sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vastataan hyvänmielen haasteeseen

Olin jo kokonaan unohtanut ja kerran jo luvannutkin ja taas sitten unohtanut - nimittäin vastata Hyvänmielen haasteeseen jonka sain siis jo hyvinkin pitkän aikaa sitten Tanskulta Junnun elämää maaseudulla blogista. Nyt sitten viimein vastaan haasteeseen tai pikemminkin, johtuen siitä, että lähettäjän blogia pitää Junnu, Leevi vastaa tähän haasteeseen. 
Haasteessa pitää kertoa kymmenen asiaa, jotka tuottavat hyvää mieltä ja tässä niitä siis tulee.



 1." Asioiden tarkkaileminen ja vaaniminen ovat ihan huippujuttuja!"
 2. "Eihän kissa voi kiipeilemisestä tulla huonolle tuulelle? Ei toki, sehän on taidoista jaloin!"
 3. "Joskus on myös nautinnollista pureskella kynsiä. Ei kuulemma saisi, mutta mitäs täällä sitten sais tehdä?"

4. "Ja ainakin puita on kiva pureskella. Sanovat, että se on koirien hommaa, mutta mitäs noi mistään tietää?!"
 5. "Nekun kiusaamien se vastaa mukavaa on. No, siitä ei tule Nekulle hyvä mieli, mutta mulle tulee, ja tässähän oli kyse musta:)"
 6. "Kissaemon langista sitten tulee hyvälle mielelle. Sillä on kaikkia kivoja keriä, joita se sitten jättelee vaikka minne. No, meikä poika kerii ne uudelleen ja sitten on kaikilla kivaa, kun etsitään langan päätä. Hyvänmielen puuhaa koko porukalle järkkää meikä poika."
 7. "Piilosilla olo on kanssa meikän pravuuri. Se on tosi hauskaa, ja kyllä noi sitte ettii mua."

 8. "Kiinni olevat ovet eivät saa hyvälle tuulelle, mutta niiden aukominen kyllä sujuu meikäläiseltä kätevästi. Siitä tulee hyvä mieli, että ovet on auki - mieluummin ulos asti."
 9. " Syöminen on kyllä ihan ykkösjuttuja. Hyvä ruoka parempi mieli, sanotaan mainoksessakin. Tosin se ei ole kissanruokamainos, mutta pätee kyllä meihinkin."


 10. "Mikäs sitten oliskaan syömisen päälle parempaa puuhaa, kuin nukkuminen? Kissathan tunnetusti nukkuvat suurimman osan päivästä ja vaikka olenkin huippu liikkuvainen katti, kyllä mäkin nukkumisesta tykkään - ja paljon!"




 Sellainen haaste tämä. Nyt ei laiteta tätä eteenpäin, koska tämä on lojunut niiiiin kauan. Toivottavasti viihdyitte matkalla Leevin maailmassa. Seuraavassa postauksessa palaan sitten uusimpaan haasteeseen... Mukavaa sunnuntai-iltaa!




8 kommenttia:

  1. Leevi saakin viettää onnellisen kissan elämää ♥ Hyvä mieli tuli lukijallekin näitten kuvien ja juttujen myötä.

    VastaaPoista
  2. On kyllä onnellisen näköinen kissa näissä kuvissa. :)

    VastaaPoista
  3. Erittäin hyviä kuvia! Kuinka kuvaaja onkaan osunut paikalle sopivilla hetkillä. Tosin nukkumasta on helppo tavoittaa ja syömästä. Kaunotar on kissa ja kissan kaveri : )

    VastaaPoista
  4. Leevillä on hyvät harrastukset, paitsi se kiusaaminen. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  5. Aika täydellistä onnelllisen kissan elämää viettää ihana Leevi! :)

    VastaaPoista
  6. Kissat on ahkeria nukkumaan.
    Hyvää viikonjatkoa.

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!