lauantai 10. joulukuuta 2011

Meillä on tänään...

siivottu! Siivoaminen sinänsä on ihan jees, mutta kun imuri astuu kuvioihin, menee Nekulla pupu pöksyyn(jos se nyt on kissalla mahdollista, kun ei noita housujakaan ole). Tänään se melkein kaivautui selvittelemääni pyykkikasaan ja katsokaa raukan silmiä! Voi voi. Aikas äkkiä kuvan ottamisen jälkeen se syöksyikin ulos koiranilmasta huolimatta ja vasta äsken sain sen vakuutettua siitä, että imuri on mennyt kaappiin.

Tietysti täällä on myös avattu kalenteri:
 Tälläinen oli paketti ja
tällaisia sieltä tuli! Napeissa pysytään nyt pitkään. Kiitos Minz!

Kirsiltä nappasin hänen blogistaan haasteen, jossa pyydettiin esittelemään enkelikoriste joka on aina jouluisin esillä. Minulle on kertynyt vuosien varrella aika paljon jouluenkeleitä, mm. ajalta jolloin olin päiväkodissa töissä. Silloin monet lapset toivat jouluisin juuri enkeleitä joulumuistamisina. Minulla on aina jouluna takanpäällä "enkelikuoro" koottuna noista enkeleistä. Tärkein niistä on kuitenkin kuopukseni hoidossa tekemä enkeli, joka taitaakin olla kuoron päälaulaja, sen voi päätellä hänen antaumuksellaan aukomasta suustaan...
"Enkeli taivaan lausui näin,,,"

Ja tässä vielä koko kuoro.
Jotakin pientä olen tänäänkin ehtinyt askarrella. Hain kynttilöitä viime viikolla Havin tehtaanmyymälästä ja pettymyksekseni siellä oli vain valkoisia lasiin valettuja, mutta hinta oli vain 0,70 € kappale, joten otin niitä sitten. Siitä se ajatus sitten lähti...
Kun olen nyt vinksahtanut näihin vintage-kuviin, niin käytin niitä tässäkin ja lisäksi vähän lumihiutaletarroja.
Oikein mukavaa myrskyistä lauantaita kaikille!!

14 kommenttia:

  1. Imurikammo näyttää olevan synynnäistä kaikille nelijalkaisille! Kytätään ja vaanitaan, eikä hetken rauhaa. Ja sama jatkuu vuodesta toiseen...

    VastaaPoista
  2. Ihana enkelikokoelma,kyllä lasten tekemät ja tietysti itse lapsena tehdyt koristeet on kaikkea arvokkaimpia<3 Meilläkin Kukka luimistelee imuria,mutta mulla oli aikoinaan työkaveri jonka kissa tykkäs siitä että sen turkkia imuroitiin,olen sen omin silmin nähnyt,muuten en kyllä olis uskonutkaan=O

    VastaaPoista
  3. Meillä ei lemmikit myöskään tykkää imurista, mutta eivät lähde kuitenkaan karkuteillekään. Nostelevat tassua pois tieltä vain, jos kohdalle sattuvat - tai huikan väistävät. Mutta meillä on imuri päällä karvanlähtöaikaan kolmekin kertaa päivässä, muutoinkin vähintään kerran. Silti ollaan aina karvakuorrutettuja. =D

    Upea tuo enkelikuoro!Oih! Eikä ole mitään vikaa kynttilöissäkään! Eipä ole itselle koskaan tullut mieleenkään tuunata näitä, vaikka mikäs ettei! Hyviä ideoita!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin Miisu ja Harli juoksee salamana toiseen huoneeseen imurin nähdessään. Romppu vaihtaa paikkaa, jos imuri tulee liiana lähelle. Maijakaan ei niin arka ole, mutta ei tosiaan saa liian lähelle mennä. =)

    Harlin nyt ymmärtää kun tietää mitä kokenu, ei varmasti hurisevat laitteet hyvältä tunnu.

    VastaaPoista
  5. Tuunaaminen kannattaa; heti toisen moinen tunnelma. Voin kuvitella millaisia tunteita enkeli herättää sinussa. Noi lasten väkerrykset on niin suloisia.

    VastaaPoista
  6. Kisulit on aika arkoja imurille ei ne tykkää äänestä . Ai ai ja paketteja riittää päivittäin avattavaksi ihania ylläreitä.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kisulla todella anova katse. Aivan selvästi pyytää sinua lopettamaan sen imurin kanssa touhuamisen.
    Nuo kynttilät on ihania, vintage kuvat ovat todella kauniita ja niistä voi keksiä vaikka mitä.

    VastaaPoista
  8. Mutta noistahan on tullut tosi sieviä kyntteliä. Haa kuin komeet enkelit ja kisun ilme on kyllä paljon kertova, hän ei todellakaan pidä imuroinnista:o

    Eipä silti, en pidä minäkään vaan pakkohan se on aika ajon kaivaa kaapista esiin. Sillon kun mulla oli Milla-katti, niin Milla antoi imuroija turkkiaan, se ei vanhemmiten imuria hätkähtäny, vai liekö sitten ollut, että vanhemmiten sen kuulo oli heikentynyt.

    VastaaPoista
  9. Enkelit pitääkin kaivaa esille. Tuollainen lapsen tekemä enkeli on kyllä aarre ja sitä ei voita mikään uusi hieno trendikäs joulukoriste. Meilläkin noita on ja aina ne on ihana ottaa esille.

    Iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Kauniita kynttilöitä olet askarrellut. Meidän kissa ei piittaa imurista tippaakaan. Ei nosta edes kankkua, kun yrittää imuroida kiipeilytasoa sen alta. Mukavaa 3. adventtia.

    VastaaPoista
  11. Minullakin on lasten tekemät ensimmäiset enkelit tallessa. Eihän niitä voi heittää pois, kun ne on niin antaumuksella tehty : )

    VastaaPoista
  12. Nekku on Nekku, teillä ja meiklä!Meillä myös Nekku pelkää imuria yli kaiken. Rosvo taas ei pelkää. Nekun pelko on niin kauheaa, että joskus jätän imuroinniin väliin ihan säälistä! Nytkin pitäis imuroida mutta se on aina niin kauheeta. Nekku ei meinaa tulla esiin ja joksus kannan sen pois piilostaan ja näytän, että EI ole enää imuria! Taidan muuten napata enkelihaasteen!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kovasti kaikille kommenteista. Napatkaa muutkin kuin Auli enkelihaaste mukaanne!

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit jättämällä mukavan kommentin!