Mustakissa tilittää tuntojaan perhe-elämästä, puutarhasta, käsitöistä ja tietysti kissoista.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Mainos!!
Lähdin tähän mukaan Vaihtobaarin kautta. Viimeinen ilmottautumispäivä on 5.10. Käykää liittymässä mukaan, on aikas simppeli juttu:)
tiistai 27. syyskuuta 2011
KIITOS
Haluan vielä kiittää kaikkia ihania blogiystäviäni, jotka kirjoittivat lauantaiseen postaukseeni ja myös sähköpostiini. Ette voi kuvitellakaan, millaisen voimalatauksen teiltä sain. Maanantaina menin pystyssä päin töihin ja niin aion myös pysyä. En ole epäystävällinen ihmiselle, jonka koen olevan petollinen, mutta huomaan myös hänen suhtautumisensa minuun muuttuneen. Hän selvästi yrittää olla ystävällinen minulle. En vain osaa sitä ainakaan aitona ottaa, mutta ajattelen, ettei hän enää toimisi niin kuin toimi, koska nyt tietää, että voin ottaa asian hänen kanssaan puheeksi. Esimieheni ei edelleenkään ole minulle asiasta puhunut, mutta toiselle työtoverille oli sanonut olevansa niin huono tällaisissa asioissa - no sehän olikin jo selvää.
Puolestani asia saa nyt olla näin ja katsotaan, mitä tuleman pitää.
Tänään olin asiakkaan kanssa luontopolulla retkeilemässä(työn iloja) ja näin nämä kuvien kivet: Siinä se pieni Mustakissa viime viikolla kantamassa koko maailman taakkaa harteillaan... Tänään kuvan olisi ehkä pitänyt olla toisin päin...
Luonnossa on paljon ihmeellisiä, ainut laatuisia asioita ja pienet voivat olla aika voimakkaita:D
Mukavaa viikkoa teille ystävät kalliit!
Puolestani asia saa nyt olla näin ja katsotaan, mitä tuleman pitää.
Tänään olin asiakkaan kanssa luontopolulla retkeilemässä(työn iloja) ja näin nämä kuvien kivet: Siinä se pieni Mustakissa viime viikolla kantamassa koko maailman taakkaa harteillaan... Tänään kuvan olisi ehkä pitänyt olla toisin päin...
Luonnossa on paljon ihmeellisiä, ainut laatuisia asioita ja pienet voivat olla aika voimakkaita:D
Mukavaa viikkoa teille ystävät kalliit!
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Metsä on hyvä paikka rentoutua
Muutama kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa...Mukava päivä. Ja kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kirjottaneille. Teillä on sydän paikallaan<3
lauantai 24. syyskuuta 2011
Ystävältä ystävälle
"Ystävyys on akku elämän arjessa!"
Sain tämän ihanaakin ihanamman tunnustuksen Janskulalta My Way - My Life
blogista. Kiitos!! Pidämme tassuttimet kuivina!
Janskula on tehnyt tämän ihanuuden itse ja antoi luvan laittaa tämän eteenpäin.
Blogiystävät ovat yhtä tärkeitä kuin "fyysiset" ystävät. Usein blogiystävät ovat jopa paremmin saavutettavissa - eihän tarvitse kuin istua tähän ja avata kone. Muiden ystävien tavoittaminen arjen hötäköiden keskellä on paljon hankalampaa. Tarkoitukseni ei ole vähätellä ystäviäni, vaan korostaa myös tämän blogimaailman ystävyyden merkitystä. Te siellä ruutujenne takana, olette TÄRKEITÄ, Kiitos, että olette siellä. Sen tietäminen tuntuu hyvältä.
Haluan jatkaa tätä tunnustusta eteenpäin seuraaville blogeille. Perusteena tällä kertaa se, että henkilöt blogien takana ovat olleet mukana Mustankissan tyttären alkutaipaleelta saakka.:
Sude Suden silmukat- blogista
Kirsi Tää ois tän koti-blogista
Katjusha Onni on...- blogista
Nenunen Matalalentoa sanojen voimin- blogista
Lisäksi vielä Tanskulle Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten- blogista
ja Seijastiinalle Seijastiinan mietteitä- blogista, vaikka kaksi viimeistä jo Janskulaltakin tämän saivat.
Kiitos teille ja kaikille muillekin ihanille lukijoilleni!
Tässä tarinaa mietittäväksi, ja kylläpä siitä tulikin pitkä. Ei haittaa vaikka jättäisitte väliin,,
Tällä viikolla olen pohtinut ystävyyttä ja työtoveruutta paljon. Olen suhteellisen uusi tässä työyhteisössä, aloittanut vuoden alussa. Sain kiemuroiden kautta kuulla työtoverini kokeneen taholtani ilkeyttä ja väheksyntää. Hämmästyin ja ihmettelin, ettei hän ollut puhunut siitä minulle, vaan suoraan esimiehelleni (jolta en myöskään asiasta mitään kuullut, vaan vahingossa keskustelun sivusta sattuessani väärään aikaan paikalle). Te siellä ruutujenne takana ette tunne minua niin, että voisitte ottaa asian varsinaiseen ytimeen kantaa, mutta voin kertoa teille, että ilkeys ei kuulu taitoihini eikä väheksyntä liioin. Jos joskus haluaisin oikeasti sanoa jollekin suorat sanat, jäävät ne silloinkin kurkkuuni. En pysty sellaiseen, en vain pysty. Olen elämässäni kokenut koulussa sellaista ilkeyttä, etten sitä kenellekään soisi. Olen kärsinyt vuosia, pelännyt avata sen rakennuksen ovea ja astua sisään. Olen vuosia aamuisin tehnyt töitä, jotta olen saanut lähdettyä liikkeelle. En ikinä, EN IKINÄ, olisi kenellekään ilkeä, en koulussa tai töissä tai elämässä!
Mutta olen oppinut, että joidenkin asioiden ei voi antaa olla. Niin kävelin tämän työtoverin huoneeseen ja kysyin, pitäisikö meidän kenties keskustella jostakin hänen mieltään askarruttavasta asiasta. Hän kielsi. Ei hänellä mitään puhuttavaa ollut, mistä sellaista olin saanut päähäni. Kerroin mistä, ja silloin hänen oli pakko myöntää. Kyllä, hänestä olin ollut sen näköinen, etten pidä hänen tavastaan tehdä töitä. Hän arveli, että minulla on suuria ongelmia ja puran ne katsomalla häneen ilkeästi. Hänen vuodatuksensa ei ole kokonaan edes kertomisen arvoinen, mutta hän tunsi, että olen täynnä ilkeyttä häntä kohtaan. Yritin kysyä, milloin tällaista on tapahtunut, missä tilanteessa jne. Hän vain jatkoi vuodatustaan, mutta ei osannut nimetä mitään päivää. Loppu tulos keskustelustamme oli se, että pärstäni ei kertakaikkiaan miellytä häntä. Olin hänestä kova ja ilkeä. Piste.
Olin lyöty. Jos se oli tarkoitus, se sattui, osui syvälle. Hänellä oli tunne. Jos hänestä niin tuntuu, täytyyhän siihen olla syy. Olinko todella katsonut pahasti? Miksi olisin, koska hänen työskentelyssään ei ole minusta vikaa? Oliko se ollut iltapäivä, jolloin huomasin, etten jaksannut kuunnella kenenkään puheita, vaan olin omissa ajatuksissani? Näiden ajatusten kanssa jäin. "Hyvä kun puhuttiin. Ei anneta tämän tulla meidän työtä haittaamaan. Jatketaan tästä puhtaalta pöydältä", hän sanoi. Se siitä. Hän lähti kotiin, oli hoppu.
Minä jäin vielä. Jäin hämmentyneenä. Jäin ihmeissäni. Minäkö kiusaaja? Olenko?
Arvatkaa vaan nukuinko seuraavana yönä? Seuraavana päivänä lähdin onneksi työhommiin toisaalle ja perjantaina hänellä olisi vapaapäivä, onneksi. No, enpä ollut perjantaina minäkään töissä, iski jo torstaina migreeni, jota en olekaan potenut aikoihin. Kärvistetty on siis minua pari päivää oikein kunnolla. Olen miettinyt ja laittanut perheeni miettimään, millainen minä olen. Kysyin entiseltä työtoveriltani, jonka tapasin ja jonka kanssa tein töitä vuosia, millainen olen? Kukaan ei usko, että voisin olla ilkeä, piikikäs tai katsella toista halveksivasti. En minäkään, en vieläkään. Mutta hänellä on tunne. Jos on tunne, se pitää jostakin tulla, eikö?
Tapahtui käänne. Kuulin, etten ollut ensimmäinen tämän ihmisen tiellä. Hän aikaisemmin kokenut jonkun toisen olleen töissä arvostetumpi kuin hän itse, ja oli alkanut kaivaa maata tämän jalkojen alta. Käynyt pomon pakeilla kuiskimassa työpaikkakiusaamisesta ja tökkinyt työkaverin arkoihin paikkoihin. En koe saavani enempää arvostusta tai olevani uhka, asiakkaat kyllä pitävät minusta, "hankalatkin"(itse sanoisin haastavat)mutta sehän on meidän kaikkien työntekijöiden etu, että saamme luotua toimivat suhteet asiakkaisiin. Ehkä sittenkin tämä on peli. Mutta minä olen tässä pelissä huono. Olen paljastanut kaikki korttini ja hän tietää heikot kohtani. Luotin. Siinä virhe. Ja mitä ensi viikko tuo. Sitä en tiedä.
Voin jo paljon paremmin itseni kanssa. Olen alkanut luottaa taas, itseeni. Koska voin luottaa taas uusiin ihmisiin, sitä en tiedä. En ole ilkeä, EN OLE. Kiitos siitä ystävilleni ja perheelleni. Luotan. He tietävät. Ja kuten entinen työtoverini sanoi - Meillä on töissä norsu, kun kerran hiirtä pelkää.....
Mukavaa viikonloppua kuitenkin teille ystäväni!
Sain tämän ihanaakin ihanamman tunnustuksen Janskulalta My Way - My Life
blogista. Kiitos!! Pidämme tassuttimet kuivina!
Janskula on tehnyt tämän ihanuuden itse ja antoi luvan laittaa tämän eteenpäin.
Blogiystävät ovat yhtä tärkeitä kuin "fyysiset" ystävät. Usein blogiystävät ovat jopa paremmin saavutettavissa - eihän tarvitse kuin istua tähän ja avata kone. Muiden ystävien tavoittaminen arjen hötäköiden keskellä on paljon hankalampaa. Tarkoitukseni ei ole vähätellä ystäviäni, vaan korostaa myös tämän blogimaailman ystävyyden merkitystä. Te siellä ruutujenne takana, olette TÄRKEITÄ, Kiitos, että olette siellä. Sen tietäminen tuntuu hyvältä.
Haluan jatkaa tätä tunnustusta eteenpäin seuraaville blogeille. Perusteena tällä kertaa se, että henkilöt blogien takana ovat olleet mukana Mustankissan tyttären alkutaipaleelta saakka.:
Sude Suden silmukat- blogista
Kirsi Tää ois tän koti-blogista
Katjusha Onni on...- blogista
Nenunen Matalalentoa sanojen voimin- blogista
Lisäksi vielä Tanskulle Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten- blogista
ja Seijastiinalle Seijastiinan mietteitä- blogista, vaikka kaksi viimeistä jo Janskulaltakin tämän saivat.
Kiitos teille ja kaikille muillekin ihanille lukijoilleni!
Tässä tarinaa mietittäväksi, ja kylläpä siitä tulikin pitkä. Ei haittaa vaikka jättäisitte väliin,,
Tällä viikolla olen pohtinut ystävyyttä ja työtoveruutta paljon. Olen suhteellisen uusi tässä työyhteisössä, aloittanut vuoden alussa. Sain kiemuroiden kautta kuulla työtoverini kokeneen taholtani ilkeyttä ja väheksyntää. Hämmästyin ja ihmettelin, ettei hän ollut puhunut siitä minulle, vaan suoraan esimiehelleni (jolta en myöskään asiasta mitään kuullut, vaan vahingossa keskustelun sivusta sattuessani väärään aikaan paikalle). Te siellä ruutujenne takana ette tunne minua niin, että voisitte ottaa asian varsinaiseen ytimeen kantaa, mutta voin kertoa teille, että ilkeys ei kuulu taitoihini eikä väheksyntä liioin. Jos joskus haluaisin oikeasti sanoa jollekin suorat sanat, jäävät ne silloinkin kurkkuuni. En pysty sellaiseen, en vain pysty. Olen elämässäni kokenut koulussa sellaista ilkeyttä, etten sitä kenellekään soisi. Olen kärsinyt vuosia, pelännyt avata sen rakennuksen ovea ja astua sisään. Olen vuosia aamuisin tehnyt töitä, jotta olen saanut lähdettyä liikkeelle. En ikinä, EN IKINÄ, olisi kenellekään ilkeä, en koulussa tai töissä tai elämässä!
Mutta olen oppinut, että joidenkin asioiden ei voi antaa olla. Niin kävelin tämän työtoverin huoneeseen ja kysyin, pitäisikö meidän kenties keskustella jostakin hänen mieltään askarruttavasta asiasta. Hän kielsi. Ei hänellä mitään puhuttavaa ollut, mistä sellaista olin saanut päähäni. Kerroin mistä, ja silloin hänen oli pakko myöntää. Kyllä, hänestä olin ollut sen näköinen, etten pidä hänen tavastaan tehdä töitä. Hän arveli, että minulla on suuria ongelmia ja puran ne katsomalla häneen ilkeästi. Hänen vuodatuksensa ei ole kokonaan edes kertomisen arvoinen, mutta hän tunsi, että olen täynnä ilkeyttä häntä kohtaan. Yritin kysyä, milloin tällaista on tapahtunut, missä tilanteessa jne. Hän vain jatkoi vuodatustaan, mutta ei osannut nimetä mitään päivää. Loppu tulos keskustelustamme oli se, että pärstäni ei kertakaikkiaan miellytä häntä. Olin hänestä kova ja ilkeä. Piste.
Olin lyöty. Jos se oli tarkoitus, se sattui, osui syvälle. Hänellä oli tunne. Jos hänestä niin tuntuu, täytyyhän siihen olla syy. Olinko todella katsonut pahasti? Miksi olisin, koska hänen työskentelyssään ei ole minusta vikaa? Oliko se ollut iltapäivä, jolloin huomasin, etten jaksannut kuunnella kenenkään puheita, vaan olin omissa ajatuksissani? Näiden ajatusten kanssa jäin. "Hyvä kun puhuttiin. Ei anneta tämän tulla meidän työtä haittaamaan. Jatketaan tästä puhtaalta pöydältä", hän sanoi. Se siitä. Hän lähti kotiin, oli hoppu.
Minä jäin vielä. Jäin hämmentyneenä. Jäin ihmeissäni. Minäkö kiusaaja? Olenko?
Arvatkaa vaan nukuinko seuraavana yönä? Seuraavana päivänä lähdin onneksi työhommiin toisaalle ja perjantaina hänellä olisi vapaapäivä, onneksi. No, enpä ollut perjantaina minäkään töissä, iski jo torstaina migreeni, jota en olekaan potenut aikoihin. Kärvistetty on siis minua pari päivää oikein kunnolla. Olen miettinyt ja laittanut perheeni miettimään, millainen minä olen. Kysyin entiseltä työtoveriltani, jonka tapasin ja jonka kanssa tein töitä vuosia, millainen olen? Kukaan ei usko, että voisin olla ilkeä, piikikäs tai katsella toista halveksivasti. En minäkään, en vieläkään. Mutta hänellä on tunne. Jos on tunne, se pitää jostakin tulla, eikö?
Tapahtui käänne. Kuulin, etten ollut ensimmäinen tämän ihmisen tiellä. Hän aikaisemmin kokenut jonkun toisen olleen töissä arvostetumpi kuin hän itse, ja oli alkanut kaivaa maata tämän jalkojen alta. Käynyt pomon pakeilla kuiskimassa työpaikkakiusaamisesta ja tökkinyt työkaverin arkoihin paikkoihin. En koe saavani enempää arvostusta tai olevani uhka, asiakkaat kyllä pitävät minusta, "hankalatkin"(itse sanoisin haastavat)mutta sehän on meidän kaikkien työntekijöiden etu, että saamme luotua toimivat suhteet asiakkaisiin. Ehkä sittenkin tämä on peli. Mutta minä olen tässä pelissä huono. Olen paljastanut kaikki korttini ja hän tietää heikot kohtani. Luotin. Siinä virhe. Ja mitä ensi viikko tuo. Sitä en tiedä.
Voin jo paljon paremmin itseni kanssa. Olen alkanut luottaa taas, itseeni. Koska voin luottaa taas uusiin ihmisiin, sitä en tiedä. En ole ilkeä, EN OLE. Kiitos siitä ystävilleni ja perheelleni. Luotan. He tietävät. Ja kuten entinen työtoverini sanoi - Meillä on töissä norsu, kun kerran hiirtä pelkää.....
Mukavaa viikonloppua kuitenkin teille ystäväni!
torstai 22. syyskuuta 2011
Arpajaisvoitto ja muuta sälää
Tänään tultuani töistä, jossa tulikin sontaa niskaan oikein olantakaa (ja nurkan myös) odotti minua kirje, joka sisälsi arpajaisvoiton! Ihana ylläri muuten niin kurjalle päivälle. Tämä ihanuus on Katin tekemä. Kati pitää blogia Hipsulaisen helmeilyt . Käykää ihmeessä katsomassa hänen ihania korujaan!
Jotain valmista olen saanut aikaan myös neulerintamalla. Sukat ja lapaset ja uutta on puikoilla(vaikka päättely on kyllä vielä vaiheessa edellisissäkin, kuis muuten..)
Sukat koko 40, lanka saksalaista Mexiko country color |
Lapaset jämälangoista |
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Käytiinpä tuossa Tukholmassa...
ihan kaksistaan mieheni kanssa.
Sattui vielä eilisella mahtava sää, aurinko paistoi ja lämmintä oli +20!
Käpsyttelimme Vikingiltä Vanhaan kaupunkiin ja päätimmekin ottaa lähestymiskulman hieman eri kautta, kuin tavallisesti.
Onneksemme tupsahdimme Svatsmangatanille, jossa oli lappu " Loppis Lö 10-16" ja nuoli. Lähdimme siis nuolta seuraamaan. Päädyimme samaisella kadulla sisäpihalle (josta minulla ei ole kuvaa, koska olin niin täynnä intoa, että kuvaaminen unohtui) jossa oli mitä ihanin pihakirppis. Pian osoittautui, että kirppis jatkui myös sisätiloihin. Harmi, että ostokset piti rajoittaa minimiin, koska tavarathan piti myös kantaa laivalle ja kotiin, mulla olisi voinut kyllä olla vähintään paku mukana: siellä oli ihania vanhoja tuoleja, peilejä, pari super ihanaa pöytää, astioita, pannuja, patoja... Eikä mikään ollut hinnalla pilattua. Koska oli pakko olla järkevä, mukaan tarttui seuraavaa:
Englantilainen keksipurkki 50 kruunua,
Vanha suurehko kehys hintaan 50 kruunua, sekä
Luxorin pikku-radio 60-luvulta hintaan 20 kruunua. Mieheni on hurahtanut näihin vanhoihin radioihin ja tämä oli kyllä löytö. Pikkuinen matkaradio on vielä aidossa nahkakotelossa ja toimi moitteettomasti. Tämä on hyvä ottaa mukaan piknikille kesällä...
Me olimme tyytyväisiä, ja kirppistä pitäneet kaksi mummoa olivat tyytyväisiä ja aurinko paistoi, olisiko voinut päivä Tukholmassa paremmin alkaa:D
Ruotsissa ilmeisesti on erilainen ajatus kirppistouhusta - vähän niinkuin että "tässä on meidän vanhoja juttuja ja myydään ne sellaiseen hintaan, että päästään niistä." Suomessa välillä tuntuu, että kirppiksillä on mentaliteetti "tässä meidän vanhat risat roinat, näillä me pistetään rahoiksi." Älkääkä nyt suuttuko, en ihan yleistä. Olen vain nyt täällä meillä päin törmännyt tähän usein ja se suututtaa. Ihan risaa, huonoa tavaraa myydään hirmuisin hinnoin, ja jos jotain ehjää löytyy, on siinä sitten hinnat niin yli kuin olla voi. Täytynee alkaa suunnitella automatkaa Ruotsin puolelle....
Loppun vielä pari kaunista kuvaa mereltä tältä aamulta ja niiden myötä kaikille suloista sunnuntaita ja ihanaista alkavaa viikkoa:)
Sattui vielä eilisella mahtava sää, aurinko paistoi ja lämmintä oli +20!
Käpsyttelimme Vikingiltä Vanhaan kaupunkiin ja päätimmekin ottaa lähestymiskulman hieman eri kautta, kuin tavallisesti.
Onneksemme tupsahdimme Svatsmangatanille, jossa oli lappu " Loppis Lö 10-16" ja nuoli. Lähdimme siis nuolta seuraamaan. Päädyimme samaisella kadulla sisäpihalle (josta minulla ei ole kuvaa, koska olin niin täynnä intoa, että kuvaaminen unohtui) jossa oli mitä ihanin pihakirppis. Pian osoittautui, että kirppis jatkui myös sisätiloihin. Harmi, että ostokset piti rajoittaa minimiin, koska tavarathan piti myös kantaa laivalle ja kotiin, mulla olisi voinut kyllä olla vähintään paku mukana: siellä oli ihania vanhoja tuoleja, peilejä, pari super ihanaa pöytää, astioita, pannuja, patoja... Eikä mikään ollut hinnalla pilattua. Koska oli pakko olla järkevä, mukaan tarttui seuraavaa:
Englantilainen keksipurkki 50 kruunua,
Vanha suurehko kehys hintaan 50 kruunua, sekä
Luxorin pikku-radio 60-luvulta hintaan 20 kruunua. Mieheni on hurahtanut näihin vanhoihin radioihin ja tämä oli kyllä löytö. Pikkuinen matkaradio on vielä aidossa nahkakotelossa ja toimi moitteettomasti. Tämä on hyvä ottaa mukaan piknikille kesällä...
Me olimme tyytyväisiä, ja kirppistä pitäneet kaksi mummoa olivat tyytyväisiä ja aurinko paistoi, olisiko voinut päivä Tukholmassa paremmin alkaa:D
Ruotsissa ilmeisesti on erilainen ajatus kirppistouhusta - vähän niinkuin että "tässä on meidän vanhoja juttuja ja myydään ne sellaiseen hintaan, että päästään niistä." Suomessa välillä tuntuu, että kirppiksillä on mentaliteetti "tässä meidän vanhat risat roinat, näillä me pistetään rahoiksi." Älkääkä nyt suuttuko, en ihan yleistä. Olen vain nyt täällä meillä päin törmännyt tähän usein ja se suututtaa. Ihan risaa, huonoa tavaraa myydään hirmuisin hinnoin, ja jos jotain ehjää löytyy, on siinä sitten hinnat niin yli kuin olla voi. Täytynee alkaa suunnitella automatkaa Ruotsin puolelle....
Loppun vielä pari kaunista kuvaa mereltä tältä aamulta ja niiden myötä kaikille suloista sunnuntaita ja ihanaista alkavaa viikkoa:)
lauantai 10. syyskuuta 2011
ARVONTA ON SUORITETTU!
Synttäriarvonta on suoritettu ja oli täynnä yllätysmeininkiä. Palkintojahan ette tienneet etukäteen ja ne ovatkin valmistuneet tässä viimeisten päivien aikana, joten ovat vartavasten tähän tarkoitukseen tehtyjä.
Onnettarena toimi tyttäreni Kultakutri ja arvonta alkoi:
Ensimmäisen palkinnon voitti -----
Wilma Ilona Naukula Naukulan kerho-blogista!!! Ja mikä siis olikaan palkinto? Se tulee tässä:
Maatuska tyyny, heijastin pimeneviin iltoihin sekä hajustesydän. Valitettavasti Wilma, ainakaan meidän kisut eivät oikein tykänneet hajusteen aromeista, mutta ehkä Naukulan mammalla on sille jotakin käyttöä...
Seuraavana nousi lasipurkista esiin - Pirjo Pirjon Paratiisi-blogista!
Ja Pirjo voitti:
Hajustesydämen sekä heijastimen. Kuten huomaatte, haluan huolehtia blogini lukijoiden turvallisuudesta liikenteessä.
Ja seuraava arpa nousi:
Tupulle Tupun Tupa-blogista! Ja palkinto, yllätys yllätys....
Aivan - hajustesydän ja heijastin!
Kaikissa suurissa kisoissa - kuten presitenttipelissä tai silleen - on mustia hevosia. Koska blogini ei ole hevosmainen, kuuluu siis tässä kisassa olla "musta kissa" ja se on ylimääräinen arvonta. Päätin muistaa vielä erityisesti kaikkia lukijoitani, jotka osallistuivat arvontaan ja nostimme heidän arvoistaan vielä yhden voittajan.
Ja hän on.....
Nina Vaahteramäki-blogista!! Nina ehti mukaan viime minuuteilla, tuli ja voitti..
kas, kas, mustakissa hajustesydämen ja heijastimen! ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE! Laittakaahan yhteystietoja tulemaan niin saadaan postitukset matkaan!
Huomasitteko muuten, että vaihdoin juhlan kunniaksi taustan? Mukavaa lauantaita kaikille ja kiitos osallistumisesta tähän arvontaan. Eiköhän uusiakin ole taas tulossa, kun syitä keksitään.
Onnettarena toimi tyttäreni Kultakutri ja arvonta alkoi:
Ensimmäisen palkinnon voitti -----
Wilma Ilona Naukula Naukulan kerho-blogista!!! Ja mikä siis olikaan palkinto? Se tulee tässä:
Maatuska tyyny, heijastin pimeneviin iltoihin sekä hajustesydän. Valitettavasti Wilma, ainakaan meidän kisut eivät oikein tykänneet hajusteen aromeista, mutta ehkä Naukulan mammalla on sille jotakin käyttöä...
Seuraavana nousi lasipurkista esiin - Pirjo Pirjon Paratiisi-blogista!
Ja Pirjo voitti:
Hajustesydämen sekä heijastimen. Kuten huomaatte, haluan huolehtia blogini lukijoiden turvallisuudesta liikenteessä.
Ja seuraava arpa nousi:
Tupulle Tupun Tupa-blogista! Ja palkinto, yllätys yllätys....
Aivan - hajustesydän ja heijastin!
Kaikissa suurissa kisoissa - kuten presitenttipelissä tai silleen - on mustia hevosia. Koska blogini ei ole hevosmainen, kuuluu siis tässä kisassa olla "musta kissa" ja se on ylimääräinen arvonta. Päätin muistaa vielä erityisesti kaikkia lukijoitani, jotka osallistuivat arvontaan ja nostimme heidän arvoistaan vielä yhden voittajan.
Ja hän on.....
Nina Vaahteramäki-blogista!! Nina ehti mukaan viime minuuteilla, tuli ja voitti..
kas, kas, mustakissa hajustesydämen ja heijastimen! ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE! Laittakaahan yhteystietoja tulemaan niin saadaan postitukset matkaan!
Huomasitteko muuten, että vaihdoin juhlan kunniaksi taustan? Mukavaa lauantaita kaikille ja kiitos osallistumisesta tähän arvontaan. Eiköhän uusiakin ole taas tulossa, kun syitä keksitään.
perjantai 9. syyskuuta 2011
Vielä ehtii mukaan arvontaan!!
Muistuttelen vielä tässä arvonnasta, joka päättyy täällä siis huomenna klo.18.00.
Rohkeasti mukaan vaan, luvassa ylläreitä pylläreitä...
Rohkeasti mukaan vaan, luvassa ylläreitä pylläreitä...
lauantai 3. syyskuuta 2011
Sitkeys palkitaan
Olenhan ennenkin kertonut teille, kuinka Leevi availee kaikki ovet, jos ne eivät ole lukossa tai kahvat käännetty nurin? Herra on touhuissaan vieläpä hyvin sitkeä, eikä hevin luovu touhuistaan. Tässä pien kuvasarja siitä, kuinka homma toimii.
"Mitens tämä nyt jumittaa? Tassu toimii nurinkurisesti.." |
"Jospa sitten päällä yritän tuupata, jos se sitten.." |
"Tai jos sitten pää ja tassu yhdessä? Kyllä se nyt.." |
"Ja sitten pesulle, koska kyllä tuossa jo tassut likaantui. Tässä on sitäpaitsi hyvä kyttäillä, jos emännän silmä välttää - pääsen polkaisemaan jääkaapin auki, nam!" |
Sellaisia tällä kertaa. Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)