keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Mehua piisaa...ja sieniä

Viikonloppuna olin oikein ahkera. Lauantaina aloitin aamusta höyrymehun keittämisen viinimarjoista, jotka olin helteillä heittänyt vain pakastimeen. Meillä kun ei keittiössä voi ajatellakaan kuumentavansa mitään lämpöaallon kourissa. Siispä vesisateessa oli paljon parempi touhuta. Ja mehua tuli paljon, sillä pärjätään pitkään.
Innostuin vielä kokeilemaan höyrymehua omenoista. Pesin ja halkaisin omenat ja eikun Maijaan. Minulla oli omenoita korillinen ja iso pussillinen ja niistä mehua tuli n.7 litraa. Osaan laitoin sokeria, mutta suurimman osan pakastin ilman. Ensi vuonna, kun marjat toivottavasti saa keitettyä ajallaan, jalostan toimintaa hieman ja putsaan omenat valmiiksi Maijaan. Näin saa samalla tehtyä myös omenasosetta yhdellä iskulla. Aikaa siinä meni lähemmäs puolen yön, mutta aherrus kannatti.

Sunnuntaina sitten innostuttiin Kultakutrin kanssa lähtemään metsään sieniä katsomaan ja tultiin korillisen kanssa kotiin. Tällä kertaa ei hirviin törmätty, eikä onneksi karhujakaan näkynyt, vaikka niitä on kuulemma täällä päin nähty.
Sieniä putsatessa meni sunnuntai-ilta, mutta nyt on sieniä vähäksi aikaa. Tosin Suppiksia on pakko mennä vielä hakemaan, kunhan kerkeävät nousta.

Eilen olin joogassa kolmatta kertaa ja täytyy sanoa, että todella pidän siitä. Se on ihanan rentouttavaa ja saa ihan luvan kanssa heittää kaikki ajatukset muualle.

Tällaisia turinoita tällä erää, mukavaa loppuviikkoa kaikille.

2 kommenttia:

  1. Mukavaa viikkoa Sinulle, eksyin sivullesi harhailu reissulla. Elikkäs lueksin aikani kuluksi sivuja satunnaisesti. Poikkeahan kylässä ;D

    VastaaPoista
  2. Kiva kun poikkesit, varmasti toisinkin päin...

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!