keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tunnustus ja tosiasioita minusta

Sain tunnustuksen Kirsiltä Tää ois tän koti -blogista. Tunnustukseen kuuluu kertoa 7 asiaa, joita ei aiemmin ole kertonut itsestään. Tässä ne siis tulevat:
1.Olen syntynyt 1970 Ruotsissa, jossa vanhempani olivat töissä 8 vuotta. Olin kaksi vuotias muuttaessani Suomeen.
2. Lapsena haaveilin lastenhoitajan työstä, ja minusta sellainen tulikin. 15 vuotta olin päivähoidossa töissä, kunnes päätin opiskella lisää ja siirryin puoli vahingossa työskentelemään aikuisten pariin.
3.Olen ollut naimisissa melkein 19 vuotta.
4. Minulla on kai ikuinen vauva-kuume. Kuitenkin kompromissein lapsiluku on jäänyt kolmeen, koska mieheni ei ihan sulattanut suurperhe ajatusta. Kolme tuntuu nyt kyllä ihan hyvältä ja vanhin lapsista täyttää pian 18, joten ehkä seuraavaksi sitten lapsenlapsia - ei vielä kiirettä..
5.Olen elämäni aikana asunut 11 eri paikassa. Viimeiset 18 vuotta tässä talossa ja kasvattanut täällä maalla juureni syvälle tähän multaan. Ne eivät tästä hevin irtoa.
6.Jos voittaisin lotossa jättipotin(olen kyllä huono lottoamaan), perustaisin säätiön, joka pelastaisi vanhoja taloja takaisin asumiskäyttöön.
7. Päässäni on aina miljoona ajatusta, jotka haluaisin toteuttaa. Minun on vain aina tosi vaikeaa saada asioita alulle, ja yli puolet jää ajatusasteelle.

Noin. Ehkä jotain jäi vielä jollekin kerralle, kun itsestä pitää kertoilla.
Tämä tunnustus on kiertänyt varmaan jo monella, joten laitan tämän eteenpäin niin, että joka haluaa, voi ottaa tästä mukaansa. Kaikki blogit, joissa olen vieraillut, ovat olleet tunnustuksen arvoisia!

4 kommenttia:

  1. Samalainen olen minäkin: ideita pää täynnä, mutta ei ehdi kuin osan toteuttaa. Onneksi osa unohtuu. Joka päivä täällä netisäkin tulee niitä mä kans teen tuollaisen-ajatuksia

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksesta!
    Kiva oli lukea sinusta nämä seitsemän asiaa:)

    VastaaPoista
  3. Napatkaa tästä tunnustus mukaanne, ja saamme lukea myös teistä uusia asioita!

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!