torstai 11. joulukuuta 2014

Kalenterisukka päivitystä


Missä neuloimme kerran- blogissa on menossa joulukalenterisukan teko jämälangoista. Joka päivä tulee vinkki, jonka mukaan sukkaa A tai B kudotaan. Tässä nyt ensin katsaus A sukkaan.

Sukka aloitettiin varpaista ja alkuun laitettiin vapaavalintainen väri. Ensimmäinen raita tehtiin 1.12 ja siihen laitettiin väri, joka löytyy lempilevyn kannesta. Noukin sinisen ABBAn Waterloo levyn kannesta Angetan vaatteista.
Toinen raita 4.12 tähän sukkaan tehtiin niin, että väri poimittiin lähimmän taulun väreistä. Minulla se oli kuparin ruskea.
5.12 neulottiin värillä, joka alkaa samalla kirjaimella kuin äidin tyttönimi. Tässä valikoitui kirjain A ja siitä sitten tuli aniliini.
8.12 piti neuloa jonkun perheenjäsenen lempivärillä ja kirjoa perheenjäsenet sukkaan. Mallikin annettiin, mutta otin vähän erivapauksia. Pohjaväri on oranssi, joka on mieheni lempiväri. Perheenjäsenet toteutin sydäminä.
9.12 neulottiin värillä, joka tulee mieleen ensimmäisestä lapsuusmuistosta. Oma raitani on punainen kuin isäni paita, joka oli minusta niin pehmoinen ja tykkäsin hirmuisesti olla hänen sylissään, kun hänellä oli se paita päällä.



Tämän levyn kannesta poimin sinisen raidan.

Tästä taulusta poimin taustan kuparin ruskean värin raitaan 4.12
B sukka lähti rakentumaan seuraavasti;
Kärki omalla valinnalla. 2.12 kaksi kerrosta värillä joka kuvastaa lankavaraston kokoa. Tässä oli apuna väritaulukko kilojen mukaan. Päättelin, että oma varastoni osuu 5-10 kg välille ja väriksi tuli vihreä. Lanka on itse värjäämääni lupiininkukilla, ja vähän vaaleaa, mutta vihreää silti.
3.12 piti googlettaa kuvahaussa omalla nimellä ja valita väri ensimmäisestä kuvasta(joka ei esitä itseään). Minun kaimani kuva oli hyvin ruskeasävyinen ja siitä siis ruskea raita.
6.12 neulottiin sitten synnyinmaan väreillä.
7.12 tehtiin testi, mikä väri olisit ja minä sitten olisin musta.
10.12 piti neuloa värillä, joka poimitaan ensin mieleen tulleesta joululaulusta. Minulla alkoi soida päässä "Sinivuorten yö" ja niin raidasta tuli sininen.
Tänään 11.12 neulottiin lempipuun väreissä. Sai myös kirjoa tai neuloa lempipuun lehtiä mukaan.
Valitsin omenapuun ja kirjoin muutaman kukan mukaan. Vähän aloittelijan näköisiä, mutta itsellenihän nämä tullee.


Tämä on ollut todella mukavaa ja vielä on yli puolet jännitystä jäljellä.

Olen mukana myös toisessa sukkakalenterissa, mutta siitä sitten toisella kertaa.
Loppuun vielä kuvatodiste siitä, että Taavikin on saanut osansa The hiirestä.


Mukavaa torstai-iltaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Onpas kivat joulukalenterisukkien alut! Tosi hauska nähdä millaisia muiden sukista tulee. Minäkin olen myös näitä joulukalenterisukkia neulonut, mutta soveltanut ja säheltänyt aika paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mua jännittää tuleva kantapää, kun mulla on paksummat langat kuin kalenterin pitäjällä. Saa nähdä osaanko sen kohdilleen sovittaa....

      Poista
  2. Sinä olet kyllä ahkera kutoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaakin olla ainoa asia, jossa ahkeroin. Töistä kun tulen niin tässä istun ja puikot heiluu. Varmaan kasvaa perästä juuret tähän tuoliin....

      Poista
  3. Oi kun hauska idea! Jospa jossain vaiheessa ehtisi itsekin käsitöiden pariin taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. On kiva, kun on ihmisiä jotka jaksaa muiden iloksi näitä järjestää.

      Poista
  4. Hauskoja raitoja. Kiva käydä kurkkimassa muiden kalenterisukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tässä yksi hauskuus, että kaikkien sukista tulee kuitenkin erilaisia.

      Poista
  5. Ahkera ja osaava olet!:)
    Ja Taavi...ihana...:))

    Lämmin hali sinne!♥

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!