perjantai 12. syyskuuta 2014

Syyskuun Snypaketti

Teemahan oli syyskuulle;Anna parillesi vinkki uuteen harrastukseen/työtapaan/työvälineeseen/kirja tai lanka kokeiltavaksi, koska syksy on oivallinen aika aloittaa jotakin uutta!

Oma parini oli tietoinen siitä, etten omista mitään erityisvälineitä/pieniä apulaisia neulontaan liittyen,
niinpä hän ystävällisesti poisti tämän ongelman.

Tässä ensin ihana kortti(taas ihana)
Tykkään tästäkin ihan mahdottomasti ja se tulee pääsemään seinälle, kunhan yläkertaan saan oman työnurkkauksen.

Sitten itse paketti;
Kaikkea tarpeellista ja aivan hurmaavan tuoksuinen appelsiinisaippua, jonka jo laitoin vessaan tuoksumaan.

Nyt kuitenkin tarvitsen vähän apua tämän paketin selättämiseen


Juu, tiedän, että nuo hauskat pipo ja sormikas ovat puikonpitimet ja seuraava paketti vasemmalta sisältää palmikkopuikot, joita kyllä olen kauheasti kaivannutkin. Sitten homma vaikeutuu; lyhyet puikot ja hakaneulan näköinen härpäke, oletan että sillä voi ottaa odottavat silmukat ilman että ne pääsevät jossakin vaiheessa karkaamaan, mutta mikäs tuo lankarullan näköinen pikku juttu on? Ja sitten nuo kalat, jotka suomennettuna suoraan ovat villakelat? Mitä niillä tehdään? Sain tehtäväkseni käyttää näitä myös ja siksi tarvitsen apua, jotta tiedän mihin. Ihan varmasti sitten lupaan hyödyntää näistä ihan jokaista jotenkin.

Kiitos mielettömästi SNY! En olisi varmaan hankkinut näitä itse, koska olen niin hemputin pihi. Jos selviän vain jotenkin ilman jotain, en sitä hanki. Usein moni työ valmistuisi varmaankin vaivattomammin, kun olisi kunnon välineet. Voi olla, että mieleni muuttuu, kun selätän tämän haasteen. Mielestäni tämä oli nerokas paketti!

Sitten vähän sisustus asiaa. Joka on lukenut yhtään blogiani, tietää, ettei täällä sisustuksesta juurikaan puhuta. En koe olevani mikään sisustaja, enemmänkin vain tavarat ovat. Meitä on täällä asumassa niin monta, että jokaisen mieltymykset ovat osa asumusta. Sanon aina, etten osaa sisustaa. Nyt olen kuullut olevani väärässä. Ystäväni sanoi, että olen aika sisustaja, nimittäin hänen mukaansa, meille on valittu uusi kissakin maton raitojen väreihin sopien. No, katsokaa itse


Niin, ja meillä on ollut verannan ikkunalla pikkukissoja iät ja ajat. Voihan olla, että nyt piti hankkia kissa, joka sopii niihin...


Oikein mukavaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Ihan selvästi kissa on valittu ikkunalaudan kissojen mukaan!!

    VastaaPoista
  2. Niinhän meillä toki aina tehdään, että ensin hankitaan koriste-esineet ja sitten sovitetaan katti sisustukseen....;)

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus, mikä pikkukisu teille on tullut. Takarivin Taavi... ei taida kylläkään viihtyä takarivissä. Upeita käsitöitä täällä näkyvissä, kesällä nuo ovat jotenkin menneet kokonaan ohi. Onnea Suden arpajaisvoitosta, toosi söpö kettu. Meilläkin istuu häneltä tullut ihana apina, Armas nimeltään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja vauhdikas...

      Kiitos vain. Armas onkin Suden apinalle hyvä nimi:)

      Poista
  4. Pieni rulla on kerroslaskuri, lpujotat sen puikolle ja pyöräytät joka kierroksen jälkeen. Säästäväisenä käytät sitä moneen muuhunkin, kierrosten laskuun! Pikkuiset kala on tarkoitettu erityisiin kirjoneuleisiin eli intarsiaan kuten Lapinlapaseen. Kerit niihin jokaisen värin omaansa, tarvitse joka raidalle oman "kalansa". Eikös kala ole kissataloudessa omiaan, myös neulonnassa? Silmukanlepuuttajat ovat omiaan vaikka missä, peukalokiilasta kaula-aukkoon, taskunsuuuhun ja missä vain jätät silmukat puikolle odottamaan. Niin on kauniita kissoja, parhaita sisustuselementtejä, luovat kodikkuutta! t.SNY ja postia matkassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Sny! Mahtavia nuo "kalat", rakastan tehdä kirjoneuleita, mutta langat ovat aina sotkussa. Nytpä löytyi helpotus asiaan ja kierroslaskuri, mahtavaa. Kiitos, kiitos, voi olla, että tämä oli parasta mitä voi tapahtua neulojalla, tuollainen SNy, joka tietää, mitä tarvitsen...
      Mitä, matkassa, postia? Jännittää...

      Poista
  5. Kivasti sointuu teidän sisustuskissat kodin väreihin. Ompelushommissa en osaa auttaa, sorry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, minussa asuu sittenkin pieni Marko Paananen:)
      Sainkin jo niihin apua, kiitos,

      Poista
  6. Hih hih, hyvin natsaa oikea kissa koriste esineisiin. :)

    VastaaPoista
  7. Onpa paketti! Paljon tavaroita joista en ole kuullutkaan! Viimeinen kuva on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minäkään, mutta nyt kun olen kuullut mitä niillä tehdään, en tiedä, miten olen selvinnyt ilman!
      Niin on minustakin;)

      Poista
  8. Oi, sinullakin on viimeisen päälle sinuun tutustunut Sny. Ihana paketti juuri sinulle. Ja kyllä moni niistä tulee tarpeeseen, kierroslaskuri esimerkiksi on ihan must juttu... usemman omistajana voin kertoa. =)

    Osa noista puuttuu itseltänikin, mutta kaikki aikanaan. Olen vain huomannut sen pihiyden itsessänikin, kun kerran pärjää ilmankii ja sit ku tutustuu ei enää pärjääkkään. ;D

    Ja niin, ei ne mun sukat ennättäny valmiiks vielä... ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on se ihmeellistä miten sitä huomaa miten paljon on iloa pienistä tavaroista.

      Kerkee sitä vähemmälläkin...:)

      Poista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!