maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa

Minulla on sitten kekseliäs tytär. Ostimme kaupasta valmiit osat piparkakkutaloon ja surku oli suuri, kun kotona selvisi, että kaikki muut osat olivat aikas pahasti mäsänä, paitsi katto. Nou hätä, Kultakutri keksi tehdä peltipurkista(joita meillä piisaa) talon ja koristi katon kauniiksi. Nyt talosta kurkkaa neljästä ikkunasta lumiukko. Nerokasta minusta ja lopputulos oli hieno.

Hahtuvavillalapasten koristelu ei aivan sujunut suunnitelmien mukaan sekään. Parit sain sinne päin tehtyä ja sitten olinkin jo katkonut kuusi huovutusneulaa! Lisää en lähtenyt enää hakemaan, vaan turvauduin muihin konsteihin; neulekukkia ja sydämiä virkkaamalla. Nyt on lapaset paketoitu ja voin alkaa tekemään vielä viimeisiä neuletöitä. Mopopoika on tilannut kynsikkäät ja äidille ajattelin virkata hartiahuivin. Lisäksi muutamia arigurumeja vielä ehtii tehdä, saa nähdä, ehtiikö niitä kuvata. Ai, ja vielä pitäisi virkata pari Lakupekkaa myös.





Leevin uusin puuha on kylppärin lattiakaivonkansi. Se pitää käydä koko ajan koukkaamassa pois paikoiltaan. Olen kyllä tiennyt, että kissat eivät pidä suljetuista ovista, mutta näköjään joillekin myös suljettu kaivonkansi on punainen vaate. Leevi vain nostaa ohi mennen kannen pois paikaltaan ja jatkaa taas muita puuhiaan.

Se viihtyy myös lumitöissä, eikä väistä kolaa millään. Tänään ei näkynyt misusta enää kuin pää, kun se viimein ponkaisi kasasta pois. Se pyydystää kolaa, lapiota ja harjaa ja loikkii syvään lumeen tosta vaan. Ja Nekku katsoo touhuja rappusten kaiteilta kuin ajatellen:" Mikähän totakin vaivaa." Sille ei tulisi mieleenkään mennä kahlaamaan hankeen, yök!
Eipä muuta kuin jännittävää joulun odotusta kaikille ja varmaankin mun kirjoitustahdillani myös Oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua Kaikille!<3

10 kommenttia:

  1. Saispas lapaset joululahjaksi... Kivoja olet väsännyt! Kelpais kyllä. Kissat todellakin availevat kaikkea. Omani avaa kahvasta ovet :) Ihanaa joulua sinne ja kisuille rapsutukset!

    VastaaPoista
  2. Voi,että oletpa sinä väsännyt mukavan näköisiä neuleita:)Joo tiiän täälläkin päin ol sellanen kissa,että se aukaisi oven hyppäämällä kahvalle:)mukavaa joulua sinulle ja parempaa uutta vuotta 2011♥

    VastaaPoista
  3. Soma tuo Leevi, kissat nyt vaan on sellasia, ihania! Ne tosiaan tykkää availla kaikkea. Minulla kun oli se Milla-katti joka kuoli sitten vanhuuteen 16v iässä pari vuotta sitten, availi kaappien ovia. Vesimittari piti liimata kun Milla kävi sen nostamassa paikoiltaan. Vanhemmiten kun siltä alkoi jo voimat ehtyä (ulkonta tuli sisälle omia aikojaan makkarin ikkunan kautta) se oppi käyttämään kolkutinta! Ulko-ovessa kun on se metallirenksu, millä saapi oven rapussa olevaan tappiin teljettyä auki, niin Milla oppi sitä renksua kynsillään klonksuttamaan, siitä kuuli sisällä olijat että Milla tahtoo tuppaan.
    Oikein mukavia Joulunpyhiä:)

    VastaaPoista
  4. Hieno oivallus tehdä purkista talo-osuus! Veikkaan, ettei monella ois välähtäny. Mulla ainakaan :D

    Mahtavia lakupekkapannulappuja tuolla alempana.

    Hyvää alkavaa vuotta! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista.
    Toivottavasti sait Sini lahjaksi lapaset. Leevi osaa myös avata ovet ja siksi meillä on osa kahvoista käännetty nurinpäin. Nöpö rassasi myös ovia ja sitä on kiittäminen siitä, ettei vuotava vesiboileri tehnyt suurempaa vahinkoa; Nöpö rassasi aina oven auki ja viimein, kun Isäntä alkoi laittaa oveen salpaa, huomasimme, että boileri vuotaa. Nöpö oli varmaan kuullut veden tippumisen.
    Sanna-Mari:
    Lakupekan ohje löytyy Suden idealootan linkin kautta. Se on saavuttanut meilläpäin suuren suosion

    VastaaPoista
  6. Nyt en tiedä tuliko se mun ekana tähän kirjoittama kommentti, mutta poista toinen, jos tupsahtaa kahteen kertaan. Eli nuo lapaset ovat tosi ihania ja erityisen ihania ovat kisulit.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Pihlajanmarja. Olen samaa mieltä kisuleista, ne ovat ihania ja saavat aina hyvälle tuulelle, vikka tekisivätkin jotain ei niin kivoja juttuja. Niille ei voi kuin hymyillä

    VastaaPoista
  8. Ihanat kisut ♥
    Kissat osaa aina minuakin ilahduttaa.

    Onnellista Uutta Vuotta ja iloa uuteen työhön ;D

    VastaaPoista
  9. Vastavierailulla :) Meidän kisu kolistelee samalla lailla lattiakaivon kantta!

    VastaaPoista
  10. Trina; kissasi ei lienee kertonut, mikä idea viemärinkannen availussa on? Leevi ei ole suostunut kertomaan:)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!