ja muistelemme meille tärkeitä jo poistuneita isiä rakkaudella.

No, johan. Tämä piti kyllä olla matkakertomus, joten siihen siis.

Aamuisin herättiin ekan kerran jo viiden aikoihin minareeteista kaikuviin rukouskutsuihin. Siis minä ja isäntä herättiin, jälkikasvu ei tiennyt kutsuista siihen aikaan mitään. Ehtivät niitä kyllä kuulla myöhemminkin, sillä kutsut kajautettiin ilmoille viisi kertaa päivässä.

Kauppahallissa oli mahtavat valikoimat hedelmiä ja vihanneksia ja ne kyllä ovatkin melkeimpä etelänmatkailun parasta antia heti auringon ja lämmön jälkeen.

Liekö Tähkäpää tormissaan? No, tällä kertaa Kultakutri kuitenkin,,,

Kauniita maisemia kävimme ihailemassa Kale-kukkulan linnoitukselta käsin.
Jylhää oli myös Dimin tippukiviluolan maisemissa. Kapusimme vuoren uumeniin 320 metriä huonoja rappuja pitkin ja pitihän sieltä tulla myös takaisin..Huh, huh. Tuntui kyllä kintuissa. Kultakutrin kanssa vähän hidasteltiin, kun huomattiin erään saksalaismummon puuskuttavan ja jäävän seurueestaan jälkeen. Selvisi hänkin sitten maanpinnalle onnellisesti, vaikkakin lopen uupuneena. Heidän oppaansa olisi kyllä pitänyt varotella vanhuksia menemästä maanuumeniin saakka!

Samaa vuosikertaa- tai luola aikas paljon vanhempi, mutta avattu yleisölle 1999.

Aikas hulppeat näkymät, vai mitä?

Tätä kissakuntaa Turkissa riittää. Puistossa oli paikka, jossa kissoille saattoi laittaa ruokaa. Ylimmässä kuvassa portin takana näkyvä pikkukisu sai kodin, kun olimme viimeisenä iltana tervehtimässä uusia ystäviämme. Eläinpartio kävi hakemassa pennun ja vei kissaa etsivälle uudelle omistajalle, onnellinen päätös lyhyelle kulkurinelämälle.
Alimmassa kuvassa taas on meidän aamupalaseurue; Pilli ja Pulla sekä Huhuli. Ne istuivat uskollisesti aamuisin meidän parvekkeen alla, ja taisivat jotain saadakin.

Tutustuimme myös banaaniviljelmään vuoristossa. Herkullisia luomubanaaneja!

Museossa ei tullut käytyä, koska se oli remontissa, mutta kukkaloisto oli pakko kuvata.

Marraskuun alku oli oikein hyvä aika matkustaa Alaniaan; siellä oli vielä päivällä hyvinkin lämmintä, n.+25 astetta ja aurinkoa. Merivesi oli vielä yli +20 asteista, joten uiminen oli tosi mukavaa. Lämpötila oli siitä hyvä, että jaksoi hyvin kuljeskella ja katsella ympärilleen. Edellisen kerran olimme Alaniassa muutama vuosi sitten kesäkuussa ja se oli kyllä aivan liian kuumaa. Olimme viimeisen viikon matkailijoita ja siksipä kaupoissa ja basaareissa oli ale. Eipä edes hirmuisia tinkimis-sessioita tarvinnut harrastaa, vaan huppareita sai 10 eurolla ja neuleita jopa 5 eurolla! No, nuoriso oli innoissaan, kun omat matkarahat riittivät vaikka mihin.

Laitoimme aika paljon ruokaa itse, kun huoneistohotellissa asuimme, mutta kävimme myös ulkona syömässä. viideltä hengeltä illalline alkupaloineen, juomineen ja jälkkäreineen maksoi n.110 turkin liiraa elikkäs noin 50€. Ei paha.

Turkkilaiset ovat hyvin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä ja kovasti kiinnostuneita muista kulttuureista. Monet asiakastyössä olevat ovat matkustelleet pohjoismaissa ja tapasimme yhden, joka oli myös opiskellut taloutta Suomessa. Opinnot olivat vielä kesken, koska ulkomaalaisella täytyy olla aika paljon rahaa tullessaan Suomeen opiskelemaan, jotta voi viranomaisten silmissä elättää itsensä.

Alaniaa voin lämpimästi suositella matkakohteeksi, se mahtuu hyvin top kolmeeni matkakohtetteitten osuudelta.

Nyt täytyy taas totuttautua tähän oman maan menoon ja ilmastoon. Onneksi joulu kolkuttelee ovelle, joten eiköhän tässä aika nopsaan pääse mukaan tunnelmaan. Huomenna käyn katselemassa, mitä teille kuuluu.
Kaikille oikein mukavaa huomista isänpäivää, täytyy lähteä lasten kanssa kakun koristeluun!