lauantai 25. tammikuuta 2014

Paluuta syksyn muistoilla

Heijssan pitkästä aikaa! Olen potenut varmaankin jonkinlaista kaamosmasennusta tai talvihorrosta, en vain ole saanut itseäni tämän aparaatin ääreen kuin hetkittäin. Nuo hetket olen sitten käyttänyt käymällä teidän kirjoituksianne lukemassa, en postaamiseen. Huomaan kuitenkin, että kun aurinko alkoi näyttäytyä, alkoi kaikki kiinnostaa enemmän. Viimeksi kirjoitin värjänneeni syksyllä lankoja. Ajatus oli kuvata koko sessio, mutta kuinkas kävikään; homma vei niin mukanaan, etten muistanut koko kameraa kaivaa mukaan. Entinen työkaverini, Minna, opasti minua värjäyksen saloihin. Hänellä oli pihamaallaan porisemassa monta vanhaa saunapataa, jossa sitten lankoja värjäsimme. Olin myöhässä kasvien keräämisen kanssa ja keräsin ne vasta juhannuksen jälkeen, jolloin värisävyistäkin tuli erilaisia kuin yleensä.


Tässä alla langat ovat monien huuhtelujen jälkeen kuivumassa. Valo oli vähän huono, joten kuvan värit eivät taida olla ihan oikeat.
Koko päivä hommassa meni, mutta täytyy sanoa, että olin todella tyytyväinen. Joulupukin kontti oli pullollaan lapasia, jotka tein näistä langoista. Ja tietenkään en tullut kuvanneeksi ensimmäistäkään paria, nyt harmittaa.
Tämä pipo valmistui nyt vielä värjätyistä langoista ja tässä sävyt ovat oikein; Pohjaväri on värjätty lupiinilla. Jos oikein tarkkaan katsoo, näkee, että sävy vaihtuu. Se johtuu siitä, että tummempi on värjätty ensimmäisessä väriliemessä, vaaleampi seuraavassa- yleensä lupiinista tulee kirkas vaaleanvihreä, kertoi Minna, mutta tässä siis myöhäiskesänväri. Sitten jos lähdetään pipon reunasta ylöspäin, on eka raita värjätty sipulinkuorella, ensimmäinen väriliemi. Sitten on sama sipuli, mutta värjäysliemi 2 ja vielä värjäysliemi 3. Neljäs raita on värjätty koivunlehdillä, joista niistäkin tulee aivan toinen väri alkukesästä - keltainen, sellainen oikein lämmin, kaunis väri. Sitten raidotus alkaakin alusta.
Värjäsimme myös nokkosella, josta tuli nyt aika ruskea, alkukesän nokkosesta tulee tummanvihreää. Mutta jännä juttu, kun tein lapasia, joihin laitoin nokkosen kanssa koivua tai keltaista sipulia, lanka näytti vihreältä. Tämä oli kyllä koukuttavaa. Ostin jo ison kattilan, mutta talvi on vienyt innon. Ehkä kun saan vielä alunaa apteekista, alkaa pata porista. Materiaalihan ei nyt juuri ole, mutta sipulinkuoria sain Minnalta ison säkin, joten sitten tulee oranssin ja keltaisen sävyjä, ja niihin kyllä olenkin aivan hurahtanut.

Eihän tämä ollut hassumpi aloitus tälle vuodelle, mennä vanhoja muistellen?  Tästä tämä lähtee---

Lintujakin aloin aamulla bongata, mutta kamerasta loppui patteri(Kultakutri on kuvannut ahkerasti), mutta kerettiin me Leevin kanssa kameralla bongata jotain ihan muuta...Ja tällä herralla oli kovasti asiota...

Nekku taas päätti ottaa vähän rennommin
Rentoa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Upeita lankoja! Enpä osaisi... Ihanat kisulit! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kyllä luonnosta vaan saa kauniita värejä: Onpa hauska lakki, vähän niin kuin lapin naisten lakin mallia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on Novitan talvi 2012-lehdestä. Pikkuisen on lapin taikaa mukana....

      Poista
  3. Voi miten kauniita lankoja! Värjääminen vie kyllä niin mukanaan, oikein jo odotan ensi kesää, että pääsen taas kokeilemaan uusilla kasveilla.

    VastaaPoista
  4. Lapsuuden langanvärjäys muistot tuli heti mieleen! Meillä oli omia lampaita ja niitä värjäiltiin. Sisko tekee sitä vieläkin aika ajoin.

    VastaaPoista
  5. Lankavärjäys kuulostaa oikeinkin kivalta touhulta.Upeita lankoja saitkin ja hatusta tuli hieno. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle ja näkymisiin=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kivaa se onkin, vie tyystin mennessään. Ja pihan rikkaruohotkin saavat ihan uuden merkityksen...

      Poista
  6. Upean väristä lankaa saitten, ja kaunis myssy :)
    Ihkut kissa tutkii maastoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonväreissä on sitä jotain. Kaupasta saa vaikka mitä värejä, mutta ei kyllä näitä sävyjä.

      Poista
  7. Kyllä on kaunis väriskaala ihanat värit. Varmaan mielenkiintoisaa hommaa se värjääminen. Hyvää sunnuntaita ja piristystä päivääsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Melkein mahdotonta odottaa, että näkee lopputuloksen. :)

      Poista
  8. Hei, ja tervetuloa takaisin! :) Ehkä se blogielämäkin palailee lisääntyvän valon ja lähestyvän kevään myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä sillä valolla on ihmeellinen vaikutus meihin ihmisiin.

      Poista
  9. Nyt kun itsekkin lähes kahden kuukauden tauon jäkeen palailen kuviin huomaan, että sitähän on ollut liikkeellä monessa muussakin blogissa. Voimien ehtymistä ja blogien hiipumista. Suorastaan lohdullista. Kevätauringon paistetta tännekin!

    VastaaPoista
  10. Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa! Kiva alkaa myös suunnitella uusia projekteja ensi kesää varten. Lankojen värjäys on ollut pitkään mielessä, mutta mistä löytäsin tuollaisen inspiroivan open kuin sinulla oli.

    VastaaPoista
  11. Ei ollenkaan huonompi aloitus:-)
    Olet taitava!! Kisusi ovat mainioita<3

    VastaaPoista
  12. ♥vau, miten kauniita lankoja ja piposta tuli hieno!

    VastaaPoista
  13. Wau mikä pipo, lämmin, eikä litistä tukkaa päätä myöten. Noi väritkin on niin mahdottoman kauniita....oikeesti. Kiitos liittymisestäsi Vanhaan Saunaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!