sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pihabongausta


Eilen ja tänään on Birdlife Suomen järjestämä pihabongaus viikonloppu. Pihabongauksessa tarkkaillaan lintuja omalla pihalla tunnin ajan. Samalla lasketaan, kuinka monta saman lajin lintua nähdään kerrallaan. Näin vältytään laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan. Lintuhavainnot voi sitten käydä ilmoittamassa Birdlifen kotisivulla 1.2.2013 mennessä. Omat bongaukseni tein tänään ja esittelen ne tässä nyt.



Tämä ensimmäinen ei vieraillut tänään vaan menneellä viikolla. Oli onnen kantamoinen, että sain siitä tällä kertaa kuvan. Sama tyyppi, tai ehkä vain saman sukuinen, vieraili myös toissa talvena, mutta silloin en saanut siitä kuvaa. Siitä vierailusta voit lukea lisää täältä.
Nyt oli sattumaa, että sain tämän hemmon kuvattua - olin ottamassa kuvaa varpusista, jotka niin kivasti pullistelivat lintulaudalla, kun huomasin, että harvinaisempaa herkkua on tarjolla. Siinä hätiköidessäni, vain tämä yksi kuva onnistui, mutta hyvä sekin.
 HARMAAPÄÄTIKKA(kuvassa koiras, naaraalla ei punaista päässä)-28 cm- voidaan sekoittaa Viherselkätikkaan, joka on hieman suurempi ja punapäisempi. Kuuluu katoavaan linnustoomme, koska sen suosimat lehtimetsät ovat vähentyneet kovin. Pesä yleensä haavan, lepan tai koivun kolossa, jonka tikka on itse kovertanut. Munii toukokuussa 6-7 munaa joita hautoo 17-18 vuorokautta. Poikaset lentokykyisiä 23-27 vrk ikäsinä. Syö pääasiassa muurahaisia, muita hyönteisiä ja pihlajanmarjoja.

Nämä ovat sitten saldoa tältä päivältä:
 KELTASIRKKU(yläkuvassa koiras, joka naarasta keltaisempi)-17 cm- Keväällä keltaisuus vielä lisääntyy. Asustelee monenlaisissa puoliavoimissa maastoissa, kuten valoisissa metsiköissä, hakkuuaukioilla, tien- ja metsänreunoissa, kuusi-istutuksilla ja rämeillä. Kuuluu runsaimpiin lajeihimme. Pesä maassa risukon suojissa, pensaan tyvessä tai pienessä näreessä. Ravintona kesällä hyönteiset ja hämähäkit, muina aikoina heinäkasvien siemenet. Ruokintapaikoilla suosivat kauraa ja hirssiä.
Alempi kuva on Kultakutrin ottama ja aivan ihana mielestäni. Keltasirkkuja oli kerrallaan syömässä 21 kpl.
 SINITIAINEN-12 cm-Alunperin lehtimetsien j lehtojen laji, mutta levittäytynyt sekametsiin ja ihmisen naapuriksi taajamiin kaupunkeja myöten. Pesii pöntössä tai luonnonkoloissa. Kesällä syö hyönteisiä ja hämähäkkejä, talvella marjoja, siemeniä, talia, hedelmiä, leipää yms. Sinitiaisia vieraili tunnin aikana yhtä aikaa 5 kpl.
 PIKKUVARPUNEN-14 cm- varpusta vähän pienempi, hoikempi ja vilkkaampi. Poskessa erottuva musta poskilaikku on hyvä tuntomerkki. Koiras ja naaras ovat samannäköisiä. Enemmän maaseudun lintu kuin serkkunsa varpunen. Pesän tekevät puunkoloon, pönttöön, sähkötolppien onttoihin meralliputkiin tai muihin sopiviin onkaloihin. Hoitaa vuoden aikana kolme poikuetta. syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja marjoja. Hampun ja hirssin siemenet ovat suosiossa. Pikkuvarpusia oli kerrallaan 9 kpl.

 TALITIAINEN-15cm- (kuvassa koiras)Pesii taajamissa, mutta myös mielellään lehti- ja sekametsissä sekä lehdoissa, pellonreunojen metsiköissä ja muualla missä on sopivia pesäkoloja. Pesä on tehty sammalista ja sinne ne keräävät ympäristöstään eläinten karvoja, kasvien osia ja muuta pehmustetta. Hoitavat kaksi pesuetta kesässä. Syö hyvin samanlaista ravinto kuin sinitiainen. Talitinttejä oli kerrallaan 8.
 URPIAINEN-12 cm-(kuvassa koiras) Asustaa pensaikkoisissa ja aukkoisissa metsissä, rämeiden ja muiden soiden varvikoissa. Lintumaailman mustalainen; se tulee ja menee, ilmeisesti paljolti kuusen ja koivun siemensadon säätelemänä. Tekevät jopa tuhannen kilometrin vaelluksia. Pesä sijaitsee matalalla pensaadda tai sen tyvessä. Ravintona hyönteiset ja siemenet. Nämä ovatkin vierailleet ahkerasti viimeiset pari viikkoa, tänään niitä oli enimmillään 12 kpl.
 KÄPYTIKKA- 22-23 cm- (kuvassa koiras)Viihtyy lehdoissa ja sekametsissä. Pesäkolon tekee usein koivuun tai muuhun lehtipuuhun. syövät kuusen ja männyn siemeniä, mutta kesällä myös hyönteisiä ja joskus hajottavat muiden lintujen pesiä rosvoten munia ja poikasia. Tänäänkin kävivät molemmat puolisot syömässä, siis 2.
MUSTARASTAS-25 cm-Muuttolintu, joista osa saattaa kuitenkin jäädä hyvän marjasadon houkuttamina Etelä-Suomeen talvehtimaan. Asuu monenlaisissa metsissä, yleisimmin lehdossa ja sekametsissä sekä korpimetsissä. Pesä sijaitsee kannossa tai juurakossa, puun tyvessä tai risukossa. Saattavat pesiä myös pihapiirissä halkopinoissa tms. Ravinnoksi käyttää hyönteisiä ja marjoja. Tämä yksinäinen ystävä käy päivittäin syömässä.

Lisäksi vieraili pikaisesti kyyhkysparvi, josta sain laskettua 18 yksilöä, mutta kuvaa en ehtinyt ottamaan. En saanut myöskään kuviin vieraillutta punatulkkunaarasta, enkä kuusitiaista, olivat minulle liian sukkelia.
Mutta muuten olin saldoon varsin tyytyväinen.

Eikä minun tarvinnut bongailla yksin; tarkkaakin tarkempi apulainen...


Niin ja kuvahaasteessa ollaan jo puolivälissä! Tämä kuva on otettu eilen, tänään oli pilvisempää.
                                                      "Hauska on hangella hiihdellä,
                                                        kun sukset niin sievästi luistaa-
                                                        joko poika potkasen Ouluhun asti?
                                                        Isoäiti siellä mua muistaa.

                                                        Suksennokka kuin pikkuinen hiiri,
                                                        valkoista kenttää ravaa,
                                                        hankea pitkin se piipertää
                                                        ja sukselle tietä avaa."

                                                        Samuli Paulaharju

Oikein ihanaa sunnuntaita teille kaikille. Yritän pian päivittää myös käsityörintamaa ja kirppislöytöjä:D

19 kommenttia:

  1. Tosi hieno kuvasaalis. Harmaapäätikka on kyllä hieno ja harvemmin näkee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin oikein tyytyväinen päivän saldoon. Ja viimeksi jäi paljon harmittamaan, kun en saanut tikkaa ikuistettua, nyt oli parempi onni;)

      Poista
  2. Jopas tuli hieno saldo. Meillä ei mitään tungosta ollut ruokailupaikalla. Oikeastaan paljon normaalia vähemmän tuli väkeä. Sää on surkea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on useasti paljonkin enemmän lintuja kuin tänään, esim. tinttejä ja varpusia oli vähemmän kuin yleensä. Varmasti pakkasen vähyys vaikutti asiaan. Toisaalta kyyhkyset eivät ole tavallisesti meillä pistäytyneet, vaikka naapurin pihalla käyvät päivittäin.

      Poista
  3. Komea bongaussaldo!
    Meinasin itse alunperin ottaa kameran mukaan ja suunnan kohti Lillaa, josko siellä jotain liikehdintää olis ollut, mutta keli oli niin harmaa etten viitsinyt lähteä itseäni pallelluttamaan sinne - aurinkoisella kelillä olis voinut ottaa kaffeet mukaan ja istahtaa kuistille hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata oli kyllä tänään. Oi, miten odotankaan niitä ihania kevätpäiviä, kun tarkenee kahvitella ulkosalla:)

      Poista
  4. Meilläkin on bongailtu, ja meilläkin on vieraillut yksinäinen mustarastas, toissa viikolla. Hyvässä seurassa bongailu on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs mukavampaa kuin lintuja katsella hyvässä seurassa:)

      Poista
  5. Paljon olet lintuja nähnyt. Meillä ei ole mitään bongattavaa, kun lintujen ruokinta on taloyhtiössä kielletty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä harmillista, ettei lintuja liiku pihapiirissä. toisaalta tietty ymmärrettävääkin, mutta olisihan se kiva, jos pihassa olisi joku ruokintapaikka.

      Poista
  6. Ihania kuvia! Tuo mustarastas on jostain syystä oma suosikkini :) Meillä tuossa pari vuotta sitten pihamaalla kyläili, mutta nyt ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
  7. Hinosti bongattu, minäkin tänään katselin lintuja ja kissan kanssa!

    VastaaPoista
  8. Olet saanut monta bongausta hienoja kuvia. Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista
  9. Pitäis varmaan itsekin välillä pysähtyä tunniksi kuuntelemaan ja katselemaan ympärille. Tiedä mitä sitten kohtisikaan!

    VastaaPoista
  10. Melkosen monipuolinen "lintusaalis". Meidän pihasta kaatoivat kesällä puita ja pensaita pois ja se kyllä näkyy lintumäärässä. Eipä juuri ollut bongailtavaa :(

    VastaaPoista
  11. Moi pitkästä aikaa!
    Vaikea on ymmärtää, miksi luonnossa naaraat on niin paljon koruttomamman näköisiä kuin koiraat (meniköhän nuo sukupuolet nyt oikein..). Tosi komea oli tuo harmaapäätikka! Vai on semmonenkin olemassa!
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  12. Hienoa kun tunnet noin paljon lintuja. Itselläni se taito ei ole oikein hallussa :)
    Tänään lähti minultakin ääni :((

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!