Mehän siis tiesimme, että Nekku on jossain lähistöllä, mutta jostain syystä ei tule kotiin,
Viime viikolla kävimme taas lähistöllä iltakävelyllä ja huutelin Nekkua nimeltä. Piean mies sanoi, että näki jonkin liikkuvan läheisen peltotien laidassa. Huutelin vähän lisää ja sain pienellä äänellä vastauksen- tunnistin heti Nekuksi. Menin lähemmäs ja vähän arkaillen kissa tuli luokse. Otin syliin ja juttelin ja Nekku kertoi tarinoitaan. Läksin kävelemään miestä kohti ja kissa säikkyi tätä. Vasta kun mieskin alkoi sille jutella, kissa tunnisti. Kolme viikkoa retkeilyä ja jo käyttäytyi kuin villikissa.
Nekku oli oikein hyväkuntoinen, ei yhtään laiha eikä yhtään kurja. Tiedä sitten, onko myyrät pitäneet ruoassa vai joku syöttänyt. Katti haisi ihan märälle sammaleelle. Tytön mielestä kellarille.
Kotona pojat olivat kovasti kiinnostuneita poissa olleesta Nekusta ja Nekku joutui sähisemään ja murisemaan niille oikein tosissaan. Sehän ei poikia yleensäkään siedä, mutta nyt oli kuin olisi tavannut ekaa kertaa. Liekö kymmen vuotiaalla alkanut dementia vaivata; ei muista missä asuu ja kenen kanssa?
Kovasti oli asiaa ja hellyyden kaipuuta meille ihmisille ja viimein maittoi unikin oikein makeasti.
Yöllä oli Nekku tosin kovasti juttutuulella, ja meinasin hermostua siihen, kun olisi vain halunnut seurustella kaiken yötä.
Pääasia on kuitenkin, että neiti on taas kotona ja kunhan saadaan blogin synttäriarvonta pois alta, laitetaan Nekun arvonta käyntiin. Eiköhän se tämän syksyn retki ollut tässä ja neito pysyy maisemissa taas vuoden verran :)
Mukavaa sunnuntaita teille kaikille! Ja sivupalkista löytyy linkki blogin arvontaan.
