sunnuntai 1. tammikuuta 2012

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!!

Olen tämän päivän käyttänyt hyödyksi komeroita siivoamalla. Lähinnä liinavaatekaappia olen puunannut ja sieltä pistänyt pois yhtä sun toista. Kaikkea ei millään raaski laittaa kiertoon tosta vaan ja siksi käännyt teidän puoleenne ystäväiset, sillä tiedän, että siellä on taitajaa jos jonkin moista. Nyt puhun yksistä verhoista, jotka olen joskun ommellut kuopuksen huoneeseen, mutta hän on ikään kuin "kasvanut" niistä ulos. Laadultaan melko hyvää puuvillaa ja niistä olisi varmaan moneenkin projektiin. Verhoja on kaksi ja kooltaan jotakuin 160x115cm. Ekana ilmottautunut saa postikulujen hinnalla. Verhot painavat puolisen kiloa ja tulevat kirjeenä perille.




Kaappien siivouksen lisäksi olen päätellyt lapasia. Päätellyt siksi, että tänään ovat hartiat olleet aivan liian tukkoiset neulomiseen, ikävä kyllä. Mutta kun päivän lepää, kyllä se siitä. Ja huomenna kun alkavat työt, ei ole aikaakaan niin paljolle puikkojen heiluttamiselle :(
Näihin sain idean ja ohjeen Aulilta Virveriikka-blogista. Lanka on 7 veikan jämiä.

Näihin Mirjam-lapasiin oli ohje Kotilieden joulukuun numerossa. Lankana 7 veikka ja Turkista ostamani liukuvärjätty lanka Alize.

Tässä vielä päättelemättä, lanka Nalleja ja malli omasta päästä.

Ja eilen ulkoiltiin vielä vihreissä maisemissa, tänään täälläkin jo satoi lunta - jee...

Ja muistakaa osallistua arvontaan!!

9 kommenttia:

  1. Minä, minä, minä !
    Kerkesinkö ekana :)
    Pojan perheessä on kolme heppahullua ja heille kelpaa kaikki, missä on vähänkin hevosen kuvia. Noistahan sais tehtyä jo monta lahjaa heille.
    Meidän 5 kattia lähettää terveisiä kovasti. Hyvin on pyhät mennyt syödessä ja levätessä ja nyt mahat pullottaa meillä kaikilla :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita lapasia! Tännekkin on lunta satanut,hyvin vähän, mutta kuitenkin :)Näyttää heti paljon valoisammalta kun on vähänkin lunta maassa.

    VastaaPoista
  3. Kiva tapa laittaa tavaraa kiertoon noin kuin sinä laitoit nuo verhot! Olet saanut kivoja lapasia aikaan! Minullakin lapasvillitys vaan jatkuu, tein jo toiset samalla mallilla. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hei! Tulin vain toivottamaan hyvää uutta vuotta teille! :)

    VastaaPoista
  5. Olitpa nopsa laittamaan minulle kommenttia ja kiitos sekä hyvää uutta vuotta. Nuo Mirjam-lapaset ovat minun mieleeni, tosi kauniit. On kyllä hassua, että luonto on noin vihreä ja lumeton tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa uutta vuotta! Ja oletpa ollut ahkera heti ensimmäisinä päivinä.

    VastaaPoista
  7. Kauniita lapasia.
    No siellähän niitä kisujakin näkee taas, ihanat ♥
    Täällä on tänään nollakeli, tuulee että tukka meinaa lähtee päästä.
    Mukavaa vuoden eka viikkoa.

    VastaaPoista
  8. Onpa lämpimän näköisiä kauniita lapasia :)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!