keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Se tuli taas....

Flussan karkoitukseen; villasukat, teetä kauniista mukista(jollaisia muuten voitin vasta kaksin kappalein Pepin blogista), runoja ja romaani...
...siis flunssa! Nenä on ollut tukkoinen jo viikon verran, mutta jotenkin ajattelin sen liittyvän ulkonapuuhailuun, koska heinien pöllyttäminen monesti tukkoisuutta aiheuttaa. Olen kyllä miettinyt, miksi olen ollut niin kauhean väsynyt, mutta laittanut senkin pimenevien aamujen syyksi. No, eilen sitten pönttö lähdin töihin, vaikka oli vähän outo olo. Koska kuljen kimppakyydillä ja kulkuyhteydet muuten ovat aivan olemattomat ja matkaa sellaiset 60 kilsaa suuntaansa, kaduin tuota lähtöä koko päivän. Pää oli täynnänsä räkää ja kyllä sitä riitti uloskin tulemaan, ajatus oli sumea ja hävetti pärskiä asiakkaiden edessä, mutta ei voinut muuta. Jotenkin se päivä kului ja jäljestäpäin sitten selviää, miten paljon sutta sain aikaan, mutta tänään olin viisaampi ja jäin kotiin niistämään. Illalla nousi lämpöäkin.
Kotona on muuten kamala olla, kun ei jaksa tehdä mitään. Kaikki tekemättömät hommat silmissä, eikä voi kun katsoa. Onneksi kävin alkuviikolla kirjastossa ja lukemista riittää. Osallistuin joku aika sitten kirjastossa haasteeseen, jossa luetaan kirjoja aakkoset läpi kirjailijoilta, joita ei aikaisemmin ole lukenut. On muuten tosi vaikeaa valita kirjaa pelkän kirjailijan sukunimen alkukirjaimen perusteella! Joitain roskia olen käteeni saanut, mutta myös sellaisia, että voisi lukea enemmänkin. Se on tässä haastessa hyvää, että tulee juurikin löydettyä niitä kirjailijoita, joilta ei muuten olisi koskaan lukenut mitään. Yritän saada tästä haasteesta jonkinlaisen koosteen blogin sivupalkkiin. Ans kattoo, kuis se sitte onnistuu.

Tällä erää en jaksa tässä kauempaa olla, mutta palataan!

Eikä tietenkään pidä unohtaa varpaitten lämmittäjää nro 1!

12 kommenttia:

  1. Se on tämä syksyä kun ei osaa oikein tai tiedä mitä pukis päälle.
    Minulla parantumassa ,kauhee yskä päällä vielä.
    Tuolleen se justiin alkoi, armottomalla väsymyksellä.
    Nyt sänkyyn ja jalkojen lämmittäjäkissa ota mukaan ja kuumaa juomaa.
    Paranemisia sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri hankalaa - aamulla viileää ja iltapäivällä melkein hellettä.
      Levätty on niin että ja taas yksi kirja luettu - oli kyllä huono, mutta meni hujauksessa...

      Poista
  2. Nuo varpaanlämmittäjät on ihan parasta tuossa tilanteessa :)
    Paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä parempaa "kuumavesipulloa" voi ollakaan kuin katti varpaita lämmittämässä - ja vielä saa rauhoittavan kehräyksen ihan kaupan päälle:)

      Poista
  3. Parane pian! Lohduttaako kun sanon että kaikki valittaa tän flunssan kestävän kauan parantua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan. Tässä tapauksessa taisi tieto lisätä tuskaa...

      Poista
  4. Pikaista paranemista! Kerro vaan lisää tuosta kirjailihaasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Tuossa haasteessa luetaan siis ensin kirja joltakin kirjailijalta, jonka nimi alkaa A:lla jne. Sitten kirjataan luettu kirja kirjastosta saatuun lomakkeeseen, arvostellaan ja annetaan arvosana. Olen kyllä lukenut paljon p..no huonoja kirjoja, mutta on joukkoon mahtunut jokunen helmikinl Listasin kirjat sivupalkkiin, en tiedä, pitäisikö lisätä vielä omat arvioni...

      Poista
  5. Toivottavasti saat sen ei-toivotun vieraan piann karkoitettua!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti flunssa ei kovin pahasti iskenyt päälle.
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!