tiistai 30. elokuuta 2016

Ja taas mennään!


Juu ei, ei ole uutta kissaa talossa :) Ei vaan sain syksyn SNYltäni ensimmäisen yhteydenoton näin kauniilla kisu-kortilla. Tästä se taas lähtee käyntiin, mukava ja innostava Salainen neuleystävä kierros. Linkistä pääset lukemaan lisää.

Snylleni sellaisia terveisiä kortin tekstiin viitaten, että älä ota stressiä. Jos ei ole Smarttia lähellä, pistä postiin, kyllä se Kusti vielä löytää tännekin (tai minä postiin) vaikka mutkia tulisikin. Ja voit olla varma, että osaat kyllä paketit koota; olen mukana leikkimielellä (vaikkakin hyvin tosissani) ja otan vastaan, mitä tuleman pitää. Silloin sitä itsekin eniten saa, kun on valmis yllätyksiin:) Pidetään hauska syksy tämän leikin parissa:)


 Käytiin viikonloppuna miehen kanssa vähän haistelemassa tuulia tuolla naapurissa, siis Tukholmassa. Tuulista olikin, mutta tosi lämmintä ja kaunista. Merellä ei kyllä keikuttanut, vaikka maissa puhalsi navakasti ja sekin puhuri oli ihmeen lämmin.

Päivä kului Skanssenilla ihmetellen. Ollaan käyty siellä ennenkin, mutta lasten kanssa ja silloin ollaan keskitytty enemmän tuohon eläintarjontaan. Nyt löydettiin aivan ihana vanhan ajan rautakauppa. Vanhan ajan, mutta tavarat olivat uusia. Tai siis vanhoja, mutta käyttämättömiä. Olen usein haaveillut, että olisi mahtavaa päästä vaikka 60-luvun Anttilaan päiväksi, mutta onhan vanha rautakauppa hyvä alku.




Jotain vanhan oloisia tavaroita oli myynnissäkin, mutta hinnat olivat sen verran kovia, että tyydyttiin ihailemaan. Lähellä oli myös vanhan ajan leipomo, apteekki ja kahvila sekä keramiikka paja ja tinasepän paja. Tosi kiva paikka, tulee varmasti mentyä toistekin.

Ja pihamaalla juoksenteli kanoja. Niistä tuli vähän huono kuva, koska aurinko paistoi niin kirkkaasti, etten oikein nähnyt mitä kuvaan.

Mutta suloisia olivat ja tupakkaviljelmän seassa kuljeskelivat.

Toivotan teille kaikille oikein suloista viikkoa!

13 kommenttia:

  1. Se Sny on varmasti tosi kiva juttu, ihan hiukan harkitsin mukaan lähtöä. Ja kyllä löysitte kivoja juttuja Tukholmasta! Onneksi laivaa ei keinuttanut. Täällä maissa oli tosiaan kauhea myrsky, Peppikin sitä ihmetteli :) Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  2. SNY:si on selvästi huomioinut kaikki nelijalkaisetkin perheenjäsenet korttivalinnallaan. Mukava alku SNY-kierrokselle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paketista, langalle on jo keksitty käyttöä ♥
    Minä muistan kaupan 50-luvulta, sillä isäni oli silloin Osuuskaupan myymälänhoitaja. Silloin oli vielä irtojauhot laarissa ja kahvipavut jauhettiin kaupassa myllyssä. Se oli suuri ihme, kun ensimmäiset appelsiinit saapuivat myyntiin, jokainen omaan silkkipaperiinsa käärittynä ja kalliita olivat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että käyttöä on löytynyt;)
      Ihania kauppamuistoja.

      Poista
  4. Minä jo ajattelin että teille on muuttanut uusi kissa:D
    Miten ihana vierailu vanhanajan putiikeissa, varmaankin kiva paikka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt ehkä enempää katteja tähän huusholliin...
      Suosittelen Skanssenia ja noita vanhoja puoteja kyllä.

      Poista
  5. Kivan kissamainen aloitus! Kivaa SNY-kierrosta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taidat olla sinäkin mukana, joten mukavaa kierrosta myös sinulle.

      Poista
  6. Voih, mikä ihanan kisukortti. Kissat on niin ihania pakkauksia :)

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!