perjantai 19. helmikuuta 2016

Tuoli löytö ja kunnostus


Tällainen tuoli tuli vastaan vanhan tavaran kaupassa muutama viikko sitten. Siitä näki heti, että se on desing tuoli ja epäiltiin myös kotimaiseksi. Hintaa oli 60€ ja niinpä se lähti mukaan.

Kotona tarkempi tutkimus osoitti epäilykset oikeaksi, tuolin alaosasta löytyi pieni Askon laatta ja pienellä googlettamisella selvisi seuraavaa:

Columna-nojatuoli on syntynyt lääkäriryhmän yhteistyön tuloksena ja sitä on markkinoitu anatomisesti oikein muotoiltuna terveystuolina. Sen on suunnitellut Ilmari Lappalainen 1956 ja Asko on  valmistanut tuolia vuosina 1956-1963.

Tuoli oli helppo verhoilla uudelleen, koska istuinosa on kiinnitetty siipimuttereilla runkoon ja oli helppo irrottaa. Täytteenä istuinosaan oli liimattuna kumivaahtomuovia, joka oli ajan saatossa murkkeentunut ja osaksi muuttunut ihan jauhoksi. Poistimme sen ja teimme vaahtomuovista uuden pehmikkeen. Luultavasti tuoli ei enää ole ergonomisesti muotoiltu, mutta on siinä ihan hyvä istua. Käsinojat ovat taivutettua viilulaminaattia, johon on kiinnitetty kumiuralliset kädensijat.


Kuvassa kangas ei ole ihan oikean värinen. Oikeasti se on materiaaliltaan hyvin alkuperäisen tapainen ja väriltään vaalean sininen. Yläkerran valaistus oli jotenkin sellainen, että väri vääristyi ja huomasin sen vasta nyt, kun laitoin kuvat koneelle. Kuva on otettu kännykällä. Käsinojia emme alkaneet maalaamaan uudelleen, vaikka niissä on kulumaa. Minusta iän pitää vähän näkyä...


Tähän loppuun vielä appeni kädentaitojen näyte. Törmäsin tähän kuvaan nyt arkistoissani ja vaikka se onkin viime kesältä, ei sitä hävetä esitellä. Ukki teki tyttären pojalleen "kehdon" ja koska perheessä on veneilijöitä on pikku prinssin ensimmäinen menopeli sen mukainen. Huomatkaa veneessä perää pitävä matruusi apina, Suden koukuilta kotoisin.

Näissä tunnelmissa oikein hyvää viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Onpas kauniin selkeälinjainen tuoli, hyvä löytö ja kaunis kunnostus :) Mahtava on kehtokin, enpäs ole tuollaista koskaan nähnyt, mahtaa olla apen omaa designia :)
    Kivaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin heti tuohon tuoliin.
      Kyllä, ihan on appeni omaa suunnittelua. Hän on todella taitava puukäsitöissään, tehnyt kaikenlaista tuulimyllyistä majakoihin ja lasten leluihin. Tyttärellä on hänen suunnittelemansa ja toteuttamansa hevostalli leikkihevosille. Sekin olisi kyllä esittelemisen arvoinen.

      Poista
  2. Olet löytänyt hyvän tuolin. Verhoilemalla saa lähes uuden veroisen. Kiva keksintö tuo kehto, appesi on taitava käsistään. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olin kyllä iloinen kun tuo löytyi.
      Ja appeni on omaa luokkaansa.

      Poista
  3. Olenkin kehdon kuvaa jo odotellut "jonkun aikaa" kun tiesin sen olevan valmistumassa =)
    Hieno tuoli. Olis oikein hyvä käsityötuolina sopivan korkealla olevien käsinojien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun aikaa joo - sorry. Olin jo unohtanut koko jutun ja vasta laitoin puhelimesta kuvia koneelle ja kun näin tuon, muistin...
      Aivan, juurikin kässätuolina oikein hyvä:)

      Poista
  4. Upeasti tuunattu tuoli, malli näyttää kyllämukavalta istua.
    Ihana tuo venekehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin oikein hyvä istua, vaikka tuo terveysvaikutus varmasti hävisi uuden toppauksen myötä.
      Kyllä tuota kehtoa onkin ihailtu laajasti:)

      Poista
  5. Vautsi mikä muodonmuutos. Ne tekee jotka osaa.

    VastaaPoista
  6. Näyttää mukavalta tuolilta ja tuo kehto on ihan huippu. Mukava tutustua tällaisiin taitajiin. Olen siis kevään snysi. Innolla odotan uutta kierrosta.

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!