Eikä ollut parempaa päivää voinut valita! Nimittäin olen sellaisessa flunssassa, etten muista koska olisin ollut. Mies kävi paketin kauppareissullaan noutamassa ja voi jösses millainen paketti. Tämä ei sulanut helposti(viittaus kortin otsikkoon...).
Kortti oli kekseliäästi teipattu kannen sisäpuolelle. Kuten huomaatte, tarkastaja nro 1 on jo saapunut paikalle.
Paketti nuuskuteltiin tarkkaan, liekö lähettäjä osoitteessa karvaisia ystäviä? Erityisesti muovipussin sisältö kiinnosti....
Tässä vielä paketti ilman tarkastajaa. Päällimmäisenä ihana pussukka, johon kivasti saan tykötarpeet mukaan jonnekin lähtiessäni.
Lisäksi ihania kevätvärisiä Tennessee puuvillalankoja. Kiitos, näistä kyllä keksin jotakin kivaa, kuten epäilitkin. Ja kaksi kerää Maija-lankaa " vaikka värjäyspataan heitettäväksi". Se oli kivasti ajateltu ja voi hyvinkin olla, että Maijat sinne pulahtavat, saa nähdä. Vielä pyöröpuikko bambua.
Mitäs siinä muovipussissa sitten oli? Koska olin kirjoittanut, että odotan eniten taikapallokierrosta, Snyni ajatteli, että saan esimakua siitä jo nyt. Tässäkin lanka kauniin väristä Tennesseetä, ja jännitys kasvaa...
Tarkoitukseni oli keriä ja kuvata samaan aikaan, mutta homma vei pian mukanaan ja vaan kerin. Joten tässä on nyt sitten lopputulos. Parini on todellakin tutustunut minuun. Kerästä kuoriutui kauniita neuleisiin kiinnitettäviä "made with love"-merkkejä, autonappeja(jotka menevät kummipojan tuleviin neuleisiin), massasta valmistettuja nappeja(itse tehtyjä?), pieniä välihelmiä kolmessa värissä ja ihan viimeisenä kuoriutui vielä se pääsiäisosuus, eli yllärimuna kinder.
Kiitos Sny! Tämä oli kyllä tosi hieno paketti. Tuli sellainen olo, että olet kyllä ottanut selvää, mistä pidän ja toiminut sen mukaan. Tästä tuli hyvä mieli.
Ja seuraava tarkastaja ottikin sitten laatikon omakseen.
Oikein hyvä paikka päivänokosille.
Ja mitä kuoriutui Kinderistä? Enhän toki sitä malttanut säästellä, sillä suklaahan auttaa joka vaivaan, ehkä siis myös flunssaan... Tietysti sieltä kuoriutui kissaeläin, mikäs muukaan; ilves.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja koittakaahan pysyä terveinä!