torstai 26. kesäkuuta 2014

Thank you for the music

Tukholma se ei pettänyt taaskaan. Täällä ollaan värjöitelty kylmässä ja sateessa, samaa oli luvattu myös lahden tuolle puolen, mutta rantauduttuamme tiistaina, aurinko tuli esiin ja päivä oli oikein kaunis eikä paleltanut.

 Sitten otettiin isännän kanssa suunta kohti ABBA-museota, lapsoset(tai nuoret oikeammin)suuntasivat kaupungille.
 En voi kuin lämpimästi suositella museota kaikille, jotka vähänkin ABBAn musiikista pitävät. Museon näyttely on myös kiva aika matka 70-luvulle.
Ei sattunut puhelin soimaan, harmi. Vaikka mitähän sitä olisi osannut puhuakaan...

Museossa oli mitä upeampia esiintymisasuja, tässä kait ne kuuluisimmat...

Jos minulla olisi työhuoneen ikkunasta näin upeat maisemat, ei taitaisi töistä tulla mitään...

=D

Paljon on myyty kultaa ja platinaa eri maissa...

Tässä vielä yhtye komeudessaan. Miten tuo Angetha on nuin kalpia?

Museon jälkeen treffattiin nuoriso kaupungilta jossa vielä vähän pörräiltiin kaupoissa ja sitten käytiin leivoskaffeilla. Mukavalla säällä oli kiva käpsytellä takaisin laivalle ja siellä nautiskella auringosta kannella. Kiitos taas Tukholmalle, kaupungille, josta todella pidän paljon. Onnistunut reissu.
Ja kotona sitten odotti vähän närkästynyt katti. " Missä sitä oikein on oltu? Ei mitään järkeä jättää mua toisten hoidettavaksi. Nekku jo häipy kokonaan, kun teitä ei näkyny!" Ei hätää, Nekku tekee sen aina. Tuli kuitenkin jo eilen illalla takaisin, kuuli kai, että oma väki on palannut kotiin...ja Leevi nukkuu purkamattomassa matkakassissa...tapansa mukaan.



Siis ABBAlle thank yuo for the music!  (Tästä linkistä kappaleeseen)

3 kommenttia:

  1. Taito lehdessä oli ohje jota kokeilin, koska olin nähnyt kukilla värjätyistä langoista kuvia, eli siniliilan kukkia kerätään (itse keräsin pienen erän n. 2 litraa), laitoin kattilaan ja vettä suurin piirtein saman verran, vähän lisäsin ja yhtäaikaa lämpiämään laitetaan aluna-puretettu lanka 50 g laitoin itse, näitä ihan keitellään tunnin verran 80 asteessa, jätetään jäähtymään liemessään ja huuhdellaan sen jälkeen. Olin yllättynyt ihanan vaalean turkoosia lankaa, laitan kuvan kohta puolin blogiini. Mutta kokeile jos lähipiirissä kasvaa tuota siniliila lupiinia, ihan ne kukat riivit sinne kattilaan.

    VastaaPoista
  2. Abba-museossa olisi kiva joskus käydä. Tukholma on mukava kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Varmaankin kiva kierros museossa.
    Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!