perjantai 30. maaliskuuta 2018

Joutsen tarina



 Tänään kävimme vähän merenrannassa kuvailemassa, koska oli niin hieno ilma.
Arvaatteko, minkä eläimen jälkiä on jäällä?




 No juu, otsikko tietysti voi vähän antaa vinkkiä. Aivan, joutsenhan se siinä on kulkenut.

Mutta voi, se mitä näimme jäällä, oli surkeaa. Joutsen oli jäätynyt yöllä jäähän kiinni!


Seurasimme sen pyristelyä ja se kuunteli kovasti perhettään, joka uiskenteli sulassa läheisen sillan alla.


Ensin ajattelin, että kyllä se siitä omin avuin pääsee, mutta eihän sitä voi olla tekemättä mitään. Rannassa ei näkynyt mitään kulkupeliä, jolla olisi voinut mennä heikolle jäälle ja mietimme, että mitäs nyt tehdään.


Päätin viimein soittaa paikalliselle lintuhoitolan pitäjälle ja kysyä neuvoa. Tiedän kyllä, että pelastuslaitos käy hoitamassa tällaisia hommia, mutta mietin, että lintuhoitolan pitäjä ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä tässä asiassa ja soitin siis hänelle. Hän sanoikin, että pelastuslaitos ei luultavasti voi oikein toimia, jos jää on kovasti ohutta. Hän lohdutteli minua ja sanoi, että luultavasti aurinko tänään lämmittää ja jää sulaa niin, että joutsen pääsee irti.


Siinä jutellessamme nämä lokit alkoivat kiusata joutsenta ja hyökkäillä sitä päin. Sepä aiheutti toivottua tulosta ja joutsen sai irti toisen jalan, ja sitten toisenkin. Näuroimme lintuhoitolan miehen kanssa, että tämä oli hyvä puhelu, kun tuki tuli etänä ja homma hoitui. Niin lopetimme puhelun hyvillä mielin, vielä kiitos hänelle<3



Näin joutsenemme vähän aikaa verrytteli jään päällä ja lähti sitten hyvin hitaasti kohti perhettään.
Vaihdoimme paikka näytelmämme seuraamiselle lähemmäs joutsenperhettämme.



Toinen pariskunnasta ja lapset seurasivat tapahtumien kulkua.


Jäissä kiinni ollut joutsen tuli lähemmä vähän kerrallaan, välillä vedessä ja välillä jäällä, se veti itseään nokalla jäälle ja särki jäätä edellään.


Viimein se pääsi ihan sulille vesille ja lähti uimaan kohti perhettään.


Ja perhe lähti uimaan vastaan.


Loppu hyvin kaikki hyvin ja puolisot kohtasivat toisensa ja mekin pystyimme lähtemään huojentuneina kotiin.

Mukavaa ja aurinkoista pitkää perjantaita teille kaikille!

14 kommenttia:

  1. Olipas siinä seikkailu sillä joutsenella! Onneksi kaikki meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta.
      Tässä kun tyttären kanssa vielä uudestaan katseltiin kuvia, hän huomasi, että jäissä ollut joutsenhan on laulujoutsen ja nämä muut kyhmyjoutsenia. Eivät siis samaa perhekuntaa ilmeisesti, mutta kaiketi kulkeneet yhdessä kuitenkin käyttäytymisestä päätellen.

      Poista
  2. Onneksi päättyi hyvin, hienot kuvat! Mukavaa pääsiäistä❤

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä tarina. Luonnon ihmeitä kerrassaan.

    VastaaPoista
  4. Kerkesin jo huolestua että tämä on surullinen tarina, mutta onneksi loppu olikin onnellinen. Jäikin ihan hyvä mieli =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu viimeltään varmasti olisin pelastusrenkaalla mennyt joutsenta pelastamaan, jos olis ollut pakko. Onneksi mun pelastamiseltani vältyttiin;)

      Poista
  5. Kyläilemässä sun kivassa blogissa. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Ihana, onnellinen tarina! Perhe on tärkeä ja arvokas, myös joutsenilla. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, perhe on ykkönen, vaikkakin nämä veijarit eivät sittenkään taineet olla samaa perhettä, kun olivat tarkemmin tsekattuna eri laatua. Toisaalta, kuka sitä tietää, vaikka joutsenillakin olisi monikulttuurisia perheitä, yleensähän eläimet ovat meitä ihmisiä viisaampia monissa asioissa.
      Mukavia pääsiäispäiviä:)

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!