torstai 16. helmikuuta 2012

Tunnustus

Sain Kirsiltä Tää ois tän koti- blogista tälläisen ihanaisen tunnustuksen. Kiitos kovasti!

 Tehtävänä on
*kertoa linkin keran keneltä sai tunnustuksen
*paljastaa 7 faktaa itsestään
*laittaa tunnustus eteenpäin viiteentoista blogiin


No kerron sitten jotakin itsestäni, vaikka kuvissa onkin joku ihan muu...
Rakastan mönkimistä puutarhassani. No, tuon aika moni teistä tiesikin, mutta jos se jollekin ei ollut tiedossa, käykää lähiaikoina tutustumassa uuteen puutarha-blogiini Mirrinminttua ja kissanhäntiä, sivupalkissa on linkki. Vielä se on vähän köyhä, mutta kevättä kohti mennään...
Hermostun helposti, jos asiat eivät mene tahtomallani tavalla. Lähinnä se koskee käsitöitä ja muuta sellaista puuhastelua- saattavat puikot lentää nurkkaan ja ärräpäitä sinkoilla..
Onneksi myös lepyn nopeasti ja kerään kiltisti kamppeet kasaan ja jatkan uudella innolla.
Minulle kaikki vanha on rakasta. Ei haittaa vaikka jokin vanha esine olisi rikki, en raaski niistä luopua. Haluaisin olla rohkeampi tuunaaja, mutta en raaski muuttaa esineiden alkuperäisiä käyttötarkoituksia. Yritän kehittyä tässä, sillä monesta olisi enemmän iloa siten.
Tungen yleensä nokkani asioihin nopeammin kuin ehdin ajatella. Olen se, jonka tassu on ekana pystyssä, kun kysytään vapaaehtoisia vaikka koulun 100-vuotis juhlien järjestämiseen. Ja sitten kadun jälkeenpäin, koska oikeasti minulla ei olisi siihen aikaa eikä haluakaan, kun ehdin asiaa ajatella. Yleensä kuitenkin hoidan homman, kun kerran olen luvannut. Pikkuisen olen tässä kehittynyt, ja olen melkein aina nykyään vasta toinen, joka nostaa tassunsa, tai sitten meidän kylille on muuttanut minua nopeampia...
Osaan myös ottaa hyvinkin rennosti, jos sille päälle satun. Viime kesänä oli ihanaa, kun ei oikein kuumuuden takia edes jaksanut tehdä mitään. Pihakeinu oli mukava päivätorkkujen paikka.
Koti on minusta maailman paras paikka. Siellä missä sydän on, siellä on koti...


Laitan tämän eteenpäin aika uusille blogituttavuuksille:


Tylsä Mörökölli (Tylsän Mörököllin blogi)
Ansku(Anskun Aarremaa)
Helena(Käsintehtyä)
Agatha(Viivastolla)
Laura(Sininen talo ja kissa)
Enya(Enyan Villa)
Linda(Lindan lankaterapia)
Nipi(Poimintoja kätteni töistä)
Stiina(Tiedän paikan armahan)
Nimma(Nimman nurkka)
Prusiluska(Prusiluskan väkerrykset)
Kisa(Puikkojen viemää)
Hertta(Villa Hertta)
Marika(Hirsitalon suojissa)
Ja Kirsin tavoin, en minäkään hihojani polta, jos ette ota haastetta vastaan. Näitä kiertää niin paljon, että moni on voinut tämän jo saadakin.
Mukavaa torstai-iltaa kaikille lukijoilleni!!

11 kommenttia:

  1. Ihana kissa kuvitus tunnustustesi keralla :)

    VastaaPoista
  2. Minunkin sivulla olisi jotain Sinulle kuuluvaa, käy kun kerkeet;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti tunnustuksesta ja ihanista kissakuvista :) Lokakuussa vastasin toiseen 8 totuudella. Pärjäisiköhän niillä tässäkin?

    VastaaPoista
  4. Näitä on aina yhtä mukava lukea,nuo kuvat kyllä kruunaavat kokonaisuuden=D Sama "vika" meikäläisellä,milloin mihinkin hommaan lupaudun ja jälkeenpäin kaduttaa;)

    VastaaPoista
  5. Hauskasti kerrotut faktat :) Kiitos tunnustuksesta, jatkan tätä, kunhan ehdin :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tunnustuksesta. Ihana kissa :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania tunnustuksia ja kuvitus hyvin kuvaava ;) Kiitos, kun jaoit nämä asiat.
    Juu ja sinne uutteen blogiin tullaan kans tietty!

    VastaaPoista
  8. Kivoja tunnustuksia ja että on söpötit kissakuvat ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!