tiistai 5. elokuuta 2014

Kirppisjuttuja

Kyllä sitä kesälläkin on tullut kirppareilla kierreltyä silloin tällöin, mutta laiskasti olen niistä postaillut(en siis ollenkaan). Tässä nyt ainakin joitakin tuoreimpia löytöjä.


 Tämän kardemumma-purkin löysin Kotkan kierrätyskeskuksesta, Ekotallista, hinta 2€. Ei ollut paha, vaikka kansi puuttuikin. Minulla on aikaisemmin ostettuna samaa sarjaa ja tämä pääsi seuroihin. Tykkään:)


Tämä kaunokainen löytyi puolestaan Savonlinnan kierrätyskeskuksesta. Kokoa on n.30 senttiä ja hintaa oli ihan 20 senttiä! Se oli laitettu pöydälle, jossa oli ale-tavaroita 20 sentillä. Kassalla mies epäili, että oli joutunut sinne vahingossa, mutta myi enkelin kuitenkin sillä hinnalla, kun kerran siellä oli. Reilua. Olisin ymmärtänyt kyllä, jos olisi vain todettu sen olleen väärässä paikassa. Muuten satuttiinkin ihan vika aikaan Savonlinnan kirppiksille, ilmeisesti, sillä muita löytöjä en tehnyt. Oranssi Omena on usein esitellyt löytöjään Savonlinnan kirpputoreilta ja ne ovat olleet ihania. No, se on niin tuurista kiinni.


Viime sunnuntaina nappasin Kotkasta mukaan myös nämä kellot. Toinen ei herätä ja toisen herätys jää päälle, joten täydentävät toisiaan. Tiesin ostaessani, etteivät ole ihan kunnossa, mutta kun nämä ovat niin kauniita....


Tämä sitten taas kyllä toimii, isäntä osti itselleen synttärilahjaksi.


Tämä englantilainen kuppi muistuttaa pottaa, mutta on ilmeisestikin teekuppi. Se oli myös vain niin kaunis, että oli pakko ottaa mukaan. Laitan siihen jotain säilytykseen tai vaikka kukkia. Tämä on aika iso ja maksoi 5€.


Tässä turkoosissa Finellin pannussa oli hinta ihan kohdallaan, pyydettiin 35€. Mutta maksoin sen, koska pannu oli ihan kuin suoraan kaupan hyllystä, varmaankaan sitä ei ole koskaan käytetty, koska se oli täysin virheetön. Tiedä vaikka laittaisin syksymmällä sumpit pihiseen siinä hellalla:) Ja sehän sopii tuon tädiltäni perimäni jättipannun kaveriksi.


Sellaisia löytöjä tuli nyt mieleen, varmasti mukaan on tarttunut jotain muutakin, mutta nyt ei heti tullut muuta mieleen. 
Helle sen kun jatkuu ja se sopii kyllä mulle. Etsin sitten sen varjopaikan ulkoa ja nautin että on lämmin. Vielä ne räntäkelit sieltä saapuu, joten täytyy yrittää imeä tästä kaikki talteen. Sataa vois vähän, ettei tarttis pihalla niin paljoa vettä kantaa. Onneksi meillä on porakaivo pihan kasteluille, muutenhan sitä ei raaskis kunnan vedellä kastella kuin ihan pakolliset.
Oikein ihanaa viikkoa kaikille!



11 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä - tuo enkeli on kaunis. Ja Finellin pannu on upean värinen. Itse lämmittelen omassa vanhassa Finellissäni jouluglögit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tuosta enkelistä tosi paljon, vaikken mikään vannoutunut enkeli-ihminen olekaan, enkä yleensä myöskään suosi sinistä.
      Glögit vanhasta pannusta - mikä loistava idea, kiitos!

      Poista
  2. Aina noita löytöjä vaan kertyy kirppareilta mukaan, vaikka kuinka yrittää olla ostamatta mitään =D Minä olen yrittänyt nyt myydä jo poispäin kertynyttä tavaramäärää, mutta helteet kyllä verottaa asiakasmäärää. Hienojahan nämä sinun löytösi ovat kyllä ja varsinkin tuo purkkisarja on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina päätän, etten tarvitse enää yhtään tavaraa tähän huusholliin - mutta kun maailmassa on niin paljon kauniita esineitä....

      Poista
  3. Olipas löytöjä, ekat purkit erityisen ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerännyt noita purkkeja kauan, vaikka niitä nyt vasta kolme onkin. Ne ovat vanhoja 40-luvulta, joten sopivat hyvin v.1939 valmistuuneeseen taloon....

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!