perjantai 6. huhtikuuta 2012

Mitäs täällä tapahtuu?

Empä ole pitkään aikaan esitellyt mitään valmiitä tuotoksiani. Johtuu hyvin paljon siitä, että niskat ovat aika jumissa ja hyvin pienen hetken kerrallaan saan mitään aikaan.
Tässä pieni kuvasarja apulaisestani, joka tekee parhaansa, jotta lankani pysyisivät "järjestyksessä"...
Tässä näyttäisi lepäilevän kissa muuten vaan,,,
...mutta toisesta kulmasta katsottuna, hän on täydessä touhussa....

Koska tuli nähdyksi, langankerijä siirtyi varmempaan paikkaan,,,
..ja ei kun uutta kehiin,,,
Viimeisestä kuvasta vähän näkee, että jotain olen saanut tehtyäkin, mutta koska valmista tulee hitaasti, voi peitoksi asti saaminen kestää pitkänkin tovin.

Kirsi mietti joku aika sitten blogissaan, että hänen keskimmäinen nimensä pitäisi olla "keskeneräinen". Samassa yhteydessä mietin sitten, että minulla se nimi pitäisi olla "aion tehdä".  Kirsin kirjoituksesta intoutuneena listasin asioita, joita olen kauan suunnitellut tekeväni, mutta en ole saanut alettua. Niistä muista lisää myöhemmin, mutta yksi pitkään viereillä ollut oli kännykkäkotelon tuunaus. Perin mieheltäni kännykän ja sen mukana rämän kotelon, joka muuten oli ihan jees, mutta päälliset repsottivat. Lisäksi se oli tylsän musta. Kirsin ansiota oikeastaan, että sain sen viimein toteutettua, tosin innoissani en muistanut sitä kuvata ennen tuunausta.
Pöllökangasta pintaan ja liimalakalla kiinni. Lakan tein itse suhteella 2 osaa erikeeperiä 1 osa vettä. Tulee aika paljon halvemmaksi kuin degoupe-lakka ja ajaa saman asian. Sitten vielä vähän nauhaa ja nappi ja nyt pelittää taas hyvin. Ja on paljon iloisempi kuin musta kotelo.

Yhtenä päivänä innostuin tekemään kortteja. Tulostimesta oli värit loppu, mutta onneksi joitakin vanhoja kuvia oli vielä jäljellä. En tietenkään muistanut kuvata pääsiäiskortteja jotka lähetin Hertalle ja Hannelle kiitokseksi ihanista muistamisistaan, mutta yksi synttärikortti jäi odottelemaan saajaansa, joten siitä kuva tässä
Oikein mukavaa iltaa kaikille! Nauttikaa näistä pitkistä pyhistä!

9 kommenttia:

  1. Kiva tuunaus ja kaunis tuo kortti. Hienoja töitä kertakaikkiaan. ja tuo kissa ilmeineen on IHANA.
    Hyviä pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain Mummeli kehuista:)
      Oikein mukavia pyhiä sinullekin!

      Poista
  2. Kyllä siitä vielä peitto tulee ja kaunis sellainen;)
    Ihanat kisukuvat:))
    Iloista pääsiäistä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä varmaan tulee - sitten joskus:)
      Kiitos vain,
      Ihania pääsiäispyhiä sinulle Marge!

      Poista
  3. Ihania olet taas tehnyt ja suloiset apulaiset! Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein ihanaista pääsiäisen jatkoa myös sinulle Riitta Sinikka!

      Poista
  4. Herkullinen kissa ja niin kissamaisissa hommissa. Välillä ottaa rankasti pattiin, kun siivoan meidän Juuson sotkuja, mutta eihän noille lemmikeille voi pitkään olla vihainen. Ei ne ilkeyttään lankoja sotke, kunhan tykkäävät tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että uteliaisuuttaan puuhaavat kaikenlaista. Se on niiden luonto ja toisaalta, siksihän ne ovat niin ihania!

      Poista
  5. ihania värkkäyksiä :) todellakin iloisempi tuo tuunaamasi kotelo!
    mullakin pari KESKENERÄISTÄ virkkuutyötä odottaa tekijäänsä ja muistivihkosen to do -lista senkun pitenee ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!