torstai 3. heinäkuuta 2014

Uusi arvoitus ja värjäystuloksia

Taas on tavaraa purkissa, mutta arvaattekos mitä ja miksi?
Kyllä, lankaa, vettä ja sipulinkuoria, menossa kylmävärjäys kokeilu. Pitäisi tulla kirjavaa lankaa viikon/kahden liottamisen jälkeen. Mielenkiintoista. Kaikkeen sitä netissä törmää, tämä idea täältä.

Eilen keittelin keitoksiani keittiön hellalla, koska tuuli niin mahdottomasti enkä uskaltanut tehdä tulia nuotiopaikalle. Ensimmäinen liemi kiehui porkkanan- ja nauriin naateista, odotettavissa oli keltainen väri. Ja tälläistä siitä tuli:

Ihan kiva hempeä keltainen. Jotta olisi saanut voimakkaamman värin, olisi pitänyt naatteja olla enemmän, nyt oli vain kaupan nippujen naatit, yksi nippu molempia. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen. En esipurettanut lankoja, keittelin vain lientä noin tunnin ja sitten jäähdyttelin 80 asteeseen, lisäsin alunan ja langat ja annoin olla noin 80 asteessa toisen mokoman ja sitten jäähtyä liemessään.

Ja sitten se kauniin sinisen purkin tavara:

Samalla metodilla kuin edellinen, valmistui tämäkin. Tosin en suosittele lupiinien keittämistä sisällä, niin kammottava pupunheinänhaju täytti koko huushollin(sellaisen kastuneen). Tästä syystä tämä liemi ei ihan tuntia kiehunut ennen lankojen laittamista. Väri ei nyt ehkä ihan kuvista tule oikein esiin, alempi kuva on lähempänä totuutta. Väri on sellainen oikein kaunis vaalea vedenvihreä. Odotin saavani vähän enemmän turkoosiin vivahtavaa netin koluamisen tuloksena, mutta tämä on todella kaunis väri. Sehän tässä on kaikista hauskinta, kun koskaan ei tiedä mitä saa. Pohjalankana on luonnonvalkoinen 7 veikka molemmissa.

Kun saan tulet ulos, värjäys jatkuu. Listalla on koivua, nokkosta ja sipulinkuoria. Rakastan murrettua oranssia ja keltaista, jota saa sipulista! Ja säästin toki lupiiniliemen ulkotouhuja varten, joten toinen värierä on siitäkin tulossa, sehän on toki edellistä vaaleampi, jos en sitten innostu sekoittelemaan liemiä...

Tässä vielä tyypillinen kuva meiltä lankasotkujen keskeltä. Ja siinä taitaa kyllä olla "pukki kaalimaan vartijana". Kun ei saanut lankoja sotkea, piti käydä viereen makoilemaan(lue: tilaisuutta odottamaan...)
Mukavaa viikonloppua teille kaikille! Nauttikaa Suomen kesästä, nyt se kuulemma tulee!


14 kommenttia:

  1. Lapsuuden kultaiset vuodet tulee mieleen näistä keitoksista. Se puhtaan lampaanvillan ja niiden liemien tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vaan oli 7 veikkaa lankana, ei ihan ehtaa villaa, mutta totta että villa se tuoksuu hyvälle ja liemet - no liemille. Koivu on kyllä tosi hyvä..

      Poista
  2. Upea väri noista lupiineista tulikin - ja ihan viattomasti aivan näyttää tuo pukkikin tuossa vartioivan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viattoman näköinen se osaa kyllä olla, mutta kun silmä välttää on langat uudelleen järjestelty...

      Poista
  3. Kyllä tuli upeita värejä ♥

    VastaaPoista
  4. Noita värejä ei kaupasta saakkaan. Hienoja ovat taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei saa. Kerran yksi neulomista harrastava työkaverini kysyi, mitä itua värjäämisessä on, kun niin paljon värejä saa kaupastakin. Mutta ei saa tällaisia ja toiseksi, nämä sattuvat aina yksiin toistensa kanssa. Toinen työkaverini saa allergisia oireita väriaineista teollisissa langoissa, mutta eipä saa näistä....

      Poista
  5. Jopas olikin hyvä opas värjäykseen, piti laittaa se ihan itsellekin muistiin. Koskaan en ole värjäillyt, mutta nyt tekis mieli kokeilla tuota sipulinkuorisoppaa. Taidan ensin katsoa mitä sinä saat aikaiseksi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, tykkään kierrätysajatuksesta. Purkissa näyttää tänään jo lanka saaneen väriä, ei malttais odottaa...

      Poista
  6. En ole eläissäni lankoja värjäillyt, joten mielenkiintoista tekstiä! Kissaa ei kyllä passaa päästää määräilemään lanka-asioissa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullakin eka kerta, kun itsekseni värjäsin. Edellisellä kerralla minulla oli kaverina puoliammattilainen alalla. No ei tämäkään mitään atomitiedettä ole, joten rohkeammin pitäisi vain kokeilla. Ei voi hävitä.

      Kissa lankahommien pomona tietää paljon setvittäviä lankoja...

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!