sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Arvonta käyntiin!!

Koska koru-inspis iski viimein, koska on kevät, koska blogissani on käynyt jo yli 1000 vierailijaa, ajattelin, että nyt on arvonnan aika. Arvon kolme palkintoa :
Ensimmäinen palkinto on avainkaulanauha.


Toinen palkinto on lyhyenpi avaimenperä-koru.
Ja kolmas palkinto on Kultakutrin tekemä nappisormus.
Jokainen tähän postaukseen viestin jättänyt on mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Tässä arvonnassa kaikilla on vain tämä yksi arpa, toki linkittää saa ja lukijaksikin saa liittyä ihan mieluusti, mutta tällä kertaa se ei tuo lisä arpaa. Arvonta aika alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina viikon päästä eli 6.3.
Onnea arvontaan!

Tunnustus

Sain Katjushalta Onni on.. blogista tunnustuksen.  Kiitos Katjusha!
Siinä kuuluu myös vastata seuraaviin kysymyksiin.

1. Milloin aloitit blogisi?
Syyskuussa 2010 tämän blogin. 
2. Mistä kirjoitat blogissasi,mitä kaikkea se käsittelee? 
Kirjoitan vähän kaikesta, tavallisesti käsitöistä ja muusta näpertämisestä, kirppistelystä, puutarhasta, luonnosta ja tietty kissoista.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verratuna kaikkiin muihin?
Minulle se, että se on minun. Kaikki blogit ovat kirjoittajansa näköisiä ja erityisiä juuri siinä.
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Katselin muiden blogeja ja ajattelin, että osaisinkohan minäkin. No, en oikein kaikkea vielä osaa, mutta oppia ikä kaikki.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Enpä juuri mitään. Parempia kuvia haluaisin saada tänne, mutta sekin on kiinni kuvaajasta ja kamerasta, hyvin pitkälti.

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin: Coffee Cat, Lumikissan aarreaitta, Tilkkua, Tildaa ja kissanpäiviä, Tää ois tän koti ja Pumpulipilviä ...
Ihania blogeja on todella paljon, kaikki omalla sarallaan:) 

tiistai 22. helmikuuta 2011

Wendeliniä ja kirppis-löytöjä

Löysin Tiimarista kivoja skräppäyspapereita ja jotenkin vain sain ajatuksen vanhan Wendelinin kalenterin suhteen. Ja eikös vaan sovikkin hyvin yhteen, paperi ja kelkka-pojan kuva? Vielä kun löydän tähän sopivan kehyksen, niin hyvä tulee. Paikkakin on juuri tuossa, vanhan keittokirjan välistä löytyneen paperinuken alapuolella.
Loppuun vielä muutama kirppislöytö. Jotain muutakin löytyi, mutta siitä tarkemmin lähempänä pääsiäistä...
BR-kuppi 70-luvun alusta. Mieleen tulevat piparkakut..

Sylvia-kuppi 60-luvulta, suunnitellut Raija Uosikkinen

ruskea lasipurkki, 70-luku?

Ja ihanainen emalilautanen, hyvä kuntoinen.
Käyttöesineitä kaikki. Hyvää kuluvaa viikkoa kaikille!
PS.Tänään ei ole yhtään niin kylmä kuin eilen!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Arpajaisvoitto ja tossuohje

Eilen ihan unohdin postauksesta suuren asian. Nimittäin elämäni ensimmäisen blogi-arpajaisvoiton. Voitin sen blogista nimeltä Villainen . Kiva blogi täynnä villaisia ideoita ja asioita.
Tälle on jo keksitty monta käyttötarkkoitusta. Mukavin se olisi vyönä pitkän villapaidan kanssa, mutta siihen se on mulle vähän liian lyhyt. Menee myös kaulakoruna tai ranteeseen kieputettuna. Ihana ja villainen.

Ja sitten kaipailtiin ohjetta kukka-tossuihin. aprikoin ensin vähän ruutupiirroksen kanssa, mutta luulen, että kuvasta sen kyllä saa suurennettua ja pääsee kokeilemaan tossusia. Siis tässä ohje:
                                                KUKKATOSSUT

Naisten koko 38(helppo muuttaa kokoa lisäämällä tai vähentämällä raitoja). Ohjeessa käytetty Sisu-sukkalankaa. Sukkapuikot 2,5 tai käsialan mukaan. 10 cm=29s, 60 krs.
Ota mieluummin liian pienet puikot, neuleesta on tarkoitus tulla napakkaa. Menekki: ohjeen mukaan neuloen sat neljästä kerästä neljä paria tossuja pohja- ja kuviovärejä vaihdellen.
Neulotaan tasona aina oikein neuleena. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta sukan suussa, niin saat kauniin reunan. Neulo se silmukka aina sukan pohjassa, niin saat ommeltua sauman vuoropistoin ilman saumavaraa. Sukan muoto saadaan lyhennetyillä kerroksilla. Älä katkaise lankoja raitojen välillä, katso ettei langanjuoksu kiristä.
Neulo 30 s pohjavärillä 1 ja neulo kaksi kerrosta. Neulo kolmannella krs:lla kaikki, paitsi 6 viimeistä silmukkaa. Käännä työ, nosta 1.s neulomatta lanka työn takana, jotta neuleeseen ei jää reikää. Neulo kerros loppuun. Neulo 5. ja 6. krs:lla kaikki silmukat. Vaihda työhön pohjaväri 2 ja neulo samanlainen raita, jossa on lyhennetty kerros keskellä. Neulo vuorotellen pohjavärillä 1 ja 2, kunnes työssä on 7 raitaparia. Älä tee viimeiseen raitaan lyhennystä.
Neulo kukkakuvio ruutupiirroksen mukaan väriä vaihtaen ja lyhennetyin kerroksin. Työ käännetään kesken kerroksen piirroksen mukaisesti tyhjän ruudun kohdalla. Kierrä lanka ensimmäisen neulomatta jäävän silmukan takaa. Kierrä langat toistensa ympäri värin vaihtokohdassa ja kiristä sopivasti. Ruutupiirroksen jokainen rivi vastaa kahta kerrosta - se siis neulotaan edestakaisin. Toista kukkakuvio kolme kertaa. Lopeta viimeinen kuvio kerrokseen 11(22).
Jatka sen jälkeen sukan toinen toisen sivun neulomista ensimmäinen raita ilman lyhennettyjä kerroksia ja neulo peilikuvaksi. Päättele silmukat ja katkaise lanka niin, että saat ommeltua sillä sukan pohjan ja takaosan. Ompele valmiiksi ja höyrytä kevyesti.
(Mallin kopioiminen kaupallisiin tarkoituksiin kielletty)
Lopuksi vielä kuva mielestäni hyvin onnistuneesta kevät myssystäni. Ohje on Kotilieden numerosta 3/2011 ja hiukkasen muuntelin Kevät tupsupipon ohjetta. Nyt kevään on pakko tulla ja pakkasten alkaa hellittää, kun mullakin on kevät pipo! Tosin se on villalangasta tehty, joten kyllä se pakkasenkin kestää. Väri vaan on minusta keväisen herkullinen. Hauskaa sunnuntaita kaikille!
PS. Huomasitteko blogini uuden ilmeen. Blogissa nimeltään Pihlajanmarjan blogipohjat on toistaan ihanampia aiheita. Nämä kissat valtasivat minun sydämeni, käy katsomassa, mikä sinuun vetoaa!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kevät tulee sittenkin!



Päätin selättää talven ja laitoin Helmililjat taistelemaan sitä vastaan. On se kumma, miten pienistä asioista saa mieleensä valoa! Innoittajani oli kirja, jonka sain armaalta työtoveriltani läksiäislahjaksi työpaikkaa vaihtaessani, kiitos vielä kerran Annille:)


Ihan yhtä hienoja kuppeja minulla ei ollut liljoille antaa ja sammaleet ovat liian syvällä lumen alla, mutta näillä eväillä mennään. Kupit olen kuitenkin aikanaan tuonut Kreikasta, joten kasäisen tuulahduksen nekin tuovat ja paljon muistoja:)

Kukkaset ja aurinko antoivat paljon virtaa; olen saanut vihdoin sulatettua pakastimen. Kun sieltä vastaan tuli vielä omenalohkoja viime kesältä, leivoin myös pellillisen omenapiirakkaa.
Sain myös viimeisteltyä pari käsityötä.


Krookus-tossut(vai liekö tulppaani) ovat tosi nopeat tehdä ja juuri sopivat tällaiselle niskajumi-tyypille. Olen vain aina niin hätäinen, että kukka kuvion lanka valinta syntyi sillä perusteella, mitä koriin oli jäänyt. Olisi voinut olla enemmän väriä, mutta ensi kerralla sitten. Ohjeen sain eräältä uudelta työtoveriltani ja se näkyi olevan otettu www.taitokymenlaakso.fi sivustosta, mutta en sitä sieltä löytänyt. Kiva ohje kuitenkin ja helppo säätää kokoa tehdessä raitoja lisäämällä tai vähentämällä.
Sain myös viimein laitettua kasvot Maatuska heijastimelleni. Tämä vaatii vielä vähän kehittelyä, mutta proto-tyyppi on tässä.

Täytyy vielä lähteä laittamaan tavarat takaisin pakastimeen. Hyvää lauantaita kaikille!!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pakkaspäivä

Kahden kerroksen väkeä
Kissat sentään vähäksi aikaa menivät uloskin, kun pakkanen tippui auringossa -7 asteeseen. Aamulla oli -22 astetta, mutta aurinko jo sen verran lämmittää, että tippui ennen puolta päivää.
Aika pian Leevi kyllä alkoi "rynkyttää" oven kahvaa ja tahtomaan sisälle.
Ovi auki ja heti! Ettei tarvitse itse avata!
Lintulaudalla on käynyt vilske, samoin lintupöntöillä. Taitaa olla asuntonäytöt jo menossa. Tai sitten on niin kylmä, että tintti-parat käyvät pöntöissä lämmittelemässä. Linnunlaulua on paljon ilmassa, ja kuuluu jo keväinen ti-ti-tyy:)

"Jaa, oliskohan tämä rouvasta hyvä, vai otettaisko tuo toinen tuolta männystä?"
Vielä loppuun ystävänpäiväkortteja. Omani menivät jo postin vietäviksi ilman, että muistin niitä kuvata, mutta tässä Kultakutrin tuotoksia. Minusta idea oli kiva ja luulen, että tytöt ilahtuvat korteista huomenna.
Näiden myötä HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!


ps. Craft It Forward 2011-haasteeseen mahtuu vielä mukaan...

torstai 10. helmikuuta 2011

Craft It Forward 2011!

Tähän on aivan pakko lähteä mukaan!!Aivan ihana haaste käsillä tekijöille
Pilvitarhan pajassa
Näin se menee: viisi ensimmäistä kommentin jättäjää saa minulta jotakin itse tekemääni, ja jokainen heistä lupaa samalla haastaa mukaan viisi bloggaajaa lisää. Näille he  lähettävät puolestaan  jotain itse tehtyä. Ja nämä taas haastavat tahoillaan seuraavat viisi jne jne...  Näin sitten saadaan oikein paljon käsintehtyä toiselta toiselle.
Itse tehty voi olla mitä vaan, joten yöunia ei tarvitse menettää. Ja aikaa on noin vuosi 2011! Pidetään siis hauskaa ja saadaan mukavaa postia liikkeelle!
Lähetetyt ja saadut voi sitten esitellä blogissa:D
Nekku yhtyy edelliseen


lauantai 5. helmikuuta 2011

Vieraileva tähti lintulaudalla

Tänään yllätyin aamulla melkoisesti, kun vieras lintu lennähti karkuun lintulaudalta laskiessani Leevin ulos.
Kiireesti kiikarit esiin ja bongasinkin linnun pihakoivusta. Sitten yhtä nopeasti lintukirja esille, sillä tunnistin kyllä linnun tikaksi, mutten muuten. Lintukirjasta se selvisi: Harmaapäätikka, herra puolinen.
Kun viimein ensi-innostukseltani keksin, että kamera täytyy myös ottaa esille, herra Tikka otti siivet alleen ja lensi pois. Eikä sitä enää näkynyt, niisk. Näin ollen tässä esiintyvät kuvat eivät ole omiani, vaan lintusivuostolta kopioituja.
Harmaapäätikka(Picus canus). Noin 28 cm. Selkä ja siivet ovat sammalenvihreät ja yläperä kellanvihreä. Kurkku, rinta ja alaperä ovat yhtenäisen vihertävän harmaat ja pää sinertävä.Ohjas ja kapea leukajuova ovat mustat. Koiraan päälaen etuosa on kirkkaan punainen, naaraan yhtenäisen harmaa.(Kirjasta Suomen linnut)

Toivottavasti vieraileva tähti saapuu joskus uudellekin visiitille!
Tänään olisi kyllä ollut paljon "lintuisampi" päivä pihabongaukselle kuin viime viikonloppuna, sillä lintulauta on muutenkin kuhissut elämää. Viime lauantain ja sunnuntain bongaus-saalis jäi todella laihaksi, ihan kuin linnut olisivat tahallaan karttaneet meidän pihaa. Nyt on taas vilskettä entiseen malliin.