On ollut tosi kauniita päiviä. Oikein harmittaa, että suurin osa niistä kuluu toimistossa vain ikkunasta ihaillen. Onneksi ei illalla ihan heti tule vielä pimeää, vaan vielä ehtii uloskin.
Eilen käytiin Kultakutrin kanssa lenkillä. Nautittiin täysin siemauksin syksyn väreistä ja iltaa kohti viilenevästä säästä. Oli kaunista ja hiljaista, vain askeltemme rapiseva ääni hiekkatiellä, jossain haukkui koira ja kuului hevosen hirnuntaa. Ne oli jo viety niityltä sisään, joten äänikin oli vaimea tallin syvyyksistä.
Oli mukavaa jutella kävellessä tyttären kanssa. Kotona usein tuntuu, että pojat ovat enemmän äänessä ja Kultakutri puuhailee omiaan. On vähän sellainen näpertelijä, äitiinsä hiukkasen kai tullut...

Paljon olisi vielä pihalla töitä. Omenat on nyt loppuun käsitelty, tai jalostettu,

miten sen nyt haluaa ilmaista. Vielä niitä löytyy talveksikin mehuna, hillona ja lohkoina pakkasesta.
Kasvihuone kaipaisi tyhjennyksen, sekin on kaikkensa antanut. Viimeiset suippopaprikat saavat punertua ruukussaan kodinhoitohuoneen lämmössä, viimeinen kurkku syötiin viikonloppuna. Tomaatteja en ole enää saanut vähään aikaan, mutta hyviä olivat ja runsaasti, niin kauan kuin niitä riitti.
Talvi on loppujen lopuksi puutarhurille ihan tervetullut. Silloin ehtii muutakin kuin häärätä pihalla. Ihan vielä en sitä odota, sillä kuten aikaisemmin mainitsin, paljon on vielä tekemistä. Mutta sitten se saa tulla ja laskeutua puutarhan ylle, ja kaikki
lepää herätäkseen taas keväällä uudella innolla - ihan niin kuin puutarhurikin...