Joulukalenterin luukut 1. ja 2. sekä pienoinen hiiri-episodi..

Eilen sai avata Näppituntuman joulukalenterivaihdon ensimmäisen luukun. Aamu oli vain sellainen, että paketti ennen avaamista jäi kuvaamatta, enkä ottanut kuvia siitä eilen muutenkaan. Tänään kuitenkin korjasin tilannetta.

Kissat saivat oman kalenterin! Kiitos Minna! Kuten kuvasta näkyy, ensimmäinen luukku on jo avattu.

Nekku: "Ai mä saan avata tänään? Täss on joku tuttu haju...kissanminttua! Jes!"

Nekku on tunnetusti hidas, joten Leevikin ehti paikalle. Nami kuitenkin on niin suuri, että se menee kivasti kolmeen osaan ja jokainen saa päivittäin omansa.

Leevi:"Ei kun mä mietin vaan, että minne se hiiri meni? Voisko olla joka päivä tällanen hiirikalenteri?"

Tänään sitten päästiin luukkuun kaksi. Paketti oli paketoitu tosi kauniiseen pakettiin.

Ja sieltä paljastui...

...askartelukartonkeja. Kiitos. Minulla onkin vielä osa joulukorteista tekemättä, jä alkoi jo päässä muodostua kuvaa.

Niin, ja sitten arkisempiin asioihin, eli se aamuinen hiiri-episodi. Varoitan; herkimpiä lukijoita tämä tarina saattaa järkyttää!                   
Muistan, kun silloin melkein 24 vuotta sitten muutin tänne maalle, en saanut välillä ollenkaan nukuttua, kun vain ajattelinkin hiiriä. Jos sellaisen jossain näin sisällä, kuurasin koko huushollin katosta lattiaan. Lossasta en niitä voinut irrottaa ja hiiret ovat ovelia, ne tulivat yleensä aina silloin kun mies oli yöllä töissä...

Vuodet opettavat, eikä noita nyt enää ihan niin paljoa hätkähdä, mutta...
Tänään aamulla mies nousi viiden jälkeen töihin lähteäkseen. Nousin itsekin käymään vessassa ja aikeissa ryömiä takaisin lämpimään sänkyyn, kun pojallakin on koulusta vapaapäivä. Vaan eihän siinä niin käynyt.

Mies sanoi keittiöstä tyynesti, että roskiksesta häntä tuijottaa hiiri. Nekku pyöri keittiössä hänen jaloissaan, eikä hoksannut otusta ollenkaan. Mies yritti Nekulle sanoa, että ota nyt tuo kiinni, ole kissa talossa. Sen verran siinä tuli härdelliä, että meidän erä-Jarna Nekku paineli sohvan alle piiloon.
Tässä vaiheessa pojat tulivat keittiöön, siis kissapojat. Siinä alkoi sitten sellainen meno; hiiri edellä ja kaksi kissaa perässä ja viimein Taavi nappasi sen. No, sillä tuloksella, että lähti hiirineen karkuun - makkariin ja sängyn alle. Näin jo sieluni silmin menetetyt uneni, kun hiiri ryömii jossain peittojen seassa (juu, ei nämä vuodet nyt ihan immuuniksi ole tehneet). Sain kissan saaliineen häipymään makkarista ja monien pitkien vaiheiden jälkeen katti ja hiiri menivät molemmat pihalle.

Miehelle tuli kiire töihin ja puf - meikäläisen makoisat unet olivat hyvästellyt. Yritin kyllä ryömiä takaisin sänkyyn ja Nekkukin tuli jalkoja lämmittämään ja kehräämään, mutta puolen tunnin pyörimisen jälkeen luovutin. Siltikään en juuri mitään ole tänään saanut aikaan, mutta tulihan joulukalenteri sukkaa Niina Laitisen facesta neulottua kerrankin ihan ensimmäisten joukossa.

Taavi ei ole vieläkään toipunut aamuisesta täysin.

Taavi:" Täältä mä sen nappasin. Onkohan niitä muita?"

Tuolla se on istunut aamun jälkeen moneen kertaan. Voi pikku höppänää. Meidän luomupyydys.

Taavi:" Ihan vieläkin tulee vesi kielelle. Itekin oot sanonu, että lähiruokaa pitää suosia..."

Mukavaa päivää kaikille!