torstai 18. elokuuta 2016

Aurinkoista päivää!




 Sellainen täällä meilläpäin on ainakin - pitkästä aikaa! Ja toki, koska meikäläinen on flunssassa ja siis sisäpotilas...

Meidän naapurin nuori-isäntä on tehnyt mielestäni vuoden hyvän teon kylvämällä yhden pellon täyteen auringonkukkia. Mahtaako tietääkään, kuinka ison ilon tälle kulmakunnalle on onnistunut tuottamaan?  Kävin yhtenä päivänä kukkia kuvailemassa ja kuin osoittaakseen mieltään, ne melkein kaikki olivat kääntäneet selkänsä minulle. Vaikka mistä suunnasta yritin hyvää kuvaa saada, kiipeillä kivillä jne, niin ei oikeen onnannut. Hauskinta oli, että ainakin kaksi autoa pysähtyi vähän matkan päähän seurailemaan mitä touhuan. Pelkäsivät ehkä minun katkovan kukkia mukaani?


Haasteeseen olen alkanut jo vastaamaan. Hiljalleen, mutta kuitenkin. Miten te neulotte? Onko teillä monta työtä kesken yhtä aikaa? Minulla yleensä on ja sitten valinta tapahtuu vähän fiiliksen mukaan.


Aloitin Hurmaavien huivien vyöllä kiinnitettävästä liivistä. Vähän mukaillen ja saa nähdä, miten ratkaisen kiinnityksen.


Työn alla myös kuplivat kämmekkäät ja kukkalapaset.


Nyt taidan kömpiä Taavin viereen peiton alle. Mukavaa päivää teille.


8 kommenttia:

  1. Auringonkukat ovat aina niin upea ilmestys.Joka kesä aion laittaa omalle pihalle niitä kasvamaan,mut sitten ne vaan unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin piti laittaa korkeita pellon reunaan, mutta jäi, koska en saanut kovaa maata käännettyä. On minulla Little Leoja ja Teddy Bearia kasvamassa, mutta eivät kuki vielä

      Poista
  2. Auringonkukat ovat aina niin upea ilmestys.Joka kesä aion laittaa omalle pihalle niitä kasvamaan,mut sitten ne vaan unohtuu.

    VastaaPoista
  3. Ei kukka käskien käänny ;D
    Monta tekelettä pitää olla työnalla, siitä on sitten hyvä valita mikä milloinkin miellyttää ja sopii tilanteeseen. Minulla taitaa olla lähempänä kymmentä, osa ei valmistu varmaan kokskaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joskus sitä löytää mielenkiintoisia myttyjä, eikä ole hajuakaan, oliko niihin joku ohjekin jossakin...

      Poista
  4. Auringonkukkapellot ovat niin ihania. Mulla on tänään päänsärky ja koitan nyt rentoutua sohvalla peiton alla, tosin tämä tietokoneen tuijotus ei taida auttaa asiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päänsärky meni ohi. Tietokone ei ole sille kylläkään parasta lääkettä...

      Poista
  5. Kiva kuulla että haastetyöt etenee. Mulla kans kesken useampi, mutta yhtä oon neulonu aktiivisesti. Sukista loppu lanka kesken, joudun purkuhommiin tai tilaamaan lisää. En osaa päättää, mitä tekisin. Kirjoneulelapasten neulejälki ei miellytä, siks ne seisoo. Mutta eiköhän ne siitä etene jokkainen pala kerrallaan. Yleensä neulon yhtä työtä kerrallaan, nyt tein poikkeuksen. 😉

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!