maanantai 5. marraskuuta 2012

Vapaapäivä

Tänään olen ollut vapaalla, sellaisella ansaitulla, koska on tullut paiskittua töitä hiukkasen ylimääräistä.
On se jännä, miten mukavaa on nousta aikaisin, kun tietää, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Työpäivinä herääminen on taas yhtä tuskaa. No, en tänään sentään herännyt viiden jälkeen, kuten yleensä, mutta ennen seitsemää kuitenkin. Kerkesin tyttären kanssa vaihtaa muutaman sanan, ennen kuin hän kiirehti bussille ja sitten herättelin Kuopuksen aamupalalle. Kun hän lähti kouluun, lähdin minä kauppaan. Sekin oli mukavaa näin aamusta, väkeä ei ollut paljon ja sai ihan rauhassa kuljeskella hypläämässä.

Kotiin palattuani laittelin tämän päivän ja huomisen ruoat ja tein Mustankissan tanko-taikinan(ohje löytyy täältä). Sen tekeytyessä kävin läpi eteisen kaapin, keräsin pois kesätamineet ja vaihtelin paksummat tilalle. Aika kasa lähti myös risoja/pieniä kenkiä pois kaapin uumenista. Tuokin homma on ollut työn alla pitkään, mutta nyt oli kiva tehdä se ihan vaan tässä omia aikojani.Nyt on tangot leivottu ja kohta saankin sitten jo ensimmäisen lapsukaisen koulusta kotiin.

Huomenna on taas työpäivä, mutta nyt tuntuu siltä, ettei se haittaa. Akut on ladattu hetkiseksi ja taas jaksaa painaa.
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille! Me jatketaan vielä vähän rentoilua:)



13 kommenttia:

  1. Ihan kuin meidän kisuli :O)Samanlainen "harmaa raitapaita"

    VastaaPoista
  2. Arvaapa odotanko minäkin ensi viikon alkua, kaksi kesälomapäivää tulossa :D
    - hyvä aika tehdä rinsessojen kanssa pipareita :)

    VastaaPoista
  3. Vapaapäivät arkena ovat jotain aivan ihanaa. Ja voi kuinka tutunoloinen karvakerä:)

    VastaaPoista
  4. Toimelias ja aikaansaava olet vapaapäivänäsi(kin) ollut,kiva että akut siinä samalla latautuivat:)Kissoista oliskin monella oppimista sen akkujen lataamisen suhteen,Kukankin akut taitaa olla melkosen täynnä,ainakin jos niiden täyttyminen on missään suhteessa lepoon käytettävän aikaan;)
    Kivaa alkavaa viikkoa sullekin<3

    VastaaPoista
  5. Mulla olis edessä kans tuo eteisen kaappitouhu. Pipot ja lapaset siististi koreihin ja kesähuivit ullakolle.
    Muistan nuo vapaaapäivät ja kuinka ihania ne olikaan. Nytkin mulla on niitä joka päivä mutta silti mulla ei ole vapaata että saisin tehdä noita omia pikkupuuhasteluita niinkuin tahtoisin :) Vaatii sopeutumista tämä uusi elämä.....
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kaupassa on kyllä mukava käydä aamulla, meidän kaupassa on harmi vaan hyllyt kovin tyhjänä kun olisin sinne menossa :P

    VastaaPoista
  7. Joo. Ihmisillä on kyllä paljon opittavaa kissojen rentoutumistaidoista :)

    VastaaPoista
  8. Mukavaa se on kun osaa nauttia vapaasta.

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kommenteista. Pian se onkin taas viikonloppua ja vapaa päiviä tiedossa;)

    VastaaPoista
  10. Hehe vapaaalla pittää ottaa rennosti.Minulla on tunnustus sinulle blogissani,joten käyppäs hakee!

    VastaaPoista
  11. Toisilla ne viikonloputkin on vapaita... mutta mä sain kyllä nauttia kahdesta vapaasta keskellä viikkoa. =)
    Mutta huimasti sait vapaalla aikaan. Mä vaan pakersin enimmäkseen kästöitä ja sitte sitä salapoliisin hommaa ja hoisin kuumeisia lapsia. Eli kyllä mäkin ilmeisesti huimasti sain aikaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tuo laikottelulta kuulosta..
      Ei pidä olla turhan vaatimaton;)

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!