perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kukuljärven kierros

Kukuljärvi on pieni erämaajärvi Loviisassa. Järvi on pisimmältä kohdaltaan 840 metriä pitkä.
Kukuljärven ympäristössä kulkee noin 8 kilometriä pitkä vaellusreitti, joka on paikoin todella jyrkkää ja vaikeakulkuistakin. Reitti ei todellakaan sovi liikuntarajoitteisille, mutta jos vain kynnelle kykenee, kannattaa ehdottomasti kokea kaikki kipuamisen vaiva. Maisemat palkitsevat kyllä vaeltajan.
Kävimme mieheni kanssa kiertämässä reitin viime viikonloppuna ja toivottavasti nämä kuvat saavat houkuteltua jonkun muunkin sinne kierrokselle😉



Reitti lähtee Ruotsinpyhtään kirkonkylän urheilukentän maastosta. Parkkipaikalle saa hyvin jätettyä auton ja sitten vaan reppu selkään ja matkaan.


Ensimmäinen pätkä kulkee kauniissa lehdossa, jossa on paljon luonnon kasveja ja ainakin nyt oli todella paljon perhosia. Linnuista tunnistin ainakin satakielen, mustarastaan ja käen, palokärkikin takoi onttoa puuta lähistöllä.




Reitti kulkee ensin Kymijoen Ahvenkosken haaraa ja rannasta löytyi upea grillipaikka.


Me tosin jatkoimme matkaa, koska meidän tavoitteemme eväspaikaksi oli reitin puolivälissä laavulla.


Näiden yläkuvassa näkyvien pitkospuiden jälkeen ylitimme tien ja sitten se alkoi, kapuaminen.


Alkumatka meni aika kivuttomasti, vaikka välillä olikin hyvin kivikkoista tai kallioista polkua, ja ylhäältä näki todella pitkälle.


Välillä poikettiin metsään pitkospuille...


..ja mentiin suota pitkin pitkospuilla sielläkin. Näkyisi olevan hyvä mesimarjasato tulossa. Vaikka metsä oli rutikuivaa, suolla oli kosteaa.


Tästä kuvasta näkee, että nousut olivat paikoin jyrkkiä. Tämän alla olevan nousun lisäksi oli toinen mäki, jossa oli köysi apuna ja voin sanoa, että tarpeeseen tuli molemmissa kohdissa.


Ja noin neljän kilometrin kipuamisen ja kapuamisen ja vaeltamisen jälkeen saavuimme Kukuljärvelle.






Yllä olevasta kuvasta näkee, miten vaikeakulkuisia polut paikka paikoin ovat.

Sammakonpoikia

Ja vihdoin laavulla! Odotettu eväshetki siis. Tosin termari oli sanonut sopimuksen irti ja kahvi oli kylmää, eikä sitä uskaltanut juoda, koska pullo helisi siihen malliin, mutta olihan meillä muuta evästä ja juomista mukana. Ja huili tuli tarpeeseen.


Laavulta oli hienot näkymät järvelle. Laavulle pääsee kyllä myös autolla ihan lähelle, jos joskus haluaa mennä vaikka vain paistamaan makkaraa tai ihastelemaan maisemia.


Ja lepohetkisen jälkeen jälleen matkaan, jota siis oli vielä noin puolet jäljellä.


Jalat olivat jo ihan hapoilla, vaikka laavun jälkeen olikin helpompaa maastoa. Huuhkajavuorelle kapuamiseen oli tehty myös portaita. Huuhkajavuorella on ollut vielä hiihtokeskus 1900- luvun lopulla, mutta ei sitä uskoisi ollenkaan todeksi tänä päivänä, mitään jälkiä siitä ei näy.


Tässä ollaan Huuhkajavuorella 76 metriä merenpinnan yläpuolella. Meri näkyykin taivaanrannassa.
Loppu matka olikin sitten helpompikulkuista.
Yllä olevasta putkesta putkahdettiin takaisin tien toiselle puolelle ja siitä oli enää pikkuinen askellus autolle.

Oli kyllä rankka retki mokoma 8 kilsaa tällaisille tavallisille tallaajille, joilla ihan vain peruskunto. Olen kyllä silti sitä mieltä, että kannatti lähteä ja varmasti tulee joskus mentyä uudelleen.
Laavulta olisi ollut 900 metriä ns. Brannin luolalle, jossa lehmipaimen on pitänyt asuntonaan kesäisin 1900-luvun alussa. Päätimme kuitenkin katsastaa luolan toisella kertaa, ehkä laavulta käsin.
Suosittelen lämpimästi Kukuljärven reittiä, mutta en sellaisille, joilla on liikuntarajoitteita tai vaikkapa sydänvika, sen verran rankkaa kapuilua reitillä on.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Ihania tämmöset retket. Kauniissa maisemissa. Itsekkin siskojen kans kävimä kahtenapäivänä peräkkäin retkeilemässä :)

    VastaaPoista
  2. Houkuttelevaa. Täytyy yrittää saada joku autoihminen tarjoamaan kyytiä Liian pitkä matka lähteä kävellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkuttele vaan mukaan joku reipas:)
      Voisi tulla liian rankkaa, jos ensin vielä jalkaisin patikoisi paikalle.

      Poista
  3. Ihanan rauhalliset maisemat. Siellä sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, luonnolla on todella eheyttävä vaikutus.

      Poista
  4. Voi miten upeita kuvia ja niin kivannäköinen paikka! Hienot on varmasti näkymät tuolta ylhäältä! Kiitos vinkistä ja Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen oma Pikku-Karhun kierros muutama vuosi sitten, mutta ei siellä noin vaikeita polkuja ollut ja silti kerran kompastuin juuriin.
    Hyvä mieli tuollaisesta kokemuksesta kuitenkin jää. Kiitos kuvista. Niistä käy ilmi reitin mielenkiintoisuus : )

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!