torstai 17. syyskuuta 2015

Syksyn säilykkeitä ja vähän valmistakin

Heippa,
kyllä onkin ollut hiljaista täällä blogissani pitkään. En ole aikonut lopettaa tai taukoakaan pitää, tämä vaan on nyt ollut taantumassa. Kaikkea muuta on ollut niin paljon. Aloitin opiskelun työnohessa ja se tietysti vie vapaa-aikaa, pieni kummipoika syntyi ekana lomapäivänä ja hän on ollut paljon nyt koneella istumista tärkeämpi ja lisäksi olen ollut ihan pihalla niin paljon kuin olen pystynyt.

No, selitykset sikseen ja aiheeseen. Syksyhän on säilönnän kulta-aikaa. Tänä vuonna ei vain ihan kamalasti säilöttävää meidän pihasta tullut; omenat ovat rupisia, kurpitsat kasvoivat ihan surkeasti, tomaatit eivät meinaa kypsyä ja kurkkuja ollaan kasvihuoneesta saatu ihan kaksi kappaletta. Hätä keinot keksii, kun säilöttävä on:


Tässä säilykkeessä on punajuuren kuoria, alunalla puretettuja lankoja ja vettä. Tämä saa valmistua nyt viikon tai kaksi ja sen jälkeen pääsen nauttimaan sadosta:)

Sukkia olen tehnyt ja kämmekkäitä, mutta niitä en ole vielä saanut kuvattua. Kummipojalle tein neuletakin- ja housut ihanasta langasta, jonka sain viime kierrokselta Snyltäni Päivikiltä.


Lanka on woolcottonia aivan ihanan pehmoinen ja juuri sopiva vauvaneuleisiin. Lanka riitti juuri ja juuri edes pintä nyssykkää ei jäänyt. Mutta sehän on vain hyvä ja hyvä ettei loppunut kesken.

Nyt ei pysty enenpään, mutta lupaan, että näin pitkää taukoa ei tule ihan heti. Poden flunssaa ja nyt kutsuu sänky. Heipä hei ja pitäkää huolta itsestänne.

"Miten niin en voi terottaa kynsiä tähän pyöränkumiin?"

14 kommenttia:

  1. loppukuva oli todellinen illan piristys;)
    mielenkiintoinen "hillo" sul onkin tekeytymäs, tsemppiä opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kummallinen huusholli, täällä hillotaan lankoja milloin mihinkin liemiin;)
      Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan;)

      Poista
  2. Tein juuri punasipulihilloketta, sekin on punaista :)

    VastaaPoista
  3. ♥oi miten ihana tuo pienokaisen puku!

    VastaaPoista
  4. Miten ihana pienokaisen puku! Itse en ole tuota lankaa testannut, mutta pitääpä ostaa itsellekin:) Niin viaton ilme kisulla:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen lankaa. Sitä oli mukava neuloa ja se on ihanan pehmoista.
      Ilme onkin ainoa viaton asia tuossa otuksessa....

      Poista
  5. Ei ollut kovin satoisa kesä täälläkään, yhtään kurpitsaa ei tullut.
    Tuo pikkuisen villapuku on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joskus se on tällaista tämä puutarhaus, ei voi minkään:(
      Kiitos vain kehuista, saaja ei vielä paljoa kommentoi...:)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen värjäysprojekti. Toivottavasti flunssa selättyy pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemminkin olen punajuurella kylmävärjännyt, mutta silloin oli käytössä etikkasäilykkeen liemi. Saa nähdä, millainen tulos tästä syntyy.

      Flunssa on jo melkein selätetty, kun vielä räkä loppuu onteloista niin sitten...

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!