keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sadetta ja lomaa pidellessä...

Unohdin perua Juju-kerhon kuukauden kirjan, mutta en ollut ollenkaan pettynyt, kun se tipahti postiluukusta. Tildan ateljeessa on hyvin monipuolinen ja himoja herättävä kirja. Tosin sitä selaillessa pääsin taas unohtamaan sellaisen tosiasian, että minusta ei ole ompelijaksi. Onnistun aina sähläämään ja pilaamaan kaiken, ja joudun purkamaan enemmän kuin saan aikaiseksi. Ompelukärpänen kuitenkin puri ja alkoi syntymään tuotosta.


Tämä kakkuenkeli herätti kiinnostukseni suloisuudellaan ja päätin, että noin helpolla ohjeella onnistun. No, toisin kävi. Onnistuin tekemään kaiken päin mäntyä, mutta onneksi mekko peittää suurimmat mokailut.
 Pääsin myös hyodyntämään kirpparilta löytämäni lasten kaulaliinaa niin, että sain sydänkuvion hyötykäyttöön. Lopputulos ei ollut kakkuenkeli, vaan niin kuin tyttöni sanoi, pullaenkeli. Ja tosiaan, pullaenkeli mahtui juuri ja juuri pusertumaan mekkoonsa, joka siis jotakuin onnistui. Kaikki ei siis mennyt pieleen =D

Jokin aika sitten Srömsössä tehtiin Japanilaisia Koshesi-nukkeja. Muistin tuolloin, että olin joskus ostanut alennusmyynnistä puunukkeaihioita. Kun oikein satoi, päätimme Kultakutrin kanssa viettää aikamme näiden puupalikoitten parissa. Alla lopputulos. Vihreä on minun tekemäni, keltainen Kultakutrin ja punainen on sitten vähän molempien. Näistä tuli ihan hauskoja, saavat nyt olla ihmeteltävänä keittiön ikkunalla jonkin aikaa.

 Taustalla näkyy myös Kultakutrin koristelema kukkaruukku..
Ompelusaralla syntyi myös tyyny esikoisen huoneeseen. Kyllä meillä oli lystiä Kultakutrin kanssa, kun pusasimme nappia läpiommellen tähän tyynyyn! Minä tungin neulaa läpi ja tytär hääräsi pihtien kanssa toisella puolella kyttäämässä neulanpäätä. Saatiin se paikalleen viimein ja varmasti elinikää lisää monta vuotta!!
Näiden lisäksi minua on oikein pistänyt leivontahyttyräinen. Lomalla on mukava hääräillä ja silloin, kun ilma ei ole parhain ulkoiluun, on mukava leipoa. Kaupassa tarttui käteeni aivan ihana leivontakirja, Nallerouva Hunajapurkin Herkkukirja, ja se oli pakko tuoda mukana kotiin. Aivan mahtavien leivontaohjeiden lisäksi siinä on paljon leikkikalujen historiaa, onhan sen kirjoittanut Suomenlinnassa lelumuseota pitävä Petra Tandefelt.( Tosi upea paikka muuten, suosittelen.)Tätä kirjaa olen nyt lueskellut ja ohjeita testaillut ja arvatkaas mitä sieltä löytyi? Mustan kissan tangot! Pakkohan niitä oli tehdä ja nam, teen toistekin!!

Tässä teillekin tuo maukas ohje(kuva yllä):
                                      MUSTAN KISSAN TANGOT
                             250 g voita
                             1½ dl siirappia
                             3½ dl fariinisokeria
                             1 tl jauhettua inkivääriä
                             1 tl neilikkaa
                             1 tl kanelia
                             ½ tl cayennepippuria
                             150 g tummaa suklaata rouhittuna
                             8 dl vehnäjauhoja
                             2 rkl kaakaojauhetta
                             2 rkl ruokasoodaa
                           tummaa suklaata koristeluun

Lisää sulatettuun voihin siirappi, fariinisokeri ja mausteet. Anna jäähtyä. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää ne jäähtyneeseen voisulaan. Laita taikina jääkaappiin jäykistymään ainakin tunniksi tai mieluummin yön yli.
Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä noin sentin paksuinen levy ja leikkaa siitä parin sentin levyisiä suikaleita. Leikkaa suikaleet noin 10 sentin pituisiksi paloiksi. Paista 200 astetta n.10 min.
Sulata tumma suklaa ja koristele piparit joko pursottamalla tai lusikan avulla ja anna suklaan kovettua.

Tässä suklaan ystäville vielä pari muutakin ihanaista ohjetta, kuvaa suurentamalla saa paremmin selvää tekstistä, kuva suoraan kirjasta.

Olen kokeillut myös mansikkakakkua kirjan ohjeella, sekä Villa Vasiljevin raparperipaistosta sekä raparperillä että omenasta, molemmat olivat herkullisia. Tässä kuvassa raparperiversio.
Ja leipomisen ohessa olen kutonut hyvänmielen sukkia haasteeseen. Tässä yhdet valmiit.
Lankana mustaa 7 veikkaa kaverinaan raitaa, koko noin 42-43. Nyt täytyi välillä alkaa harrastaa hyväntekeväisyyttä perhepiirissä, sillä aloitin pojalle tekemään armeijaan sukkia. Lähtöön vajaat kaksi viikkoa.

No, tässäpä tuli oikea superpläjäys, mutta ei taida jäädä kellekään epäselväksi, että lomalla ollaan ja touhuillaan! Mukavaa viikon jatkoa!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Ihanaa Juhannusta!!

Tulin vain toivottamaan ihanaista juhannusiltaa teille kaikille ihanaisille!! Nautitaan yöttömästä yöstä ja ruusujen tuoksusta!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mökkeilyä

 Viikonlopun vietimme ihanaisella mökillä kallion päällä mahtavasta kelistä nauttien. Yläkuvassa tosin on sauna, ei itse mökki. Tuli uitua, soudettua, saunottua ja lököiltyä, narrattua kaloja ja paistettua lettuja. Lintuja oli paljon, kuten kuvistakin näkyy. Ja seura oli hyvää - perheen kesken oltiin. Mukava alku lomalle.
 Välillä tultiin kotiin, jotta tyttö pääsi tänään taas töihin, ja samalla tankataan myös jääkaappi kotimiehille. Huomenna pakataan taas tavarat ja kuopus autoon ja lähdetään vielä pariksi päiväksi takaisin, juhannus sitten vietetään kotona. Vuokramökissä on se hyvä puoli, ettei tarvitse huolehtia siitä sen jälkeen, kun on oven pistänyt kiinni.

 Olemme olleet täällä kuvan kauniissa paikassa aikaisemminkin, työpaikan etuja. Siellä todella sielu ja hermo lepää.




Ja valmistui sitten ne ensimmäiset Hyvän mielen-sukatkin:
Vähän on suttuinen kuva, mutta perussukat seiskaveikasta, kokoa n.40. Langat sammalen vihreää ja raitalankaa. Ja näistä on sitten hyvä jatkaa. Mutta mökille otan mukaan virkkaushommia, niitä on kivempi tehdä kalliolla istuskellen.
Mukavaa kesäviikkoa teille kaikille!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vihdoinkin!!

Vihdoinkin sain sen valmiiksi. En olisi uskonut, että se on niin suuren työn takana, mutta kun niska meni jumiin, niin pikkuisen kerrallaan vaan. Suurin työ oli tietysti kasaamisessa, ja nyt puutuu vasen käsi koko ajan, että silleen. Mutta ei se mitään, koska se on nyt valmis. Neliöitä siinä on kuusikymmentä ja mukava on keinuun sen alle köllähtää päikkäreille. Kuvassa vielä prässäämättä...

Ja seuraavaksi aion tehdä perussukat, sillä osallistun mielenterveystempaukseen, jossa kudotaan sukkia kuntoutumassa oleville nuorille, käy kurkkaamassa täällä.

Mustankissan tytär on vähän hitaalla käytöllä nyt, mutta Mirrinminttua ja kissanhäntiä -blogini on piha keskeisyydestään johtuen enemmällä käytöllä kesäaikaan.

Rentoa viikonloppua!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

11 vastausta ja arvonnan tulos!


Sain Katjushalta Onni on-blogista 11 kysymystä. Tässä kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Esimerkiksi kesäaamut, lintujen laulu ja aurinko.
2. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
Epäoikeudenmukaisuus.
3. Mitä pelkäät?
Että läheisilleni tapahtuu jotakin pahaa.
4. Ketä kunnioitat?
Vanhoja ihmisiä, heissä asuu viisautta, jota meidän nuorempien pitäisi muistaa tallettaa mieliimme.
5. Ketä rakastat?
Miestäni ja lapsiani -hirmuisesti!
6. Millainen olet luonteeltasi?
Iloinen, vilkaskin, mutta toisaalta pohdiskeleva ja rauhaa rakastava - kaksonen...
7. Mikä olet horoskoopiltasi?
Niin vastasinkin jo vahingossa, siis kaksonen.
8. Mikä väri olet?
Ehdottomasti punainen.
9. Mikä vuodenaika on sinusta paras?
Kevät.
10. Lempiruokasi?
Olen hyvin kaikki ruokainen, enkä osaa sanoa yhtä; ehkä sienet ja kasvikset menevät ykköseksi. Toisaalta hyvä pihvikin maistuu aina...
11. Lempikarkkisi?
Suklaa ja salmiakki<3

Kiitos Katjusha näistä kysymyksistä. En laita nyt haastetta eteenpäin, koska se on jo niin monella kiertänyt.

Ja sitten Leevin asioihin, eli arvontaan.


Osallistujia olikin aika monta, yhteensä 38 kissaa ja koiraa, enemmistö kuitenkin kissoja.
Arvat kirjoitettiin käsin ja onnettarena ei nyt toiminut Leevi, koska oli jossakin hiiriä jahtaamassa vaan ihan sijaista piti hakea, ja Kultakutri suostui. Rumpujen pärinää... Ja voittaja on -
ROSVO!
Siis Virveriikan Aulin Rosvo-kissa ONNEA! Laittakaahan osoitetta tulemaan sähköpostiin mustankissantytar@luukku.com niin laitamme jotakin kivaa ja hyvää palkintoa postiin!

Kiitos kaikille osallistuneille ja  oikein mukavaa alkavaa viikkoa!
(Heinäkuussa on sitten seuraavat kissa-arpajaiset, kun Nekulla on synttärit....)