maanantai 26. tammikuuta 2015

Lintuja, kirjanmerkkejä, Paulat ja vähän muutakin

Eilen oli lauantaita parempi päivä lintujen suhteen; lauantaina näytti siltä, että koko tirppakansa oli ottanut siivet alleen ja lentäneet mahdollisimman kauas paparatseja pakoon, mutta eilen olivat sitten oikein vilkkaasti liikkeellä. Tässä nyt pari kuvaa lintulaudan läheltä:




Sainpas yhden bongarinkin kuvaan, ja likaiset ikkunat. No kukaan ei huomannut?
Ne on noi kissojen nenät ja tassut näissä akkunoissa alvariinsa, ihan kun olisi huushollissa
pieniä lapsia...



Salainen neuleystäväni, joka oli viime vaihdossa Ruiskaunokki, antoi minulle monta monituista haastetta. Vastaan tässä nyt muutamaan ja tämä ensimmäinen lähtikin sitten ihan lapasesta. Hän haastoi minut suunnittelemaan ja toteuttamaan kirjanmerkin; no niitä sitten tuli ihan mahdoton määrä, mutta koska en tullut ottaneeksi niistä yhteiskuvaa, laitan tähän vain sen, josta kaikki lähti.




Kuva on netistä ja liimasin sen valmiiseen pohjaan, ja laminoin koko hoidon. "Tartu tarinaan" on tehty dymolla ja liimattu vasta laminoinnin päälle. Kokeilin ensin ennen laminointia, mutta tekstistä katosi väri lämmön vaikutuksesta. Tykkään tästä ja luulen, että tämä saa minut tarttumaan tarinoihin entistä enemmän. Kuten kerroin, näitä syntyi paljon ja jälkikäteen pähkäilin, mitä teen kymmenellä kirjanmerkillä?! Sainpa sitten tuuman, ettei täällä ole järjestetty arpajaisia pitkään aikaan, joten olkaahan kuulolla, lähipäivinä asia korjataan....

Niitä muita haasteita tässä sitten vielä. Yksi oli, että sain puiset puikonpitimet, jotka sain tehtäväksi tuumata. Tässä ne ovat tuunattuna.




Ei niistä nyt hirveen nätit tullut, mutta ajatus oli hyvä. Ja kyllä ne hommansa hoitaa. Nuo yläkuvan puikot ei ole näihin parhaat mahdolliset, mutta toisille puikoille ovat hyvät.


Tarjan Ihan kaikki kotona blogista löysin ihanan idean siihen, miten tiskikoneen tyhjennys ja täyttö saadaan toimimaan. Niinpä samalla laminointitekniikalla pyöräytin tyhjennys ja täyttö-lätkät.





Tästä saan samalla aasinsillan yhteen Ruiskaunokin asettamaan haasteeseen; "Miten teillä on saatu teinit tekemään kotitöitä?" Tuohon voisi helposti kyllä sanoa, että jos jollakin on se viisastenkivi hallussaan, niin mieluusti ottaisin vastaan. Pienempänä meillä oli käytössä erilaisia palkitsemisjuttuja viikkorahasta karkkipäivään, mutta kun ikää karttui, eivät ne enää tepsineet. Nykyään kaunis vetoomus on se paras. Kuopuksella on oma keittiöpäivä, jonka hän on itse valinnut niin, ettei se haittaa harrastuksia. Nyt on kyllä jo siitäkin pitänyt muistutella. Kultakutri kun on tällä hetkellä ihan kotosalla, hän tekee enemmän kotitöitä kun päivisin on aikaa. Kultainen tyttöseni:)  Mutta haastankin teidät lukijat antamaan hyviä vinkkejä, saadaan kaikki ottaa opiksemme.

Ja sitten vielä ne Paulat. Ohje niihin löytyy Taimitarhasta.


Tein nämä osana "käytä ensin olemassa olevat langat" projektiani. Lanka on ruosteenvärinen 7 veikka, jonka olen joskus ostanut jostakin poistokorista. Puikoilla 3,5 ja koko 39-40 lankaa meni melkein 150g, vain pieni myttyrä jäi.


Tästä tuli nyt varsinainen sekametelisoppa ja varsin pitkäkin vielä, mutta toivottavasti jaksoitte tänne saakka. Olkaahan kuulolla, pian järjestetään siis arvonta liittyen kirjanmerkkeihin(ja eiköhän jotain muutakin lähde mukaan).

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Olkaa lähekkäin, meillä ainakin ollaan...

17 kommenttia:

  1. Hyvä ponkarit siellä! Ja daatte te ihmiset pestä ikkunoita, jos tahdotte, mutta huomenna ne on jo saman näköiset! ;-)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, paras keino saada teinit tekemään jotain on, kun äiti pimahtaa täysin ja huutaa naama punaisena vähän aikaa. Tepsi ainakin meillä =D
    Näkisitpä meidän ikkunat, hyvä kun läpi näkee =) Onhan noita päivystäjiäkin tuplasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on sitte tuurista kiinni, mikä milloinkin toimii teineihin...Eikös ne ole ne uhkaus, lahjonta ja kiristys ne kaikista pätevimmät kasvatuskonstit?

      Poista
  3. ♥ihanat linnut ja bongari..ikkunasta näkyy vielä ihan hyvin :) Täällä näyttää ikkunat samalta, no odotellaan kevätä :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat villasukat ja kisut tietty. Meillä aina likaiset ikkunat, koiruli kuolaa ne ja kisut harovat pitkin pituuttaan ja sutivat ikkunoita sisään ja ulos merkeiksi.

    Iloista tiistaita. <3

    VastaaPoista
  5. Ihania lintuja olet saanut kuvattua, ruokinta tuottaa iloa niin linnuille kuin ruokkijillekin! Hienoja kirjanmerkkejä, toimivat mainiosti lahjoina. Hauskan tuunauksen teit puikonpidikkeille, yksilöllisen. Mirrukat ovat somia ja yhdessä ystävän kanssa on mukavaa. Tyylikkäät sukat!

    VastaaPoista
  6. Kerttu on kova nuolemaan ja ikkunat sen näköset. Se siis nuolee ikkunoita! Kaksi lintubongaria täälläkin siis. Mun partsilla käy kyllä lähinnä harakoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakat meillä kiusaavat kissoja. Mutta teillä on sitten toimiva tirppa-tv, kun on oikein kunnon kokoisia tirppoja....

      Poista
  7. Monenlaista mukavaa on blogissasi. Kiva on syöttää ja seurailla lintuja.

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!