sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kuulumisia...

Meinaa ihan unehtua kokonaan tämä tietokone tuonne nurkkaan, kun työt ovat taas alkaneet ja kummasti illat tuntuvat taas niin lyhkäisiltä. Välillä on sellainen päiväni murmelina olo, että ihan etoo. Mutta onneksi on vielä kesää jäljellä ja ulkona pihalla unohtuu mokomat työt ja aamuheräämiset - tosin myös sitten venyy se nukkumaan menokin...

Tässä nyt vähän kesän valmistuneita.

Ihan ensin vähän parempi kuva lakanaverhosta.





Kummipoikamme täytti jo vuoden, minne sekin vuosi katosi? No, kortti pikku-miehelle piti tietysti tehdä.


Ja päivätorkkuja varten hän sai nalle-peiton. Lankana siinä miami.



 Veljen poika valmistui musiikkipedagogiksi ja toki hänellekin piti tehdä kortti muistoksi. Mukailin yhtä leimakuvaa, mutta tein siitä näköisemmän. Ja koska leimoja en omista, piti piirustella mallista.


Serkku-likka puolestaan täytti 60v. Ja kortti syntyi hänellekin.


Lankoja olen värjäillyt taas, mutta siitä myöhemmin lisää. Kuitenkin entisiä lankoja pitää käyttää pois.


Näiden ohje on kirjasta Upeat kirjoneulesukat, voitin sen kerran arvonnassa. Siinä on todella kauniita perinteisiä kirjoneulemalleja. Tässä malli Fair-saaren Oxo. Lankana Nallea, värjätty kasveilla. Värit ehkä hillitymmät kuin alkuperäisessä ohjeessa, jossa kirkkaan sinistä ja punaista sekä keltaista ja mustaa, mutta tykkään kyllä väriyhdistelmästä. Yritin tehdä pienemmät kuin omaan jalkaan, mutta kyllä näistä tuli 39-40. Päätyvät koriin odottamaan sopivaa käyttäjää.


Tässä lopussa vielä kissamainen "irvistys". Nekku täytti 23.7 jo 11 vuotta. Eipä ollut neiti meidän kanssa juhlimassa synttäreitään vaan kesäretkellään. En ollut tällä kertaa huolissani, koska se oli nähty useasti lähellä olevan anoppilan pihamaalla. Viikolla oli miehen synttärit ja niille neiti sitten saapui. Istui isännän kainalossa kaksi iltaa rapsutuksia keräämässä ja häipyi sitten taas retkilleen. Eilen oli kyllä jätetty myyrä rappusille, jotta ajatteli varmasti pitää meidät kuitenkin ruuassa....

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Tämä murmeli alkaa iltatoimiin!

torstai 14. heinäkuuta 2016

Lakanasta verhoksi


Anopilta olen joskus saanut hänen mummonsa vanhoja pitsilakanoita, kun ei anoppi itse niille käyttöä keksinyt. Kauan kesti minullakin saada idea toteutukseen saakka, mutta ennen juhannusta otin itseäni niskasta kiinni ja pistin Maria-mummun lakanat uuteen uskoon. Saunakamariin ja saunaan tein niistä salusiinit. Ompahan nyt pitsit paremmin katseltavissa kuin liinavaatekaapin perukoilla. Koska leikkasin lakanat kahtia, otin välistä palan pois. Siinä oli Marian kirjailemat nimikirjaimet ja ne olisivat tulleet ylös-alaisin. Niistä saa vielä tehtyä jotain, jotkut pienet pussukat vaikka. Tiedä vaikka anopille värkkäisin joululahjaksi...

Kuva nyt on vähän niin ja näin, saunan verho näkyy "juhannus-kuvassa" pari postausta aikaisemmin.
Mukavaa torstaita kaikille:)

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kissamaista menoa eräänä kauniina kesäpäivänä


Tässä eräänä päivänä meillä tapahtui pihamaalla paljonkin. Seuraavassa tulee sitten paljon kuvia...

"Moi. Katsokaas nyt tekin, mitä toi ipana puuhaa..."
"En mä Leevi mitään puuhaa, vähän maistan tästä. Niin kivasti rapsuttaa ikeniä.."

"Ei tää pöllerö tästä välitä..."

"Mut hei, mitäs tuolla on?"
"Ai missä? Ei siellä mitään oo, tuu nyt alas sieltä puusta!"
" Ei kun ihan totta, tuu Leevi kattoon, mitä tuol on."
"Ai tätä se iskä tänne naputteli. Kiipeilyteline."


"Kiva kun teki mulle tän!"

"Tää on kyllä vähän hutera hei...."

"Keikkuu liikaa...tuun pois."
"Mitäs sitte aletaan?"
"Älä nyt nipota, vähän maistoin.."
"Tuu nyt jo sieltä, mennään etupihalle."
"No Leevi, leikitäänkö?"

"Hmmm.."

Taavi:"Kohta teen yllätyshyökkäyksen..." Leevi:"Luulee ipana, etten huomaa mitään..."

"Hoh-hoijaa, minne se nyt säntäs---"
"Täällä ylhäällä!"
"Ylös pääsen mäkin, täällä voi pitää vahtia."
Taavi:"Voisin mäkin tulla sinne, jos haluisin"

Taavi päätti sitten kuitenkin mennä "piiloon" mustikkapöheikköön.

"Ääh, siellä oli vissiin murkkuja. Kutittaa"
"Voisko tonne hei mennä?"
"Rauhotu nyt hei ihan tosi. Äiskä laitto lankoja kuivumaan."
Juu, lankoja täällä värjäiltiin myös. Vasemmalla koivulla värjätyt ja oikealla lupiinin kukilla värjätyt langat. Valkoista ja luonnonvalkoista 7 veikkaa sekä vihreissä keskellä Maija beige.


Viimeiseen liemeen, jonka sekoittelin koivusta ja lupiiniliemestä meni vielä pari vyyhtiä. Kuivuessaan saivat näköjään myös karstausta. Keittiön ikkunasta bongasin lankojen sotkijan - eikä se ollut tuuli...

Sellaista vilkasta meillä oli kauniina päivinä viime viikolla. Tällä viikolla on sitten pidelty sadetta ja otettu rauhallisemmin. Näky on ollut lähinnä tuo alla olevassa kuvassa näkyvä....


Mukavaa viikonloppua kaikille. Ehkä tämä sadekin alkaa hellittää, nyt alkaa ainakin näyttää siltä, että aurinko jo pilkistelee...