perjantai 26. lokakuuta 2012

10 kuvaa kesään.. ja talven varalle jotakin

Olen viettänyt tosi laiskasti aikaa tässä koneella viime aikoina. Johtuu siitä, että töissä on kiirettä ja siellä tuijotan sitten tätä masiinaa niin, että silmissä välkkyy.
Toinen syy on se, että aloitettiin Kultakutrin kanssa autokoulu. Joka on seuraillut blogiani kauemmin, muistaa ehkä, että opetin esikoiselle auton ajamisen salat ja koska näillä lapsosilla ei ole ikäeroa kuin 1,5 vuotta, menee Kultakutri samoilla lämpimillä - noin niin kuin periaatteessa. Aikaa se kuitenkin ottaa illoista ja kone on saanut lepäillä. Itse asiassa avasin tämän ekan kerran kotona tällä viikolla.

Mutta sitten haasteeseen. Eli kymmenen kuvaa kesään, kuva 2.
"Lokakuu ei ole joka kuu,
päivät pienet pilvelliset,
yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla,
talvi joutsenen takana"
(savolainen kansanruno)

Kuva on otettu viime sunnuntaina, nyt tänään maisema olisi paljon valkoisempi. Pihlajanmarjat ovat kadonneet vasemmassa reunassa olevasta pihlajasta sitten ensimmäisen kuvan. Ja taitaapi olla välimmäinen peltokin kynnetty ja naapurin vesilinja kaivettu... Sitten enää tämän jälkeen kahdeksan kuvaa kesään! Jes!
Vaikka on se tunnustettava, että ensilumi sykähdytti mieltä. Tuli niin mukava olo tuosta valkeudesta=D

Mutta talveen on varauduttava. Siispä jatkoin lapasten rintamalla ja syntyivät nämä:
Selailin yhtenä päivänä nettiä ja siellä näin tällaiset. No eipä muuta kuin ruutupaperia esille ja kuvasta värkkäsin jonkinlaisen mallin. Sitten tehden ja puraten niistä viimein tuli tällaiset. Lankana Nalle, koska se on vähän ohkaisempaa kuin 7 veikka ja sain enemmän muffineja riville. Jollekin nämä kolahtavat pukinkonttiin.

Mutta tämä kyllä oli ehdoton raja tässä istumiselle tälle päivälle, huomenna yritän käydä teillä kylässä, on paljon lukemista viikon tauon jälkeen:)

Oikein ihanaa viikonloppua teille ihanaisille!! Ottakaa rennosti. Se ei paljoa tilaa vaadi, ainakaan Nekun mielestä...

lauantai 20. lokakuuta 2012

Hyvää kiertää!

Torstaina minua odotti postilaatikossa ihana yllätys! Osalistuin taannoin Mun sun meitin blogin Matonkuteen PIF-haasteeseen. Eli siinä Matonkude lupasi tehdä kolmelle ensin osallistuvalle jotakin omin kätösin, jos osallistuja laittaa haasteen eteenpäin ja tekee taas kolmelle osallistuvalle jotakin itse. Oli varmaan hyvin selitetty? No enivei - tämä ihana paketti oli Matonkuteelta! Ja mitä se pitikään sisällään;

Hieno pussukka, ja kyllä varmasti pääsee käyttöön, kynttilöitä, tonttutikut ja aivan hurmaava enkeli silmukkamerkki. Kiitos Matonkude, pidin tästä lähetyksestä todella paljon!
Pussukan kulmassa hieno yksityiskohta napeista.
"Kun on taivas tähtikirkkain,
Syttyy jouluvalot.
Löytää tonttu piippalakki
kaikki tuvat, talot."
Ihana runolla varustettu tikkuaski:)
Todella sievä enkeli.
Ja kaiken kruunuksi kaunis kortti, jossa lienee minä halaan Leeviä kovasti!
Omat pakettini lähtivät eteenpäin tänään ja jännityksellä odotan, ovatko ne saajiensa mieleen. Tämä oli tosi mukava haaste ja toistekin saatan lähteä vastaavaan mukaan.

Nyt toivotan kaikille mukavaa lauantaipäivää! Nauttikaa ja muistakaa myös levätä!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Joulu jo ovelle kolkuttaa....

...ainakin joulureen kyydistä tippui minulle ensimmäinen paketti! Kylläpä ilahduin, kun flunssan kourissa sängyssä makasin ja poika toi postilaatikosta paketin, ja millaisen!
Kauniiseen kirjekuoreen oli kätketty kaunis enkelikuvioinen joulupaketti(innostuksissani en muistanut kuvata ennen avaamista, sorry) ja sieltä sitten paljastui kaikkea ihanaa; askartelupapereita(jouluiset olivatkin lopussa), pitsinauhaa, lumihiutalenauhaa, käsin tehtyjä tarroja, niinipalloja ja krassin siemeniä. Mitä kaikkea kivaa näistä saakaan aikaan! Kaiken kruunasi vielä kaunis joulukuusikortti, jossa luki näin;
"Ensimmäinen paketti sisältää puuhaa jouluista, mieluisaa.
Toisella paketilla lupaan tuoda jouluntunnelmaa tupaan. Salainen Jouluystäväsi"

Kiitos vain sinulle Salainen ystäväni! Paketti oli todella mieluisa ja arvasit jopa haikeuteni, kun syksy saapuu, eikä oikein pääse pihalla viljelemään. Krassit lähtevät itämään just. Joulureen kyytiin kannatti hypätä ja kummaa, miten äkkiä sitä pääseekään joulutunnelmaan. Kaivoin äkkiä esiin myös joulumuistikirjani ja aloin tsekkaamaan, mitä muistiinpanoja sieltä löytyisi lahjoja ajatellen.
Kannen kuva on joulukortista joittenkin vuosien takaa- kuvan poika näyttää aivan kuopukseltani ja voiko muutenkaan suloisempaa korttia olla...

Ja asiasta kukkaruukkuun. Muistatteko vielä sen kuppikaapin, josta puhuin? Sain nyt vihdoin nämä kuvat tänne.
Jyskin alesta viimein löytyi kaappi, joka ei ollut liian iso, eikä liian pieni, eikä liian syvä ja mahtui keittiön seinälle. Tosin oli ihan pakko ostaa siihen alle vielä tuo naulakkokin, koska se vaan oli niin hieno.
Jotain hiton puita kasvaa tuolla takaseinässä, mutta kunhan löydän sopivan vanhan tapetinpalan, saan sen asian korjattua. Pääasia on, että nyt BR-kuppini ovat näkyvissä ja helposti myös käytettävissä ilman, että niistä tarvii joka kerta ensin pestä pölyt pois. Ja mikä parasta, niitä mahtuu vielä uusia mukaan...

Nyt en jaksa olla pystyssä kauempaa, taitaa alkaa kuume taas nousta. Voi hemmetti sentään. On tainut päästä peruskunto tosi huonoksi, kun olen jo toista kertaa muutaman viikon sisään kipeenä. Yleensä kun en ole useinkaan! No, nyt on kuuri päällä ja pari päivää lepäilen töistä(joita sitten joudunkin kuromaan kiinni senkin eestä, voi kökkäre sentään...) eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu. Suututtaa vaan, kun on ollut niin ihana viikonloppu ilmojen puolesta. Enivei, oikein suloista sunnuntaita teille kaikille!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Synttäreitä ja löytöjä

Meillä vietettiin ukin synttäreitä viikonloppuna. Ukki sai lahjakseen (vaihteeksi) kynsikkäät, kun on sellainen ulkona puuhailija ja kalastamisestakin tykkää. Ja kortin sen mukaan...

 Taisi ihan tykätä saamistaan lahjuksista.

Tein viime viikolla Robin Hoodista iloisen löydön. Vai mitä tykkäätte joka käsityöimmeisen lemppari kynntilöistä?


 Näyttävät tosiaankin lankakerältä ja palmikkoneuleelta luonnossa! Hauskoja lahjaideoita:D

Tässä pari kivaa lahjaidistä myöskin. Ne ovat 1972 vuoden Eevaneuleesta, jonka äitini oli löytänyt tavaroistaan ja antoi minulle. Nythän ovat ruudut muodikkaita ja kovasti tekijöiden mieleen.
Eikä kai kellään voi olla patalappuja liikaa?
Lopuksi vielä ihanainen kahvipurkki, jonka löysin sunnuntaina kirpparilta, kaunis vai mitä?

Kuppikaappini esittely jää vielä seuraavaan kertaan, koska nyt aion tehdä vielä kierroksen blogeihinne.
Oikein mukavaa viikkoa teille kaikille!!