sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pihabongaus

Bongattu on. Luulen, että meidän linnut ovat joko ujoja, eivätkä halua tulla bongatuiksi, tai sitten naapurissa oli paremmat eväät, tai sitten asiaan vaikutti -15 astetta pakkasta. Saalis ei kuitenkaan ollut häävi; 2 mustarastasta, 3 keltasirkkua, 6 talitiaista, 2 sinitiaista ja 1 harakka. Normaalisti meillä vierailee kasapäin tinttejä, varpusia, närhiä, naakkoja, keltasirkkuja ja viherpeippoja, mutta tänään eivät esittäytyneet. Nyt tosin on vilkastunut, kun pakkanen on hiukan hellittänyt, äsken näin närhenkin, mutta toista tuntia en ehdi istua päivystämässä. Ehkä Nekku hoitaa....



...ja tonttu. Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

torstai 26. tammikuuta 2012

Kiertävää iloa!

Ihanuuksia tuli postissa jo maanantaina, mutta nyt vasta sain kuvattua ja esiteltyä teille nämä hienot jutut.
Osallistuin Kiertävää iloa! vaihtoon Vaihtobaarissa. Pakettini sain Esteriltä Helen Ann-blogista.
Kiitos vain Esteri runsaasta ja muutenkin ispiroivasta paketista! En ole ennen tehnyt 3d kortteja, mutta nyt täytyy kokeilla.
Ja tämä kortti oli aivan ihana! Tuo teksti on niin osuva, että laitan tuon kehykseen ja kiinnitän sellaiseen paikkaan, josta näen sen kotiin tullessani! Kiitos! Suokaa anteeksi huono kuvanlaatu, se on tämä pimeys...

Vaihtobaarin Tanja vihjasi, että pian lähtee liikkeelle uusi kirje, joten pitäkääs silmät auki!!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kirppistelyä ja askartelua

Tänään tuli pitkästä aikaa käytyä kirppiskierroksella ja jopa tehtyä löytöjä. Kaksi priimaa BR-kuppia löytyi hintaan 8€/kpl ja se on edullista ainaskin näillä main! Tuossa sinisessäkään ei ole mitään valkoista läikkää, vaikka siltä näyttää, se on vain heijastuma. Keltaisia lautasia löysin kaksi, joten sain lautasen sitä vailla olleelle kupille.
Tämä ihanuus on vetoisuudeltaan reilut puoli litraa ja myös aivan ehjä. Alla olevan tarjottimen ostin myös, ajatuksena tehdä siitä ehkäpä liitutaulu, saa nähdä...
Lisäksi löysin Kultakutrille uuden Muumien Seikkailu-mukin. Erittäin tyytyväisenä palailin kierrokselta : D

Eilen innostuin kokeilemaan vähän Ystävänpäivä tikkareita, kun kävin vierailulla Askartelin itte -blogissa jossa näistä oli ihana versio tehtynä ja siellä linkki ohjeisiin.
Tässä minun versioni. Kaikissa ei vielä ole tikkaria sisällä.

Lisäksi päällystelin yhden muistikirjan uudelleen. Kaikenlaista sen kanssa taasen sähläsin, joten saa nähdä, miten kannet kestävät...
Kaikille teille ihanaisille suloista sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Jotain valmista - tuluskukkaroko?

No ei sentään, vaan kyseessä ovat tossut. Ei heti uskoisi? No, jalassa ne näyttävät tältä:
Helpot ja nopeat. Eivät vie paljoa tilaa laukussa. Oikein pätevä ohje näihin löytyy täältä , kiitos vain Minz vinkistä.
Koska olivat niin sukkelat tehdä, ja nämä vihreät olivat hitusen naftit jalkaani, pyöräytin vielä toiset samalla mallilla, mutta lisäsin pari silmukkaa. Lankakin oli paksumpaa, jämät Turkista ostamastani Alize-sekoitelangasta. Turkkilaista lankaa ja ihanan pehmoista.
Lanka tietty loppui ihan hitusen kesken, ja koska kauppaan, josta langan ostin on hiukka pidempi ja mutkaisempi tie, huiskasin lopun murretulla oranssilla nallella. Ei se paljoa näy, eikä haittaa, kun ovat omassa käytössä.
Ulkoilua harrastettiin Leevin kanssa aamupäivällä ja toiset vain ottavat sisällä rennommin...
...aina ei jaksa edes makaamaan käydä, kun uni jo yllättää... Rentoa viikonloppua!

lauantai 14. tammikuuta 2012

ARVONTA SUORITETTU!!

Kiitos mahdottamasti kaikille osallistujille, kirjoittelin käsipelillä 122 arpaa. Ja kiitos myös teille, jotka liityitte lukijoikseni, tervetuloa!
Sitten rumpujen pärinää ja jännitystä.....
ja kuvan kirjoneulelapaset lähtevät henkilölle, joka kirjoitti näin;
 Muistan koulusta paitapuseron ompelemisen, se oli yhtä tuskaa. Kun vihdoin sain paidan valmiiksi, heitin sen roskikseen. En ole sen jälkeen koneeseen koskenut. Onneksi olen aikuisella iällä löytänyt muut kädentaidot =) Arvalla mukana =  
Eli voittaja on Sädehelmi. Onnea voittajalle! Laitahan osoitteesi sähköpostiini, joka löytyy oikeasta sivupalkista, niin laitan voittosi matkaan!

Ja koska haluan aina muistaa myös vakituisia lukijoitani, päätin vielä niiden osallistujien kesken, jotka olivat lukijoitani jo ennen arvontaa, arpoa vielä toiset lapaset.

Arpa suosi henkilöä, joka muisteli tietään käsityön saralla näin;
Kolmella arvalla mukana :)
Minä olen koulussa ollut puukäsitöissä (ja vähän metallikin), mummoni opetti minut kutomaan ja sisko ompelemaan. Siitä se sitten on vain pikkuhiljaa lähtenyt ;) Neulomisen olen aloittanut noin 12 vuotiaana ja ompelun saloihin päässyt kiinni aikuisiällä. Virkkaamaan olen oppinut sinnikkyydelläni ja tätieni avustuksella, heh! Se ei suju edelleenkään niin mallikkaasti kun haluaisin :D
Ihanaa loppu vuotta sinulle ja käsityörikasta vuotta 2012!

Kuvan lapaset lapaset lähtevät ---Lilalle! Onnea ! Sinun osoitteesi minulta löytyykin, joten postin matkaan laitan lämmikettä piakkoin.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Väriterapiaa

Koska talvi on pitkä ja pimeä, täytyy voimaa etsiä väreistä. Niinpä kudoin viluisia varpaitani lämmittämään lämpöisen oranssit sukat. Nimesin ne C-vitamiini-sukiksi.
Lanka on 7 veikkaa ja ohjeen löysin Martta lehden numerosta 6-7/2011. Ohje oli siitä erilainen, että neulominen aloitettiin varpaista. Alku oli minulle, joka olen huono lukemaan ohjeita, hankala, mutta kun pääsin jyvälle, nämä valmistuivat nopeasti. Saatanpa tehdä toisetkin...

Tänään ehtii vielä mukaan arvontaan(linkki sivupalkissa) ja huomenna sitten voittolaulut kaikaa....
Mukavaa perjantai-iltaa kaikille teille ihanille!!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

MEILLÄ ON TÄNÄÄN...

Päätelty taas uudet helminauha-lapaset ja huomattu Aulin tehneen tällaiset maanläheisillä väreillä  ja todettu, että täytynee vielä yhdet kokeilla...

...tehty lankarosvousta syöksyillen tuolin alta kimppuun. (Ja kuvan latauksen yhteydessä myös todettu, että pitäisi imuroida,,,)


...saatiin viimein lunta ja pakkasta. Näin ollen on myös nautittu ulkoilmasta. Aurinkokin paistoi ihanasti. (ulkokuvat ovat Kultakutrin ottamia)
Ja otettu muuten vaan rennosti. Kerkeehän tuota vähemmälläkin tohinalla. Rentoa sunnuntaita kaikille!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Helminauhaa langalla

Taas syntyi tällaiset helminauha-lapaset, olen ihan koukussa tähän malliin. Nyt päätin helpottaa päättelytyötä ja valitsin valkoisen kaveriksi 7 veikan raitalangan. Mielestäni se toimi ihan hyvin. Hauskaa oli, että kun äsken avasin koneen, huomasin Aulin Virveriikka-blogista kokeilleen myös raitalankaa, mutta mustalla pohjalangalla. Näyttivät tosi upeilta, joten seuraavaksi sitten varmaan mustaa,,,

Oikein ihanaista loppiaista kaikille ja käykäähän osallistumassa lapas-arvontaan, jos ette ole sitä vielä tehneet. Siihen pääsee sivupalkista suoraan. : o D

tiistai 3. tammikuuta 2012

Minun arvoni :)

Puikkojen viemää-blogin Kisalta otin tämän mukaani:


Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] luonnonkiharat (200e)
[x ] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[x ] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset(ruskeaa) (100e)
[ ] joku muu (15e)

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x ] 165-181cm (85e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (25e)

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[x ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[ ] lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä/käytän harvoin (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ x] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[x ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Kolme lempiväriä:
[x ] vihreä (750e)
[x] punainen (600e)
[ ] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ x] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x ] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (10e)

Ja arvokseni tuli päässä laskien 5035€, ja koska en käyttänyt laskinta, oikea tulos voi olla mikä vaan,,,
Halvalla menee. Mikä on sinun arvosi?
"Mitä toi ihmisemo taas höpöjää? Meikäläistä ei moinen kiinnosta, toisaalta ei mun arvoa voi mitata missään valuutassa...."


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!!

Olen tämän päivän käyttänyt hyödyksi komeroita siivoamalla. Lähinnä liinavaatekaappia olen puunannut ja sieltä pistänyt pois yhtä sun toista. Kaikkea ei millään raaski laittaa kiertoon tosta vaan ja siksi käännyt teidän puoleenne ystäväiset, sillä tiedän, että siellä on taitajaa jos jonkin moista. Nyt puhun yksistä verhoista, jotka olen joskun ommellut kuopuksen huoneeseen, mutta hän on ikään kuin "kasvanut" niistä ulos. Laadultaan melko hyvää puuvillaa ja niistä olisi varmaan moneenkin projektiin. Verhoja on kaksi ja kooltaan jotakuin 160x115cm. Ekana ilmottautunut saa postikulujen hinnalla. Verhot painavat puolisen kiloa ja tulevat kirjeenä perille.




Kaappien siivouksen lisäksi olen päätellyt lapasia. Päätellyt siksi, että tänään ovat hartiat olleet aivan liian tukkoiset neulomiseen, ikävä kyllä. Mutta kun päivän lepää, kyllä se siitä. Ja huomenna kun alkavat työt, ei ole aikaakaan niin paljolle puikkojen heiluttamiselle :(
Näihin sain idean ja ohjeen Aulilta Virveriikka-blogista. Lanka on 7 veikan jämiä.

Näihin Mirjam-lapasiin oli ohje Kotilieden joulukuun numerossa. Lankana 7 veikka ja Turkista ostamani liukuvärjätty lanka Alize.

Tässä vielä päättelemättä, lanka Nalleja ja malli omasta päästä.

Ja eilen ulkoiltiin vielä vihreissä maisemissa, tänään täälläkin jo satoi lunta - jee...

Ja muistakaa osallistua arvontaan!!