lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kirppistelyä ja leivontaa

Viime viikkoiset kirppislöydöt kuvassa ja hintaa yhteensä tuli peräti 6€! Ei minusta paha. Ensin ajattelin lautasen olevan Rörnstradin, mutta ei ollut, vaikkakin ruotsalainen onkin. Minusta se oli mukavan keväinen ja tulee varmasti käyttöön pääsiäisenä.
Tämä pullo oli myös minusta hauska, enkä ole tuollaista aikaisemmin nähnyt. Siinä on ilves pohjassa, joten on Riihimäen lasia. Siinä on myös mitta-asteikko sivussa ja kansi lukittuu tuolla metallisella kahvalla. Tykkään kovasti.
Ja sitten nämä. Kymmenen kaunista ruusulusikkaa. Meillähän on tulossa kaiketi valmistujaiset tässä keväällä, joten kauniita lusikoita ei voi olla tarpeeksi.

Innostuin myös leipomaan. Tein Kärsimättömän suklaakakun, jonka olin monistanut jostakin lehdestä. Namia oli ja ennen kaikkea mielettömän helppo, joten tässä ohje teillekin:

Kärsimättömän suklaakakku
200 g voita tai margariinia
4 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2-4 tl vaniljasokeria

Sulata voi tai margariini ja anna jäähtyä. Riko munien rakenne haarukalla ja sekoita sulaneeseen rasvaan. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin. Yhdistä ainekset nopeasti lastalla sekoittaen. Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Kakun sisus saa jäädä keskeltä kosteaksi. Jäähdytä ja siirrä tarjoiluvadille.
Tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa, myös kermavaahto sopii hyvin.

Voiko helpompaa ollakkaan!

Meillä ulkoiltiin tänään melkein yhdessä...
Tällä ei taida enää kylille päästä?
Mukavaa lauantaita!

16 kommenttia:

  1. Tosi hienot kirppislöydöt!! Tuli ihan hinku päästä kirpparille, vaikka en ikinä tee mitään kivoja löytöjä. Toi sun Nekku-kissasi on ihan kuin meidän edesmennyt Jalle Jäyhä, kissojen kunkku. Samanlaiset kuvioinnit selässä ja muualla. Kunhan saisin tehtyä sen kissaesittelyn;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus vaan lykästää toisinaan taas ei löydä mitään.
      Nekun äiti oli pikimusta Miisu ja isä raidallinen kulkijakissa Seppo, Nekusta ja sen 5 sisaruksesta tuli kaikista saman näköisiä kuin isänsä.

      Poista
  2. Ihania kirppis ostoksia!Suloisia kissoja!

    VastaaPoista
  3. Jänskä kyllä tuo pullo. Musta alkaa tuntuun, että joka paikassa muualla on sata hyvää kirpparia. Meillä kun on yks, jossa oikeasti kannattaa käydä. Muut on joko pilattu ylihinnottelulla tai ovat täynnä p... siis kakkaa.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään häävejä kirppareita ole, joten tsäkällä joskus jotain löytyy. Ylihinnottelu on vallalla täälläkin ja sitä p:llä alkavaa suurin osa..
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  4. No jopas alko mullakin "kirppishammasta" kolottaa...hienot löydöt :)

    VastaaPoista
  5. Mukavia juttuja olet kirppikseltä löytänyt. Tulee hyvä mieli kun löytää itselle sopivaa tarvittavaa. Tuota helppoa kakkua pitää kyllä kokeilla tehdä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus onni potkii:)
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla, namia oli..
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Lusikat olisi voinut itsekin ostaa : ) Kaunis potkuri. Tuli kouluajat mieleen, kun oli 3 km yhteen suuntaan niin tuollaisella kuljettiin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Potkuri on ihan Kultakutrin, siis keskimmäisen lapsukaiseni, itse maalaama. Meillä on kolme lasta ja kolmea kokoa potkureita, tuo on keskimmäinen. Saivat aikanaan itse valita värit ja hoitaa maalaamisen. Nyt on kuopus kulkenut tuolla koulumatkat, omansa kun on käynyt pieneksi:)

      Poista
  7. Olen saanut tuollaisia ruusulusikoita kummiltani yhteensä tusinan, muistan että minusta lahja oli tylsääkin tylsempi. Nyt kyllä tykkään nnistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina osannut nuorena arvosraa sitä mitä nyt osaa:)

      Poista
  8. No ei todellakaan ole hinta paha;)
    Tuo kakku, tuli mieleen mutakakku, siinäkin sisus saa jäädä vähän veteläksi..?
    Kiva postaus:)
    Oikein mukavaa sunnuntaita!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep, mutakakkua muistuttaa.
      Mukavaa sunnuntaita myös sinne!

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!