maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi!

Innostuttiin eilen Kultakutrin kanssa kokeilemaan vähän pääsiäismunahommia. Tuli suklaamunien sisältä niitä muovisia munanmuotoisia koteloita ja teki mieli niitä hyödyntää. Neidon purkutalon pihalta löytämä laulukirja pääsi hyötykäyttöön myös. Eli, ensin teimme naulalla reiät munien yläpuoliin. Reijästä sitten nauha läpi ja solmu nurjalle puolelle. Lakkaa pintaan ja pala palalta laulut paikoilleen. Kannattaa liimata munan puolikkaat ensi kiinni, huomasin tehdessäni, sillä se napsahteli koko ajan auki. Muutenkin muovipinta oli aika liukas, ehkä olisi hyvä karhentaa sitä ensin vaikka hiomalla vähän. Lopulta laulut oli kuitenkin liimailtu ja sitten vielä kiiltokuva koristeeksi. Tämä kokeilu jäi yhteensä kahteen munaan, mutta jatkan tätä ensi pääsiäisen alla, joten kaikki suurempien suklaamunien sisukset tuli nyt säästettyä. Tällaisia näistä tuli.
Tässä minun aikaansaannokseni

Tämä noita lentää meillä aina pääsiäisenä. Kultakutri on sen tehnyt seurakunnan kerhossa viisi vuotiaana ja siinä on kyllä tyyliä!

Ja tässä Kultakutrin.
Eräs tuttavani sai aprillipäivänä pienen tyttären ja täytyihän vauvalle kortti tehdä. Ensin siis piti tehdä kaksi ja sitten valita, kumpi lähtee pienelle neidille.


Ylempi lähti ja nyt täytyy toivoa, että joku tuttu saa myös tyttövauvan, jotta toisellekin kortille löytyy saaja:)

Eilen ja tänään on ollut aivan ihana ilma. Eilen kävimme Kultakutrin kanssa pienen lenkin ja nämä kuvat ovat siltä reissulta.




Ihan kuin jäässä olisi laituri, mutta kyllä tuo kaikki ihan jokea on...



                                                        Kevät
                       -Hei vaan! puro huusi ohi rynnäten,
                        pois alta, on kiire mulla!
                        Koko metsä on tänään laastava
                        Kevät-hienohelman tulla!

                        Pois alta, tai kera vanhan muun
                        sinut laastaan, vanha veli!
                        Puro silmää iski ja nauraen
                        ohi mennä pärskytteli.

                        Oli nuori metsä ja nuori maa,
                        sini taivaan nuorna välkkyi.
                        Koko metsä viritti viulujaan,
                        koko metsä lauluaan läikkyi.

                        Kevät saattoi tulla tänään jo!
                        Oi kiirettä siks joka puolla.
                        Sinivuokot, silmät pestyinä,
                        piti vartiota jo tuolla.

                        Kas van! Oli palannut peippokin
                        jo etelän kylpylästä.
                        Akustiikkaa mersän tarkisti
                       se jo kaiun helinästä.

                       Jo varisten lentoharjoitus
                       oli sinisten ilmain alla.
                       Koko metsä nauroi äänehen
                       ja aurinko taivahalla.
                                                      <<Lauri Pohjanpää>>

Lauri sen tiivisti parhaiten, kaikki tuo me eilen koettiin tuolla kävelylenkillä =D

Mukavaa alkavaa kevätviikkoa kaikille!!

19 kommenttia:

  1. Kyllä me tosiaan kesää kohti mennään. =)
    Iloista viikkoa sinullekkin. Olet selättänyt kuvaongelman, hienoa! Minullekkin herjasi pari viikkoa sitten ja sain hoidettua, saa nähdä koska tulee seuraava herja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aina hätä keinot keksii. Ei kun tällä kertaa en oikein itsekään tiedä, mitä tein, mutta väliäkö sillä, kun kerran pelittää taas!

      Poista
  2. Pitääks mun mennä ny kaivaan roskista sitte....:D

    Kiitos samoin sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun vissiin pitää, tai onhan ne munat varmaan huomenna jo tarjouksessa - lapset tykkäis...

      Poista
  3. Hyvää hyötykäyttöä muovimunille ;) Ja hienoja laulumunia niistä syntyikin teidän käsittelyssä!
    Myös vauvakortit ovat molemmat tosi kauniita, mutta ylempi on kyllä suosikkini, hih, tosi kiva idea nuo napit vaunun pyöriksi :) Taitava olet näpertelemään ja ideoimaan, mulla kaikki kortit aina jotenkin samanlaisia...oon huono keksimään uutta askarteluissa.
    Ihania kevätmaisemia sulavista lumista ja jäistä, kyllä se kevät ihan selkeästi on matkalla sinne teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laulumuna onkin kiva nimi=D
      Se ylempi on enemmän myös minun mieleeni, siksi se lähtikin matkaan. Idea ei kylläkään ole täysin omani, vaan netistä napattu, niin kuin moni muukin idis...että sinne vain googlettelemaan jos ideoita puuttuu.
      Kiva, kun olet puhallellut kevättä tännekin suunnalle, kiitos siitä;)

      Poista
  4. Hauska idis tuo muovimunien hyötykäyttö. Nättejä korttejakin olet värkännyt.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jotainhan noista piti keksiä, kun niitä nurkissa pyörii,,

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka! Runo on kalenterista, jonka voitin taannoin Seijastiinan arvonnasta, eikä se ole ainoa ihanuus siinä kalenterissa;)

      Poista
  6. Kivasti teillä on askarteluintoa riittänyt se on hauskaa puuha.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivasta "munaideasta". Ehdin tosin heittää roskiin viime vuodeltakin säästössä olleet munat. Taitaa olla roskiksenkaivuuta tiedossa.
    Ihania kortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosikselle sitten vaan tai alennusmyyntiin - siinä vaihtoehdossa joutuu(saa) syödä suklaata:)

      Poista
  8. Ihania askarteluja! Ja se on kyllä tosi ihanaa kun se kevät tulee kohisten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikös vaan kevät olekin melkein parasta mitä olla voi?

      Poista
  9. Uskottava se on: nyt on kevät. Kissan muikea ilmekin sen kertoo : )

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!