maanantai 24. helmikuuta 2014

T-paidoista tyynyiksi

Kuten olen teille kertonut, olemme tehneet kuopuksen huoneeseen remonttia. Siinä on sitten samalla siivottu komeroita, muun muassa laitettu pieniä vaatteita pois. Pari T-paitaa oli kuitenkin sellaisia, joita ei saanut heittää pois, vaikka eivät päälle mahdukkaan. Ehdotin, että jospa tehtäisi niistä sitten jotakin ja pojalla oli idea valmiina - tee niistä tyynyjä.
Siis tuumasta toimeen.
Anglia paita on rakas, koska herra tykkää paljon vanhoista autoista ja aikanaan tuon löytäminen niinkin erikoisesta kaupasta kuin Seppälästä, aiheutti paljon iloa. Tiikeri taas on ostettu Kolmårdenista muutama vuosi sitten, ja siihen liittyy muistoja automme kimppuun käyneestä leijonasta. Mutta se ehkä onkin sitten ihan eri tarina.
Tällaisia näistä tyynyistä sitten tuli. Anteeksi kuvien huono laatu, mutta laiskuuttani otin kuvat puhelimella ja siinä ei ole salamaa. Ja koska tää tietokone on uutukainen, en myöskään ole mestari (vielä) editoimaan kuvia.

Sellaisissa puuhissa on mennyt tämä vapaapäivä, huominen menee sitten lasten kanssa mummolassa:)

Kivaa maanantai-iltaa!

16 kommenttia:

  1. No jopas tulikin kivat tyynyt,kierrätystä parhaimmillaan vois sanoa :) Kivaa maanantai-iltaa sinnekin♥

    VastaaPoista
  2. Kiva idea ja hyvännäköisiä tyynyjä tulikin. :)

    VastaaPoista
  3. Kivat tyynyt pojan huoneeseen. Muistotkin säilyy niissä tallessa.♥
    Ei kaikkia vanhoja vaatteita voi heittää pois. Minullakin on hienot farkut tallessa vuosikymmenien takaa, ajatuksena ollut että jos ne vielä mahtuis joskus. No ehkä ei, sillä ne on kokoa 34 ja nykyään koko on 54 =D

    VastaaPoista
  4. Monikaan ei uskoisi ennen kuin näkee,mitä esmes vatteista voi tehdä.Sun tyynyt on upee osoitus siitä.

    VastaaPoista
  5. Tosi suoloinen idea: lähellä silti, vaikkei enää alkuperäisessä käytössä. Yksinekertaiset asiat on yleensä niitä parhaita.

    VastaaPoista
  6. Kivat niistä tulikin :)
    Ja sitä jatkokertomusta leijonahyökkäyksestä odotellessa...mukavaa helmikuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Nätit tyynyt :) ja aivan IHANIA kissojen kuvat tuossa vasemmalla reunassa :)

    VastaaPoista
  8. Todella hyvä idea ja ihanat tulikin :)
    Upea uusi tausta täällä ja kaikki.
    Kiitos sinulle ja hyvää iloista kevättä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!