tiistai 3. toukokuuta 2011

Tunnustus

Sain tunnustuksen Nenuselta Matalalentoa sanojen siivin -blogista.
Tässä pitää kertoa 8 tosiasiaa itsestään. No tässä tulee:
1. Minulla on kaksi vanhempaa veljeä, joista toinen vietti synttäreitään eilen ja toinen huomenna.

2. Minulla on yhteensä viisi veljien lasta ja heistä yhdellä on jo lapsi eli olen siis täti ja isotäti.

3. Nuorena olin tosi kiinnostunut autoista ja korjailin jopa omaa autoani. Ajan myötä innostus on laantunut, mutta edelleen pidän vanhoista autoista ja olen innolla mukana mieheni autoharrastuksessa.
 
4. Opetan vanhinta lastani parhaillaan ajamaan autoa opetusluvalla, kortti pitäisi tulla heinäkuussa.

5. Teen työtä kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kanssa. Pidän työstäni todella paljon.

6. Töissä olen hyvin kärsivällinen ja rauhallinen, kotona en niinkään.

7. Pidän siitä, että on siistiä, mutta olen melko laiska siivoamaan. Yritän kuitenkin parhaani ja onneksi olen löytänyt siisteydestä pitävän miehen, joka myös siivoaa.

8. En yleensä jää koukkuun asioihin, mutta tähän blogin pitoon olen hieman jäänyt. Luotan siihen, että kesä tekee tässä tehtävänsä.

Tiedän, että tämäkin on jo kulkenut, mutta jaan tunnustuksen silti eteenpäin seuraaville blogeille:
*Siipien suojassa
*Jotain Sinistä
*Käsityöperhonen
*Huopalintu
*Pilvitarhan paja
Kaikki ihania ja erilaisia. Moni muukin olisi tunnustuksen ansainnut, mutta näin tällä kertaa.
Mukavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Voi kiitos :) Täytyy miettiä vastauksia hieman, mutta toivottavasti en unohda tätä haastetta/tunnustusta.

    Työsi kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta!! :) Noita tosiasioita itsestä -juttuja on aina mukava lukea muista bloggareista. Nyt ymmärrän tuon hienon autonnekin paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Työ kehitysvammaisten kanssa on kyllä ihanaa, itsekin työskentelen heidän kanssaan ja valmistunkin nyt 1.6 lähihoitajaksi vammaistyön linjalta :)

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksesta!
    Kiva oli lukea sinun kahdeksan tosiasiaa!:)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista ja mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  6. Teet kyllä tärkeää työtä, niin töissä kuin kotonakin! Ja totta tuokin, että tämä bloggailu on "hieman" koukuttavaa ;)

    VastaaPoista
  7. hei! ja ihanaa perjantaita siulle ;)
    ihania vastauksia ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tunnustuksesta, tämä oli hienoa saada. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!